Näin Huovinen arvioi huippupoliitikkoja ja kirkon johtoa

huovinen_eero205Eero Huovinen on kirjoittanut Lähdön aika -kirjaansa luonnehdintojaan tuntemistaan tärkeistä yhteiskunnallisista ja kirkollisista vaikuttajista. Kehuja mutta myös kritiikkiä.

Juuri ilmestyneestä Lähdön aika -kirjasta (WSOY, 2011) välittyy Huovisen laaja verkottuneisuus. Kirja käsittelee Huovisen viimeistä vuotta Helsingin piispana.

Huovinen avaa kirjassaan omaa persoonaansa avoimemmin kuin koskaan aiemmin. Hän esittää siellä täällä kirjassa myös lukuisia henkilökohtaisia arvioita tuntemistaan ihmisistä. Seuraavassa muutama kiinnostava poiminta:

Paavo Väyrynen: Itsetuntoa ja ammattitaitoa

- En tunne Väyrystä hyvin, olemme puhuneet vain muutamia kertoja. Mies on persoonallinen yhdistelmä korostunutta itsetuntoa ja kovaa ammattitaitoa.”

Paavo Lipponen: Paradoksaalinen persoona

- Lipponen on paradoksaalinen persoona. Yhtäältä hän voi politiikan arjessa olla ankara kurmottaja, "kaunaisuutta" kritisoiva kolumnisti. Tässä roolissa on jotakin armottoman tuntuista, tuimaa humauttajaa, paasikivimäistä ärhentelyä. Toisaalta hänessä on herkkyyttä, ujoutta, vaatimattomuutta, sympaattisuutta, filosofeeraavaa pohtijaa.

- Paavo Lipposesta saa pienessä piirissä aika lailla toisen kuvan kuin julkisuudessa. Kun päästään puhumaan filosofiasta, taiteesta tai teologiasta, murahtelevan Mooseksen sijasta esiin tulee oppinut pohtija, lukenut ajattelija ja nyansseja oivaltava keskustelija.

Tuija Brax: Intensiivinen nainen

- Hän on aloitteellinen, intensiivinen ja sanavalmis nainen. Sydän palaa oikeudenmukaisuudelle. Tuija tuntee kirkon asioita ja kantaa vastuuta sekä persoonana että ministerinä. Osaava ja kokonaisvaltaisesti työskentelevä poliitikko, joka ottaa vahvasti kantaa. Siitä johtunee, että ministerin ja kirkon jäsenen roolit joskus menevät päällekkäin.

Jyrki Katainen: Poikamainen aikuinen

- En ole kokoomuslainen enkä minkään muunkaan puolueen tukimies, mutta Kataista arvostan. Hän katsoo silmiin eikä ohi niin kuin moni poliitikko, puhuu reilusti, pysyy asiassa ja omaa itsekriittisyyden taitoa. Poikamainen aikuinen.

Mikael Pentikäinen: Kepulaiseksikin epäilty

- Uusi päätoimittaja (Helsingin Sanomat) on mies, joka on ollut teologian ylioppilas, valmistunut metsänhoitajaksi, taustaltaan vanhoillislestadiolainen, kepulaiseksikin epäilty. En tunne talon sisäisiä valintakriteerejä, mutta uskon, että Pentikäinen on päässyt eteenpäin pelkällä asiaosaamisella. Vapaamieliselle lehdelle kunniaksi.

Kari Mäkinen: Vaatimaton ja sitkeä

- Kari Mäkisessä on vaatimattomuutta ja tietoisesti valittua matalaa profiilia, mutta takana on myös sitkeyttä ja piilevää vaikuttamishalua. Suomalaista kulttuuria ja mielenmaisemaa Kari tuntee hyvin, sekä persoonansa että tutkimustyönsä kautta. Puheiden esimerkit ja aiheet tulevat usein kaunokirjallisuuden maailmasta, ja sieltä nousee myös ymmärrys ihmisten moninaisia ahdistuksia kohtaan. Miten Kari onnistuu pitämään kirkkolaivan koossa ja antamaan tilaa niillekin, jotka ajattelevat toisella tavalla kuin hän, se jää nähtäväksi.

Jukka Paarma: Itse kärsivällisyys

- Hänen vuotensa ovat olleet hyvää aikaa. Minussa herätti kunnioitusta se, miten monipuolisesti ja nopeasti hän perehtyi ekumeenisiin ja kansainvälisiin kysymyksiin … Monen monta kertaa olen mielessäni kiittänyt hänen kärsivällisyyttään esimerkiksi originellin piispajoukon vetäjänä. Paarmalla on ollut malttia ja halua pitää moninaistuvaa kansankirkkoa koossa.

Irja Askola: Hänelle on helppo puhua

- Irjan kanssa on luontevaa ja hyvässä mielessä helppo puhua. Hän osaa suhtautua avoimesti kirkon sisäiseen erilaisuuteen. Olisiko taito paitsi persoonassa myös kokemuksissa Euroopan kirkkojen konferenssista, jonka palveluksessa hän oli pitkään.

Tuulikki Koivunen-Bylund: Moittii äitikirkkoa

- Härnosandin piispa on hauska keskustelukumppani, mutta edelleen katkera Suomen kirkolle. Täältä hän lähti 1970-luvulla Ruotsiin, jossa hänet vihittiin papiksi. Toistuvasti Tuulikki moittii äitikirkkoaan ja sättii sen menoa, välittämättä aina ottaa selvää toden ja ennakkoluulon välisestä erosta.

Miikka Ruokanen: Itseluottamusta riittää

- Arkkipiispana Miikka Ruokanen olisi ollut kirjoittamaton ja arvaamaton lehti. Itseluottamusta ja pyrkimistä ja mediaosaamista, myös positiivista ilmettä riittää, mutta miten olisi ollut pitkäjänteisyyden ja vaativan vastuuntunnon kanssa. Dogmatiikan professorina hänen kiinnostuksensa on suuntautunut Kiinaan. Suomessa oppilaat ja oma tiedekunta ovat jääneet vähemmälle. Rohkeutta linjanvetoihin Miikalla on, mutta teologiset perustelut ovat usein aika suurpiirteisiä.

Kotimaa julkaisee lähiviikkoina arvion Eero Huovisen tuoreesta kirjasta Lähdön aika (WSOY, 2011). Kotimaa24 nostaa kirjasta esiin kiinnostavia teemoja uutisina.

Lue myös: Kirkon moittimisesta tullut harrastus evankelisille