Metropoliitta Ambrosius jää eläkkeelle vuoden 2017 loppuun mennessä

Metropoliitta Ambrosius jää eläkkeelle ensi vuoden loppuun mennessä, kertoo Suomen ortodoksinen kirkko tiedotteessaan. Ambrosius, 71, on työskennellyt piispana 28 vuotta, joista 15 viimeistä vuotta Helsingin hiippakunnan piispana.

Metropoliitta Ambrosius on viime vuosina ollut entistä näkyvämmin mukana julkisessa keskustelussa ja sosiaalisessa mediassa.

– Suuressa osassa ortodoksista maailmaa piispat pysyvät istuimellaan kuolemaan saakka. Meidän yhteiskunnassamme eläköityminen on kuitenkin piispalle mahdollista ja meillä on tästä jo kokemustakin: viimeksi eläkkeelle siirtyi metropoliitta Panteleimon, vielä minua nuoremmalla iällä, metropoliitta Ambrosius sanoo tiedotteessa.

– Minä katson, että kirkkoa voi palvella piispana ja pappina monin eri tavoin, vaikka en olekaan enää vakinaisessa toimessa. Nyt on toisten aika kantaa koko rykmentin murheita.

Hänen työtaakkansa kevenee, kun hänen hallinnolliset vastuunsa vähenevät ja hän jättäytyy pois kirkolliskokouksesta ja kirkollishallituksen kollegioista.

– Jatkan edelleen Sofian säätiössä ja pyrin osallistumaan arvokeskusteluun eri foorumeilla. Jos Luoja suo, pyrin panostamaan jatkossa myös kirjalliseen työskentelyyn.

Virka-asunnostaan metropoliitta luopui jo puolitoista vuotta sitten. Hän asuu kulttuurikeskus Sofian yhteydessä sijaitsevassa keljassa Vuosaaressa.

Metropoliitta Ambrosius iloitsee ”vahvassa kasvussa olevasta hiippakunnastaan, sen osaavasta henkilöstöstä ja luottamuksellisesta yhteistyöstä lähimpien työtoveriensa eli hiippakunnan kirkkoherrojen kanssa”.

– Jätän nämä tehtävät hyvillä mielin ja kiitollisena siitä, että olen saanut näköalapaikalla palvella Kristuksen kirkkoa näin pitkään. Etsijän tiellä jatketaan!

Kuva: Matti Karppinen. Helsingin metropoliitta Ambrosius kulttuurikeskus Sofiassa maaliskuussa 2014.

Lue myös:

Ambrosius kaipaa ortodoksiselta kirkolta modernia otetta

Edellinen artikkeliKiinalainen kardinaali Guardianille: Vatikaanin ei pitäisi liehitellä kommunistipuoluetta
Seuraava artikkeliArkkipiispa Leo: Arvot ovat muuttuneet normeiksi ja pukeutuneet uusmarxismiin tai konservatismiin

Ei näytettäviä viestejä