Miksi kirkko ei kommentoi Aurinkorannikon suomalaisten lastensuojeluasioita?

Ylen A-studion reportaasissa kerrotaan Aurinkorannikon suomalaisyhteisön lastensuojelusta. Kirkon edustajat eivät kommentoineet asiaa, mitä Ylen jutussa ja siihen liittyvässä toimittaja Pasi Peiposen kirjoituksessa ihmetellään ja paheksutaan.

"Kirkosta on tullut mykkä todistaja. Mitä virkaa sellaisella on lastensuojelun asioissa? Käsitys vaitiolovelvollisuudesta ja puhumisen tärkeydestä ovat heittäneet häränpyllyä kirkossa", Peiponen kirjoittaa.

Tällä hetkellä talviaikaan Espanjan Aurinkorannikolla on luterilaisen kirkon työssä kolme pappia, joista yksi osa-aikaisena, sekä osa-aikainen kanttori. Suomalaisseurakunnassa lastensuojelu on tuttua, mutta sitä ei haluttu kommentoida.

– Aurinkorannikon suomalaisyhteisö on kuin pieni kylä, siellä tunnistettaisiin puolesta lauseesta kenestä puhutaan. Luottamuksellisuus on kirkon työn kannalta ensiarvoisen tärkeää, jota kommentointi yleiselläkin tasolla voi vahingoittaa. Ilman luottamusta perheitä ja lapsia ei voi auttaa, sanoo kirkon ulkosuomalaistyön johtaja Ilkka Mäkelä.

Mäkelän mukaan kaikkialla, missä on paljon suomalaisia perheineen, tulee myös lastensuojeluongelmia. Yleisin syy on alkoholin ja päihteiden käyttö. Sen aiheuttamat lastensuojelutilanteet ovat tuttua myös matkaoppaille ja paikallisille Suomen lähetystöille ja konsulaateille.

– Ongelma kirkon työntekijöiden kannalta on se, että heillä ei Espanjan valtion silmissä ole minkäänlaista viranomaisasemaa. Kirkolla ei myöskään ole tilastoja asiasta. Paikalliset viranomaiset vastaavat ja hoitavat lastensuojeluun liittyvät asiat.

Mäkelän mukaan kirkon työntekijöillä on vain luottamus, joka mahdollistaa perheiden ja lasten auttamisen.

– Lastensuojelua ei myöskään kommentoitu paikallisesta suomalaisesta konsulaatista. Viranomaiskommentit Ylen juttuun tulivat Suomesta, sanoo Mäkelä, joka kommentoi asiaa myös Suomesta käsin yleisellä tasolla.

Lastensuojelu ulkosuomalaisten ja turistien parissa on lisääntyvä ilmiö. Siitä puhutaan kyllä kirkon ulkosuomalaistyöhön lähtevien koulutuksessa, mutta erikseen se ei ole ollut asialistalla ulkosuomalasistyön neuvottelupäivillä.

– Tulevaisuudessa varmasti on, Mäkelä arvelee.

Aurinkorannikolla asuu pysyvästi tuhansia suomalaista, ja siellä lomailee vuosittain jopa 30 000 suomalaista.

Kuva: Olli Seppälä