"Mitätöimistä ja halveksuntaa" – Kuusamossa kirkkovaltuutettu päätti erota kirkosta

Kuusamon kirkko

Kuusamon seurakunnan kirkkovaltuuston jäsen on päättänyt erota kirkosta protestiksi perussuomalaisten saamalle kohtelulle kirkossa.

Joukamo Kortesalmi lähetti erostaan julkisuuteen tiedotteen, joka on päivätty itsenäisyyspäivälle 6. joulukuuta.

Eron ensisijaiseksi syyksi Kortesalmi sanoo kirkon helmoihin pesiytyneen perussuomalaisiin julkisesti kohdistuneen "toistuvan, jatkuvan ja kiihtyvän vihapuheen, mitätöimisen, halveksunnan ja yhteiskunnallisen eristämisen".

Kotimaa24:n tietojen mukaan Kortesalmi on ollut valtuustossa aktiivinen ja tehnyt useita esityksiä ja aloitteita, mutta jäänyt niiden kanssa yksin.

Kortesalmi tuli valituksi Kuusamon kirkkovaltuustoon vuonna 2014 laajapohjaiselta listalta sen ainoana perussuomalaisena. Tänä syksynä hän perusti oman yhden hengen ryhmän kirkkovaltuustossa. Kortesalmi ei ollut ehdolla tämänvuotisissa seurakuntavaaleissa.

Kortesalmi kertoo tiedotteessaan liittyneensä kirkkoon takaisin ennen vuoden 2014 seurakuntavaaleja.

Kuva: Kuusamon seurakunta / Juha Tervo. Kuusamon kirkko.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

19 kommenttia

  • Salme Kaikusalo sanoo:

    “toistuvan, jatkuvan ja kiihtyvän vihapuheen, mitätöimisen, halveksunnan ja yhteiskunnallisen eristämisen”.

    Kuulostaa syrjinnältä ja kiusaamiselta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Perussuomalaisuuden ideologiaan kuuluu samansuuntainen, joidenkin tiettyjen ihmisryhmien “syrjintä”. Mutta ihminen tulisi pitää erillään hänen edustamastaan maailmankatsomuksesta ja kohdella häntä siten kuin toivoo itseään kohdeltavan. Vaikka se eroaisi omasta vakaumuksesta. Varsinkin tässä kontekstissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pentti Korhonen sanoo:

      Kyllä ihmistä on vaikeaa erottaa hänen edustamastaan maailmankatsomuksesta. Sanaa tiettyjen kansanryhmien “syrjintä” ei kuulu asettaa sitaateihin, kysymyksessä on todella syrjintä, jota perussuomalaiset harjoittavat mm. homoseksuaaleja ja maahanmuuttajia kohtaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouko Halttunen sanoo:

    Kuullostaa siltä että Eduskuntavaalit on tulossa ja julkisuuteen pitää päästä tavalla tai toisella.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jorma Hentilä sanoo:

    Erosi, kun vähän yli kolme viikkoa oli kautta jäljellä. Temppuilua, itsetehostusta. Olisi hauska tietää, mitä hän esittänyt, kun ei ole saanut ketään mukaansa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pentti Korhonen sanoo:

      Kertoisiko joku joka tietää? Olisi kiinnostavaa kuulla, niin voisi ottaa kantaa hänen toimintaansa enemmänkin. Nyt jää kaikki arvailujen varaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    “Mitätöimistä ja halveksuntaa” kertoo otsikko.

    Merkillisesti myös kommenteissa toistuu sama ilmiö.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouko Halttunen sanoo:

      Salme, voit googlata henkilön edesottamukset vuosien varrelta. Tämä on samaa sarjaa, ei siis mitään “mitätöintiä ja halveksuntaa”.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Salme: Tunnut tietävän tästä asiasta jotakin, jota me muut emme tiedä. Voitko siis antaa jonkun esimerkin, miten kirkossa – tai vaikka omassa seurakunnassasi – mitätöidään ja halveksitaan perussuomalaisia?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Seija,

      kiitos jälleen huomionosoituksestasi kommenttiani kohtaan. Olen pahoillani, etten voi antaa pyytämisäsi esimerkkejä, sillä en tunne ko. henkilö muuta kuin tämän uutisen kautta. En ole myöskään googlettanut häntä kuten kehotettiin. Kommentoin uutisen ja siihen kirjoitettujen kommenttien pohjalta. Asia ei kiinnosta minua enempää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Mutta kykenet näköjään mihin tahansa innossasi mollata ja loukata toisia kommentoijia.” Onko perussuomalaiseksi arveleminen mollausta ja loukkaamista? Puolueen kannanottoja voi toki arvostella, mutta siihen kuuluminen on aivan kunniallista. Puhummehan äskettäin hallitusvastuussakin olleesta puolueesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Salme: En pyytänyt sinulta kommenttia Joukamo Kortesalmesta vaan hänen esittämästään näkemyksestä, jonka mukaan perussuomalaisia kirkossa mitätöidään ja halveksutaan.

