Mielipide: Miksi ehtoolliselle pitää polvistua? – Sen voisi viettää myös seisten

Ehtoollisenvietto Senaatintorilla

Jarmo Kiilunen kirjoittaa järkimiehen ajatuksia ehtoollisenvietosta (Kotimaa 5.9.). Hänen mielestään sakramentin nauttiminen seisten pitäisi saada selvemmin normaaliksi vaihtoehdoksi ilman pelkoa joutua silmätikuksi.

Vuosia sitten katselimme papin kanssa huolestuneina ikääntyneiden ja vaikeasti liikkuvien kompurointia alttarikaiteen portaalla. Milloin joku kompastuisi, luita murtuisi ja kenties tulisi siinä paikassa lähtö tuonilmoisiin? Mitä tehdä?

Ehdotin, että tehdään niin kuin kristikunnan enemmistö asian hoitaa. Olihan läheltä nähty hyvin toimiva esimerkki oman pitäjän luostarikirkoissa ja maailmalla katolista käytäntöä. Pappi innostui. Tuotiin pieni pöytä permannolle alttarikaiteen eteen ja katettiin pyhä ateria siihen. Pappi pyhitti lahjat asianmukaisesti alttarissa ja toi avustajansa kanssa jakoon pöydän ääressä. Asiallisesti opastettu seurakunta tuli hartaana jonossa ja sai pyhän ateriansa.

Kaikki kävi kauniisti ja joutuisasti. Vaivaiset ja terveemmät kokivat tasavertaisuutta. Ne, jotka kokivat autuaallisemmaksi nauttia pyhät lahjat entiseen malliin, olivat vapaat rauhassa polvistumaan alttarikaiteelle. Ehtoolliselle osallistuminen lisääntyi.

Kuultiin sitten purnaustakin eräiden peruskirkollisten taholta. Miksi ei tehdä niin kuin aina ennen? Kaikkiaan messu toimi hyvin vuosien ajan.

Sitten pappi lähti eläkkeelle. Tulivat uudet papit ja päättäjätkin kääntäen ensi töikseen asiat entiseen malliin, siis ”niin kuin aina ennen”.

Papin valta ja auktoriteetti on ylittämätön. Jokaisella papilla on oma käsialansa työssään ja hän pitää oikeutenaan toteuttaa omaa malliaan sekä henkilökohtaista uskonnäkemystään. Luottamushenkilöissä ja kirkkorahvaassa konservatiivit ovat vahvoilla.

Kiintoisa on pohdiskella jämeriä perustesanoja ”aina ennen” tai ”perinteisesti”? Oppineet pitävät todennäköisenä, että Jeesus oppilaineen nautti ehtoollisen Lähi-idässä vallinneen tavan mukaan lattialla kyljellään maaten. Sitten elimme vuosisatoja katolisen kirkon jäsenyydessä sen tapoja noudattaen.

Lähteekö meidän käsityksemme perinteisestä siitä, mihin oma muistimme yltää? Vielä kirkkojen välisissä suhteissa erottavat seikat ovat monille tärkeämpiä ja rakkaampia kuin yhdistävät. Rajaa viilataan teräväksi, emme halua tehdä sillä tavalla kuin nuo toiset.

Nyt siis seurakunnassa on kaikki hyvin, tehdään niin kuin aina ennen. Ehtoolliselle tulevien joukossa kaksi miestä muistaa kumminkin Mannerheimin ohjetta – saavutetuista asemista ei luovuta – ja nauttii pyhän lahjan selkä suorana seisten.

Kirjoittaja on kirjailija, varakanttori ja seurakunnan luottamusmies, Heinävesi. Mielipide julkaistu Kotimaassa 19.9.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Mielipide: Ehtoollisen jakosanat kaipaavat muutosta, sillä ne ovat ongelmalliset kahdesta syystä

**

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.