Mielipide: Uskonto selitetään pois partiotoiminnasta, jotta saadaan tilaa uskonnottomuudelle

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry (SP-FS) on julkistanut uuden peruskirjaluonnoksensa. Kyse on merkittävästä asiakirjasta, sillä ”peruskirja määrittää ja linjaa kaikkea partiotoimintaa Suomessa”. Sillä on merkitytä myös kirkon ja partion suhteille, onhan valtaosalla maamme lippukunnista seurakunta taustayhteisönä.

SP-FS ilmoittaa olevansa uskonnollisesti sitoutumaton. Se kuitenkin toimii positiivisen uskonnonvapauden periaatteiden mukaisesti ja kannustaa solmimaan taustayhteisösopimuksia muun muassa seurakuntien kanssa. Taustalla on aito halu säilyttää avoimuus uskontoa kohtaan. Tämä on tärkeää, sillä seurakuntien tuki ja kiinnostus partiotoimintaa ja lippukuntia kohtaan on valitettavasti monin paikoin ollut liian heikkoa.

***

Kirkon kannalta peruskirjaluonnos on kuitenkin sisäisesti ristiriitainen erityisesti uskonnon näkökulmasta. ”Partioliikkeen toimintaa Suomessa ohjaa maailmanjärjestöjen määrittelemä arvopohja, jossa ihmisellä on velvollisuuksia suhteessa Jumalaan, muihin ihmisiin ja omaan itseen (Duty to God, Duty to Others ja Duty to Self).” Tämän jälkeen Jumala kaikkoaa luonnostekstistä.

Periaatteellisesti tärkeä kysymys on uskonnon merkitys partiotoiminnassa. ”Partioliike on avoin kaikille, jotka hyväksyvät sen päämäärän ja arvopohjan”, todetaan peruskirjaluonnoksessa. Tämä on viisaasti sanottu. Maailmanjärjestön arvopohjassa on selkeästi mainittu Jumala. Miksi SP-FS:n peruskirjaluonnoksen mukaan partioliike on kuitenkin avoin niille aatteellisille virtauksille, jotka eivät hyväksy sen arvopohjaa? Nyt uskonto joudutaan selittämään pois, jotta saadaan tilaa uskonnottomuudelle.

Kirkon kannalta erityisen ongelmallinen on uusi partiolupaus, jossa Jumala on vaihtunut omaksi katsomukseksi. Kun nykyisin partiolainen lupaa parhaansa mukaan ”rakastaa Jumalaani”, hän tulevaisuudessa lupaisi ”kasvaa katsomuksessaan”.

Läpi peruskirjaluonnoksen kulkevat usko ja maailmankatsomus vaihtoehtoisina käsitteinä. Sen sijaan partiolupauksen muotoilussa avoin viittaus uskontoon poistetaan kokonaan eikä vaihtoehtoja anneta.

***

Peruskirjaluonnoksen muotoilu peittää uskonnon ja johtaa tosiasiassa uskonnottomuuden ylivaltaan. Uskonto on läsnä vain tulkinnan kautta, ei lupaustekstissä itsessään. Näin ehdotettu partiolupaus ei toteuta positiivista uskonnonvapautta, vaan perustuu käytännössä sekulaarille ”katsomukselle”. Jo käsite ”katsomus” tarkastelee asiaa ihmisen näkökulmasta ja on siten sekulaari, päinvastoin kuin nykyisen lupauksen Jumala.

Mikäli nykyisestä partiolupauksesta halutaan luopua, vähintään olisi tarjottava rinnakkainen lupausvaihtoehto. Se toteuttaisi positiivista uskonnonvapautta, jota peruskirjaluonnos aivan oikein korostaa. Se myös turvaisi partiotoiminnan seurakunnan kasvatustyön tärkeänä osana eikä vaarantaisi sitä. Rinnakkaisia lupauksia on käytössä muun muassa partion syntymämaassa Britanniassa, ja Suomessakin on näin aiemmin ollut partiotoiminnan alkuvuosina.

Peruskirjaluonnoksen mukaan ”lippukunnat, joiden taustayhteisönä on tunnustuksellinen uskontokunta, antavat ensisijaisesti sen tunnustuksen mukaista uskontokasvatusta huomioiden kuitenkin jäsentensä uskontojen ja katsomusten moninaisuuden”. Epäselväksi jää, pitääkö tämän mukaan seurakuntataustaisten lippukuntien antaa myös muiden uskontojen ja katsomusten mukaista kasvatusta. Tällainen ei kannusta seurakuntia tukemaan partiotoimintaa, varsinkaan kun nykyisen peruskirjan maininta ”yksilölle varataan tilaa oman uskonnon harjoittamiseen” on jätetty luonnostekstistä pois.

SP-FS:n peruskirjaluonnoksesta on syytä käydä kirkossa perusteellinen keskustelu. Seurakunnissa on havahduttava siihen, mihin sen tärkeä yhteistyökumppani on menossa ja miten partiotoimintaa tulisi seurakunnissa jatkossa toteuttaa.

***

Seppo Häkkinen, Mikkelin hiippakunnan piispa

Olli Kuivalainen, partiojohtaja, Lauritsalan Siniveljet

Jaakko Arminen, partiojohtaja, Korven Vaeltajat

Antti Erämo, partiojohtaja, Lappeen Siniset

Ilkka Kuivalainen, partiojohtaja, Lauritsalan Siniveljet ja piirihallituksen jäsen, Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Kalle Rapi,partiojohtaja, Lappeenrannan Walliveljet

Päivi Kuivalainen, partiojohtaja, Sotungin Tuliketut

Kuva: Olli Seppälä. Partiolaisten nuotiohartaus Jyväskylän Kirkkopäivillä 2019.

Lue myös:

Mielipide: Partion peruskirjauudistus luo hyvän perustan seurakuntien partiotyölle

Jumala saattaa jäädä pois partiolupauksesta – uudesta muotoilusta halutaan nykyistä ”laveampi”

Partiossa opitaan erilaisuuden hyväksymistä

Seurakuntien partiotyö kasvatti viime vuonna suosiotaan

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliJo 700 000 on eronnut kirkosta Eroakirkosta.fi-sivuston kautta
Seuraava artikkeliKotimaan tämän viikon numero on vapaasti luettavissa näköislehtenä

Ei näytettäviä viestejä