      Asetuit kommenteissasi häntä tukemaan, joten oletan että joko Joukamolla tai sinulla on konkreettisia esimerkkejä p.o. mitätöinnistä ja halveksunnasta.

      Perussuomalaiset ovat merkittävän suuri puolue. Jos kirkko instituutiona tämän puolueen kannattajia mitätöi ja halveksii, olisi luullut, että tästä kuulisi muualtakin kuin Kuusamosta. Sen takia olisi ollut kiinnostavaa tietää, miten tuo mitätöinti/halveksunta käytännössä ilmenee.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Seija kirjoitat: “Asetuit kommenteissasi häntä tukemaan, joten oletan että joko Joukamolla tai sinulla on konkreettisia esimerkkejä p.o. mitätöinnistä ja halveksunnasta. ”

      Tulkintasi on erikoinen. Tietysti jos haluaa katsoa kierosilmäisesti tuollainenkin tulkinta onnistuu.

      Lue edellinen sinulle osoitettu kommenttini uudelleen ja tarkenna sisälukutaitoasi.

      Kaikesta huolimatta, rauhallista adventinaikaa!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Pentille vielä viestin poikanen.

      Kirjoitat: ” Onko perussuomalaiseksi arveleminen mollausta ja loukkaamista? ”

      Ydin on se, että oman olettaman mukaan tehty toisen kommentoijan puoluekannan esiintuominen/olettaminen on loukkaavaa henkilöön käymistä. Vaikka olisit sanonut minun olevan kokoomuslainen tai mikä tahansa, niin kommenttisi olisi ollut samaa henkilökohtaisuuksiin menemistä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Ydin on se, että oman olettaman mukaan tehty toisen kommentoijan puoluekannan esiintuominen/olettaminen on loukkaavaa henkilöön käymistä.” Vaalisalaisuuden tarpeellisuuden ymmärrän, mutta en tätä. Arvailemiseen voi vastata kolmella tavalla ilman sen kummempia tunnekuohuja. Vaihtoehdot ovat tietysti: ‘kyllä olen’, ‘en ole’ ja ‘en kerro, olenko’.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Pentit ovat kai menneet sekaisin. Minulla se on sukunimi, Pentti Korhosella etunimi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Salme: Kuten sanottu, kaipaan vaikka vain edes yhtä konkreettista esimerkkiä siitä, miten niinkin suuren puolueen kuin Perussuomalaisten jäsenet voivat olla Suomen ev.lut. kirkossa mitätöityjä ja halveksittuja. Jos sinulla ei tällaista tietoa ole, niin miksi puolustat tämän ajatuksen esittäjää? Kai teillä nyt jotakin täytyy olla väitteenne tueksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Kannattaa muistaa että yhteiskunnallisena aatesuuntana perussuomalaiset ovat täysin salongikelpoisia siinä missä vaikkapa vassarit tai vihreät. Jos mietii, että eivät ole, niin kannattaa mennä peilin eteen ja kysyä miksi ei. Kokonaan toinen asia on, että toiminnassa voi olla mukana myös ääriaineksia, joiden henkilökohtainen toiminta voi koitella yhteiskunnan laillisuuden rajoja. Silläkin on eroa, onko vain lausuttu epämiellyttäviä mielipiteitä vai rikottu jotain, saati käyty väkivaltaisiksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pentti Korhonen sanoo:

    Jukka, siis salonkikelpoisia. Ovathan he kelvanneet eduskuntaankin, mutta havaintojeni mukaan heidän kontribuutionsa lainsäädäntötyössä on ollut varsin vaatimatonta ja keskittynyt lähinnä homoseksuaalien ja maahanmuuttajien syrjintään. Ankaria raamattumiehiä siellä kyllä on, mm. tämä Niikko, jonka syöksyminen äärilaidasta toiseen tuo mieleen jopa apostoli Paavalin (ent. Saulus Tarsolainen).

    Ilmoita asiaton kommentti