Mikael Pentikäinen Kuukausiliitteen sarjakuvasta: Tyylitaju voi pettää

hesarin_sarjis

Lauantaina julkaistussa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen
Pääkaupunki-sarjakuvassa pääministeriä Jyrki Kataista esittävän hahmon suuhun oli laitettu sanat: ”Itse tulin majavanmetsästysreissulla ampuneeksi lestadiolaisen lapsiperheen. Henkilökunta hoiti lipsahdukseni aivan fantastisesti”. Itsekin lestadiolaisen lapsiperheen isä, Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen pääsihteeri Tuomas Hänninen toteaa, ettei osannut pitää sarjakuvaa huumorina.

Hän myös hämmästelee, että sanat oli laitettu pääministeriä esittävän hahmon suuhun.

– Tuskin hän itsekään pitää tällaisesta kytkennästä, Hänninen arvioi Kotimaa24:lle.

Niin suivaantunut Tuomas Hänninen ei ole, että lähtisi esimerkiksi Helsingin Sanomien tilaustaan perumaan. Taannoin Kaleva-lehden aktiivinen kirjoittelu vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen asioista sai herätysliikkeen edustajia perumaan lehden tilauksia.

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen toteaa Kotimaa24:lle, ettei Kuukausiliitteen sarjakuva ollut mainitun sitaatin osalta ”hääviä huumoria”.

– Ymmärrän, jos joku kokee sen loukkaavana. Olen siitä pahoillani. Tarkoituksemme ei ole loukata ketään. Valitettavasti joskus kokeneillakin tyylitaju voi pettää, Pentikäinen toteaa.

Pentikäinen ei nähnyt sarjakuvaa etukäteen eikä hänen sijaisensakaan.

– Sarjakuva on vaikea taiteenlaji. Myös niistä pitää käydä enemmän keskustelua toimituksen sisällä, jotta tällaiset huomattaisiin jo käsittelyvaiheessa.

Mikael Pentikäisellä itsellään on vanhoillislestadiolaista taustaa.

Aikanaan Suomessa herätti keskustelua Ville Rannan
Kirkko ja kaupunki -lehdessä piirtämä perussuomalaisia käsitellyt pilakuva, jossa niin ikään viitattiin ampumiseen.

Lue myös: Paskaa joulua perussuomalaiset suuttuivat seurakuntalehden pilakuvasta

Poliitinen huumori on Suomessa vaikea laji

Edellinen artikkeliSyyrian ortodoksien johtaja vetoaa
Seuraava artikkeliBjörn Vikström: Arkinen huolenpito mainoskampanjoita tärkeämpää

Ei näytettäviä viestejä