Muistokirjoitus: Anssi Simojoki ei hakenut riitoja, mutta hän joutui kirkkotaisteluun

Anssi Simojoen (7.9.1944 – 6.7.2020) nimi tuli suurelle yleisölle tutuksi 1980-luvulla, kun Suomessa keskusteltiin naispappeudesta ja sen vastustamisesta. Simojoki edusti Paavalin synodia, joko korosti luterilaisen tunnustuksen merkitystä ja tiukkaa tulkintaa.

Kotimaalle lähettämässään Simojoen muistokirjoituksessa Suomen evankelisluterilaisen lähetyshippakunnan piispa Risto Soramies toteaa, että "Anssi ei hakenut riitoja ja taisteluja, mutta pitäytyminen luterilaiseen tunnustukseen johti hänet kuitenkin kirkkotaisteluun 1970- ja 80- luvuilla".

Lue muistokirjoitus kokonaisuudessaan:

Maanantai-iltana 6.7.2020 saimme suruviestin: Jumala oli kutsunut pastori, teologian tohtori Anssi Simojoen tästä ajasta ikuisuuteen. Kuollessaan Simojoki oli 75-vuotias. Uutinen oli odottamaton, sillä juuri edellisenä päivänä hän oli saarnannut saaristomessussa ja messun jälkeen seurustellut iloisesti seurakuntalaisten ja perheensä kanssa. Maanantaina hän oli ollut yksin kotona Uudessakaupungissa. Illalla hänen puolisonsa löysi hänet kotipihalla kuolleena. Kuolinsyyksi vahvistettiin myöhemmin sydäninfarkti.

Anssi Simojoen hengellistä työtä leimasi niin Suomessa, ulkolähetyksen palveluksessa Afrikassa kuin lukuisissa yhteyksissä maailmalla syvällinen ja perusteellinen syventyminen Jumalan sanaan ja teologiaan.

Vaikka Simojoen suvussa on pitkä pappisperintö, nuorta Anssia kiinnostivat enemmän historia, taide, musiikki ja runous. Jumalan kutsu toi hänet lopulta kuitenkin teologian ääreen. Arkkipiispa ja sukulaismies Martti Simojoki vihki Anssi papiksi Turun tuomiokirkossa 1972.

Teologia merkitsi Anssi Simojoelle ennen muuta syventymistä Jumalan sanaan. Anssin tunnuslause oli omalta isältä opittu: Niin kuin se kirjoitettu on, niin se myös paikkansa pitää. Raamattu aukeni Simojoelle yhdessä ”kaikkien pyhien kanssa” (Ef. 3:18); Kristuksen kirkon koko laajuus ja historia piti ottaa huomioon. Raamattuun perehtyminen ja siitä ammentaminen merkitsivät tunnustautumista yhteiseen kristilliseen uskoon, jonka johdonmukainen ilmaus on luterilainen tunnustus. Luterilaiset tunnustuskirjat, erityisesti Lutherin katekismukset osoittautuivat aina ajankohtaisiksi ja eläviksi lähteiksi seurakunnan elämässä ja teologiassa. Mutta nuori teologi joutui näkemään, että kansankirkko oli vaihtamassa Jumalan sanan ja tunnustusten kullan ajanhengen katinkultaan. Simojoki liittyikin melko suureen tunnustuksellisten pappien ja teologien rintamaan, joka sai sittemmin nimen ”Paavalin synodi” (1975).

Anssi ei hakenut riitoja ja taisteluja, mutta pitäytyminen luterilaiseen tunnustukseen johti hänet kuitenkin kirkkotaisteluun 1970- ja 80- luvuilla. Jos kirkko luopuu Jumalan sanasta, muuttuu pian sen tunnustuskin ja sen mukana kaikki, mikä tekee kirkon kirkoksi. Raamatun syrjäyttäminen ja tunnustusten väheksyminen johtivat ajanhengen vaatimaan modernisointiin, jonka erityisen näkyväksi kohteeksi tuli kirkon pyhä virka, jonka Simojoki näki joutuvan uhratuksi ihmisjärjen alttarille. Virasta tehtiin ihmisen oikeus ja niin sanottu tasa-arvokysymys. Jo 1980-luvulla Simojoki näki selvemmin kuin monet muut: seuraava ”modernisoiminen” merkitsee kristillisen avioliiton rinnastamista mihin tahansa ”parisuhteiseen”.

1989 Anssi Simojoki sai kutsun Keniaan, aluksi luterilaisen pappisseminaarin opettajaksi. Välivuodeksi ajatellusta kutsumuksesta tulikin pitkä lähetysjakso – aina eläkkeelle siirtymiseen asti v. 2010. Viimeiset 14 vuotta Afrikassa kuluivat luterilaisen peruskirjallisuuden kääntämisessä ja levittämisessä Lutheran Heritage Foundationin työntekijänä. Itä-Afrikassa oli tehty yli 100 vuotta luterilaista lähetystyötä, mutta katekismukset olivat edelleen melkein tuntemattomia, muista luterilaisista tunnustuskirjoista puhumattakaan. Kun Simojoki siirtyi eläkkeelle, olivat suahelinkieliset tunnustuskirjat juuri valmistuneet.

Suomessa odotti Anssi Simojokea aivan toisenlainen kirkollinen tilanne, kuin Afrikkaan lähtiessä. Kristikunnan yleiseen virkakäsitykseen pitäytyvillä teologeilla alkoi olla Suomen kirkossa ahdasta. Piispallisen virkamääräyksen rohkaisemana perustettu Suomen Luther-säätiö aloitti messut v. 2000. Simojoki oli jo Afrikasta käsin seurannut ja ideoinut Luther-säätiötä. Kun sitten Lähetyshiippakunta perustettiin 2013, menetti Anssi Simojoki yhdessä joidenkin muiden pappien kanssa pappisoikeutensa Suomen kirkossa. Hän toimi kuolemaansa saakka Lähetyshiippakunnan johdon tukena ja Laitilan Aamos-seurakunnan pastorina.

Anssi Simojoki väitteli tohtoriksi Åbo Akademissa 1997 Ilmestyskirjan tulkinnasta sodanjälkeisessä Suomessa. Simojoki oli taitava sanankäyttäjä, ja häneltä ilmestyikin lukuisia kirjoja ja artikkeleita eri kielillä. Simojoen kirjoituksissa näkyy poikkeuksellisen laaja teologian ja historian tunteminen. Ne tulivat aina lukijan ja seurakuntalaisten hyödyksi niin kotimaassa kuin maailmallakin.

Anssia jäivät kaipaamaan puoliso, kuusi lasta puolisoineen ja 24 lastenlasta.

En minä kuole, vaan elän ja julistan Herran töitä. (Ps. 118:17)