Mielipide: Auktoriteetin menettää, jos sitä ei ota, ja näin on käymässä piispoillemme

Savonlinnan seurakunnan kirkkoherra, kirkolliskokousedustaja Sammeli Juntunen

Katolinen pappi Oskari Juurikkala arvosteli Katolista hapatusta -blogissa julkaistussa tekstissään "Kissat pöydälle ekumeniassa" kirkkoamme siitä, että sen opetus pappeudesta on epämääräisempi kuin mitä katolis-luterilaisten oppikeskustelujen perusteella voisi olettaa. Siksi niissä tapahtunut edistys on näennäistä.

Kun luin pastori Heikki Palmun artikkelin (Kotimaa 24.1.), tajusin, miten oikeassa Juurikkala on. Juurikkalan mukaan luterilainen kirkkomme on jakautunut kahteen leiriin. Enemmistön mielestä meillä ei ole lainkaan auktoriteettia omaavaa kirkollista opetusvirkaa eli piispoja tai pappeja, jotka kertoisivat, miten Raamattua on tulkittava.

Palmu lukeutuu tähän joukkoon. Hänen mielestään nykytilanne vastaa alkukirkon tilannetta. Raamatuntulkinnan linjoja etsittäessä "kenttä on avoin, kilpailu on avointa". Näyttää siltä, että Palmun mielestä edes sitä ei ole lyöty lukkoon, onko apostoli Paavalin kirjeillä auktoriteettia sen tulkitsemisessa, mitä Jeesuksen tuoma pelastus merkitsee.

Vähemmistön mielestä auktoritatiivinen opetusvirka on olemassa. Ongelmallista on, että se perustuu käytännössä lähes kokonaan 1500-luvulla kirjoitettuihin tunnustuskirjoihin. Niitä ei osata tai uskalleta tuoda tähän päivään ja nykykirkon teologisiin kysymyksiin. Niitä käytetään oikeastaan vain ekumeenisissa neuvotteluissa, ja näin pystytään osoittamaan muun muassa se, että luterilainen käsitys pappeudesta on aika lähellä katolista käsitystä. Tämä tehdään asiantuntevasti, mistä Juurikkala piispa Jolkkosta kehuu.

Mutta onko laadukkaallakaan tunnustuskirjojen kaivelulla merkitystä? Pastori Palmun artikkeli osoittaa, että eipä juuri. Kirkkomme on "#Minun kirkkoni", joka käy uskon ydinkysymyksistäkin keskustelua, jossa jokainen mielipide on yhtä arvokas. Miten tällaisen kirkon kanssa voi käydä oppikeskusteluja?

***

Tilanne on surkea. Kun moniäänisyys on ihanne, sanoma hajoaa kakofoniaksi.

Auktoriteetin menettää, jos sitä ei ota. Näin on käymässä piispoillemme. Pelkkä osaaminen 1500-luvun tekstien kanssa tai kunnioittavan keskustelun vaaliminen eivät riitä. Piispojen teologinen osaaminen on tuotava tähän päivään. Tarvitaan edes hieman Paavalin otetta: "Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina." Jumala on antanut opetusviralle tehtävän ja auktoriteetin pitää huolta kirkollisesta raamatuntulkinnasta.

Vain tällaisella uskalluksella kirkon opetusvirka voisi osoittaa esimerkiksi sen, että Palmun kehumasta Markus J. Borgin kirjasta ei ole kirkollisen teologian uudistajaksi. Siinä on hyvääkin, mutta liian monet sen ratkaisuista ovat pahasti vastoin Raamattua ja apostolista uskoa.

Kirjoittaja on kirkkoherra ja dosentti.

Mielipidekirjoitus on julkaistu Kotimaa-lehdessä 7.2.2019.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Essee: Jokainen kirkon kysymys on lopulta raamattukysymys – on kysyttävä, miten luemme Raamattua

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.