Näin mainostavat ruotsalaiset seurakunnat – katso viimeisen päälle tehty video

Kulla pastoratin mainosvideo. Kuvakaappaus Youtubesta.

Ruotsin kirkon Kullan alueen seurakunnat ovat julkaisseet toiminnastaan suurellisen elokuvatrailerin hengessä tehdyn filmin. Viime viikolla julkistettu kolmeminuuttinen video pitää sisällään lajityypillä leikittelyä, itseironiaa ja ylpeyttä omasta asiasta.

Vt. kirkkoherra Stina Hagman kertoo paikallislehdessä videon olevan reaktio seurakuntien kiihtyneeseen jäsenkatoon. Hagmanin mukaan kirkosta on syytä antaa nykyistä monivivahteisempi kuva.

Videolla kerrotaan kirkon toimintamuodoista. Samalla mainostetaan syyskuussa järjestettäviä seurakuntavaaleja.

Kuva: Kuvakaappaus Kulla pastoratin Youtube-videolta.

1 kommentti

  • Markku Hirn sanoo:

    Ruotsin kirkko on vielä paljon pahemmassa jamassa kun Suomen kirkko. Kirkossakäynnit,, konfirmaatioiden määrä ja ennenkaikkea kasteiden määrät ovat romahtaneet katstrofaalisesti samoin jäsenkato kiihtyy .

    Valmisteilla olevan kirkkokäsikirja-keskustelu ja tulos kuvastavat kirkon itsekäsityksen murskautumista ja pirstonainen kuva on selvä seuraus kirkollisen identiteetin hajoamisesta jollei katomisesta. Kirkon sisäiset konfliktit ja struktuuri pahentavat tilannetta. Jokainen seurakuna on työnantaja ja siitä on seuras että jos johonkin pappiin tai mu8uhun työntekijään ollaan tyytymättömiä niin hänet ostetaan ulos. Tässäkin on tahti kiihtynyt juuri nyt kirkkoherroja erotetaan tavallista enemmän.

    Ruotsalainen korkeakirkollisuus antoi virikkeitä Suomen kirkolle takavuosia ,nyt sitä ei ennän löydy.

    On kuitenkin hyvä että seurakunnissa tehdään mitä voidaan eikä anneta ihan vielä periksi.

    Ilmoita asiaton kommentti