Miten kirkko tekee lähetystyötä vuonna 2030?

Kotimaalhetys-lehti pohtii laajassa artikkelissaan suomalaisen lähetystyön tulevaisuutta. Suomen Lähetysseuran lähetysjohtaja Seppo Rissanen uskoo, että vuonna 2030 seurakunnat ovat sitoutuneet lähetystyöhön syvemmin kuin koskaan, koska ne toteuttavat sen itse ilman kirkon seitsemän virallisen järjestön apua.

Vuonna 2010 järjestöillä oli ulkomailla yhteensä 351 työntekijää. Kirkon seitsemän virallisen lähetysjärjestöjen johtajat eivät ennusta järjestöjensä laskevan ulkomaantyöntekijöittensä määrää.

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) lähetysjohtajan Pekka Huhtisen ennustukset ovat synkeitä. 2030 alle puolet suomalaisista kuuluu kirkkoon.

- Kansankirkon aika on silloin ohi. Kirkon talous on romahtanut, seurakunnat eivät enää myönnä rahaa lähetystyölle juuri lainkaan. Kirkko ei edes salli opetusta jonka mukaan Jeesus on ainoa tie pelastukseen, Huhtinen lausuu Kotimaalle.

Hän ei usko, että kirkko osallistuisi vuonna 2030 enää Sleyn lähetystyöhön. Silti se kukoistaa, koska vapaaehtoisen kannatuksen nousu jatkuu ja evankelisissa messuyhteisöissä on kasvanut uusi sukupolvi.

Sanansaattajien lähetysjohtaja Juha Auvinen puolestaan puhuu jopa lähetysherätyksestä, jota talous- ja ruokakriisit, luonnononnettomuudet ja kristittyjen vainot ovat synnyttäneet.

Lue tämän viikon Kotimaasta (sivut 8-13) toimittaja Danielle Miettisen laatima laaja ja mielenkiintoinen artikkeli suomalaisen lähetystyön tulevaisuudesta!