"Me sairaalapapit emme lähteneet etätöihin" – Sairaaloissa valmistaudutaan sielunhoidon tarpeeseen

Sairaalan opastusviivat

Koronavirusepidemia on erityistilanne, jonka polttopisteessä ovat sairaalat. Niissä potilaat ja terveydenhuollon työntekijät saavat tukea sairaalasielunhoidolta. Sairaalapappeja toimii eri puolilla maata noin 115.

Sielunhoidon johtava asiantuntija Virpi Sipola Kirkkohallituksesta kertoo, että sairaaloissa ja muissa terveydenhuollon yksiköissä tarvitaan tukea yhä enemmän.

– Sairaalapapit eivät tässä tilanteessa kiertele osastoilla, vaan he menevät kutsusta paikalle. Luonnollisesti kaikki turvallisuusasiat otetaan huomioon.

Sairaalasielunhoidon ammattilaiset ovat tottuneet työskentelemään esimerkiksi sairauteen, kuolemaan tai vaikeaan hoitosuhteeseen liittyvien asioiden parissa. Sipola huomauttaa, että sairaalapapit osaavat käyttää vaikeiden tilanteiden purkutekniikoita.

Hän on saanut eri paikkakunnilta viestiä siitä, että kovilla olevat terveydenhuollon ammattilaiset kaipaavat nyt kuulijaa.

– Silloin on toimittu niin, että henkilökunta voi tulla sairaalapapin työhuoneeseen keskustelemaan.

Sairaalasieluhoito toimii pienin resurssein. Virpi Sipola uskoo, että tilanteen niin vaatiessa vahvistukseksi voitaisiin pyytää juuri eläköityneitä sairaalapappeja.

– Myös seurakuntapapeissa on sellaisia, jotka ovat olleet sairaaloissa töissä. Sieltäkin suunnalta voisi tarvittaessa saada lisätukea.

"Olemme fyysisesti tavattavissa"

Vantaalla seurakuntien neljä sairaalapappia tekevät jo normaaliaikoina kriisissä olevien sielunhoitoa. Nyt se toteutuu poikkeusolosuhteissa, Vantaan seurakuntien johtava sairaalapastori Pirjo Vatanen kertoo.

– Sopeutamme toimintamme uuteen tilanteeseen. Erilaiset tilaisuudet, koulutukset ja hartauselämä on laitettu tauolle. Keskitymme sen sijaan ydintehtäviimme: keskusteluihin ja sielunhoitoon.

Ensimmäisen poikkeusviikon aikana Vantaan seurakuntien sairaalasielunhoidossa on mietitty työnjakokysymyksiä ja viestintää.

– Haluamme saada sairaaloiden henkilökunnalle tehokkaasti perille sen viestin, että olemme fyysisesti tavoitettavissa. Me sairaalapapit emme ole lähteneet etätöihin.

Myös Vantaalla osastoille mennään vain pyydettäessä. Keskustelut voidaan sopia esimerkiksi papin työhuoneeseen.

Vatasen mukaan on vielä mahdotonta sanoa, miten Vantaan sairaalasielunhoidon resurssit riittävät kriisin jatkuessa.

– Toistaiseksi meillä ei ole ollut kovinkaan suurta kysyntää. Jatkossa sairaalasielunhoitoa todennäköisesti tarvitaan enemmän.

Pirjo Vatanen toimii Vantaan seurakuntien sairaalasielunhoidon johtamisen ohella sairaalapappina kolmessa vanhusten tehostetun palveluasumisen yksikössä. Ne on nyt suljettu ulkopuolisilta kävijöiltä. Jos joku asukkaista pyytää sairaalapappia luokseen, paikalle kuitenkin mennään.

– Noudatamme tietysti kaikkia hoitopaikan antamia määräyksiä esimerkiksi suojavarusteista, Vatanen sanoo.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Seurakuntien ruoka-avun perille viemiseen tarvitaan nyt uusia keinoja

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.