Moni mielii kirkonmäeltä Arkadianmäelle

Eduskuntatalo kuvattuna aurinkoisena kevät päivänä 12.3.15

(Täydennetty 27.3. klo 16.37) Yli 60 eduskuntavaaliehdokkaalla on kirkollinen tausta. Eniten on ehdolla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappeja ja muita työntekijöitä, mutta myös esimerkiksi vapaiden suuntien edustajia. Monilla on myös teologin koulutus.

Huhtikuussa järjestettävissä eduskuntavaaleissa on jälleen mukana useita uskonnollisten yhdyskuntien työntekijöitä ja muita uskonnon ammattilaisia. Eniten on ehdolla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappeja ja muita työntekijöitä, mutta myös esimerkiksi vapaiden suuntien edustajia.

Kirkonmiehiä ja -naisia pyrkii Arkadianmäelle kaikista eduskuntapuolueista. Kirkkoherroja on ehdolla neljä, kaikki naisia: Alavieskan kirkkoherra ja Pappisliiton puheenjohtaja Eija Nivala (kesk.), Piikkiön kirkkoherra Merja Hermonen (vihr.), Enon kirkkoherra Armi Rautavuori (sdp.) sekä Liljendalin kirkkoherra Stina Lindgård (rkp.).

Pappeja on ehdolla reilut parikymmentä. Heistä kirkkoherraehdokkaiden lisäksi on seurakunnan palveluksessa vain muutama. Kaikki ovat miehiä: Espoon tuomiokirkkoseurakunnan aluekappalainen Seppo Särkiniemi (kesk.), Järvi-Kuopion seurakunnan kappalainen, nykyinen kansanedustaja Kimmo Kivelä (ps.), Nurmijärven seurakuntapastori Johannes Haapalainen (kd.) Tampereen Eteläisen seurakunnan kappalainen Juhani Räsänen (kd), Tampereen Harjun seurakunnan nuorisopastori Tarvo Laakso (kd.), ja Asikkalan seurakuntapastori Johannes Koskinen (kd.).

Luterilaisen kirkon pappeja ovat myös Tapani Ruokanen (kok.), Matti Helin (kok.), Anssi Törmälä (kok.), Arto Luukkanen (ps.), JariKoskela (ps.), Lauri Oinonen (kesk.), nykyinen kansanedustaja Simo Rundgren (kesk.), nykyinen kansaedustaja Ilkka Kantola (sdp.), Mikko Salmi (sdp.), Hilkka Olkinuora (rkp.), Vesa Kiertokari (kd.), Juhani Laurinkari (kd.), Mika Ebeling (kd.) Ville Auvinen (kd.), Salamat Masih (kd.), Eero Koskela (kd.) ja Teuvo V. Riikonen (kd.), Vesa Kiertokari (kd.), Kai Sadinmaa (vas.), Ari Marjeta (sdp.) sekä Virossa vihkimyksen saanut Kari Tynkkynen (kd).

Luterilaisen seurakunnan muita työntekijöitä ehdokkaista ovat ainakin Turun Katariinanseurakunnan johtava nuorisotyönohjaaja Katri Fältberg (kd.), Askolan seurakunnan nuorisonohjaaja Susanna Koivula (kd.), Kangasalan seurakunnan erikoisnuorisotyönohjaaja Jorma Jussila (kd.), Turun tuomiokirkkoseurakunnan diakoni Raija Eeva (kesk.) ja Haaparannan seurakunnan kanttori Eila Toikka (kok.) ja Turun Mikaelinseurakunnan kanttori Silvia Koski (ps.).

Ammatikseen diakoniatyön ilmoittaa Urpo Andström (kd.) ja Ismo Vilkas (ipu.). Diakonissan koulutus on Pirkko Mettovaaralla (kd.) ja Seija Muurisella (kok).

Kristillistaustaisissa ehdokkaissa on myös paljon teologikoulutuksen saaneita, jotka eivät ole pappeja, eivätkä kirkon palveluksessa. Koulutukseltaan teologeiksi ilmoittautuvat ainakin toimittaja Stig Kankkonen (rkp), tutkija Ruut Sjöblom (kok.), tv-toimittaja Pekka Niiranen (kok.), dosentti Ville Jalovaara (sdp), kirvesmies Raino Hannula (kd.), erityisavustaja, Sonja Falk (kd.), erityisavustaja Soili Haverinen (kd.), poliittinen sihteeri Esa Erävalo (kd.), KD-nuorten puheenjohtaja Remo Ronkainen (kd.), yrittäjä Tiia Lintula (vihr.) ja kansainvälisen työn sihteeri Hanna Mithiku (vas.) ja pianisti Rickhard Järnefelt (m11.)

Lisäksi teologian opiskelijoita ehdokkaista ovat Kirsi Ojansuu-Kaunisto (vihr.), Timo Laaninen (kesk.), Mika Tervakangas (kd.) ja Mikael Elmolhoda (kd.).

Vapaiden seurakuntien pastoreita tai työntekijöitä ovat muiden muassa Björn Cederberg (kd.), Patrik Hellström (kd.), Onni Haapala (kd.), Pertti Vallittu (kd.), Håkan Westergård (kd.),, Antero Laukkanen (kd.), Marika Hakola (kd.) ja Markku Vuorinen (kesk.).

Evankelistan ilmoittaa ehdokkaista ammatikseen Lilja Roth (kd.), Timo Räihä (kd.) ja Kyösti Kytöjoki (kd.).

Juttu julkaistu Kotimaassa 12.3. Nettiversioon tehty täydennyksiä viimeksi 24.3. klo 11.04.

Kuva: Minerva Seppälä