"Mitäs jos tehtäisiin tähän ekumeeninen kappeli"

Pieksämäen vanhoihin Veturitalleihin rakennettuun vapaa-ajankeskukseen syntyy myös ekumeeninen kappeli.

Kappeli-idean keksi Pieksämäen kaupungin kiinteistöpäällikön Reijo Raitio, joka vetää ison Veturitalli- ja kauppakeskusprojektin suunnittelua ja rakentamista. Veturitallien viereen on jo katettu laaja Veturitori. Kauppakeskus nousee tallien ja torin viereen.

Kappelin tarkka sijainti on Veturitallien yhteydessä oleva vuonna 1910 rakennettu vesitorni, josta vesisäiliö on poistettu. Tilassa on korkeutta ja avaruuden tuntua. Idea syntyi, kun arkkitehti oli suunnittelemassa rakennukseen välitasoja.

– Sanoinkin, että mitäs jos tehtäisiin tähän kauppakeskuksen ekumeeninen kirkkokappeli. Kukaan ei tuntunut vastustavan. Minä olin seurakuntiin yhteydessä ja he kiinnostuivat. Kyllä tämä on kaupungin puoleltakin kaikin puolin hyväksytty. Ei tätä ole kukaan huonona ratkaisuna pitänyt, etteikö siellä voi olla kirkko, missä on ihmisetkin, Reijo Raitio kertoo.

Hän kuitenkin toppuuttelee, että kyse on yhteistyöstä eikä yhden ihmisen keksinnöstä.

– Henkilökohtaisestikin pidän näitä kirkkoasioita tärkeänä, hän sanoo.

Kun kauppakeskus on aikanaan valmis, kappeli jää Veturitallien ja keskuksen yhdyskäytävien väliin. Sisäänkäynti kappeliin kulkee myös kauppakeskuksen ovista.

Pieksämäen luterilaisen seurakunnan kirkkoherra Mika Riikonen toivoo, että kappelissa päästäisiin aloittamaan toiminta ensi vuoden alusta. Vastuuseen on kutsuttu paikkakunnalla olevia kristillisiä yhteisöjä.

– Nyt näyttäisi siltä, että meidän lisäksi ovat helluntai- ja vapaaseurakunnat lähdössä. Tämä olisi kolmen seurakunnan yhteinen projekti.

Kappelista peritään vuokra ja seurakunnat voivat itse miettiä sen sisustuksen. Riikonen arvelee, että resurssit eivät riitä jatkuvaan päivystämiseen kappelissa.

– Lähinnä se on hiljentymistila, mutta voidaan ajatella, että tiettyinä aikoina on joitain tilaisuuksia ja joku päivystäjä eri seurakunnista tavoitettavissa. Nämä ovat vielä avoimia kysymyksiä.

Riikonen arvioi, että kappeliin mahtuu yhtä aikaa noin parikymmentä henkeä.

Kuva: Pieksämäen kaupunki. Kuvassa avara Veturitori, jonka vieressä kappeli sijaitsee.