Neljä kirkkoherraa tyrmistyi Priden tukemisesta: "Kirkkohallituksen johtoryhmä käveli Raamatun sanan yli"

Sammeli Juntunen, Arto Antturi

Neljä kirkolliskokousedustajana vaikuttavaa kirkkoherraa sanoutuu mielipidekirjoituksessa irti kirkon osallistumisesta Helsinki Pride -tapahtuman tukemiseen. Savonlinnan kirkkoherra Sammeli Juntunen, Helsingin Pitäjänmäen kirkkoherra Arto Antturi, Pälkäneen kirkkoherra Jari Kemppainen ja Lahden Launeen kirkkoherra Heikki Pelkonen väittävät, että Kirkkohallituksen johtoryhmä on ylittänyt valtuutensa ja kävellyt Raamatun sanan ja kirkolliskokouksen yli.

Mielipidekirjoitus on julkaistu Itä-Savo-lehdessä torstaina.

Kirjoitus viittaa siihen, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko tukee virallisesti ensi viikolla järjestettävää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Helsinki Pride -tapahtumaa. Kirkon liittymisestä tukijalistaan päätti Kirkkohallituksen johtoryhmä.

"Johtoryhmä ei voi tehdä Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa koskevia päätöksiä. Seurakuntiemme teologiasta ja hengellisestä elämästä vastaavina viranhaltijoina ja kirkolliskokousedustajina sanoudumme irti Pride-kampanjasta", kirkkoherrat kirjoittavat.

"Silti seurakunnissamme on edelleen tilaa kaikille, sukupuolesta, poliittisesta vakaumuksesta, rodusta, yhteiskunnallisesta asemasta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta", he jatkavat.

Neljän kirjoittajan mukaan seurakuntalaisia on pöyristyttänyt, että kirkko on ryhtynyt tapahtuman viralliseksi tukijaksi. He pitävät ymmärrettävänä, että monet harkitsevat kirkosta eroamista. Se ei kuitenkaan kirkkoherrojen mukaan ole oikea ratkaisu.

Juntunen, Antturi, Kemppainen ja Pelkonen sanovat olevansa Kirkkohallituksen johtoryhmän kanssa samaa mieltä siitä, että kirkon sanoma on tarkoitettu jokaiselle suuntautumisesta riippumatta.

"Tästä huolimatta ei voida sivuuttaa sitä tosiasiaa, että Setan järjestämän Pride-kulkueen taustalla vaikuttaa gender-ideologia, joka on selkeästi vastoin Raamatun, Kristuksen kirkon yhteisen Tradition ja oman kirkkomme opetusta ihmisestä, avioliitosta ja seksuaalietiikasta", kirkkoherrat kirjoittavat.

Heidän mukaansa "jo melko vähäinen Raamatun tutkiminen osoittaa, että gender-ideologia ei ole Jumalan tahdon mukaista".

Kuvat: Olli Seppälä. Savonlinnan seurakunnan kirkkoherra Sammeli Juntunen (vas.) ja Helsingin Pitäjänmäen seurakunnan kirkkoherra Arto Antturi (oik.) kuuluvat mielipidekirjoituksen allekirjoittajiin.

Lue myös:

Päivi Räsänen kuittaa arkkipiispa Tapio Luomalle kirkon Pride-kumppanuudesta: "Perustelu on ontuva"

"Kyse ei ole kannanotosta avioliittolakiin" – Arkkipiispa vastaa Päivi Räsäselle

Kommentti: Päivi Räsänen liittyi kirjelmöijien joukkoon – tällaisia avoimia kirjeitä on lähetetty arkkipiispalle

Suomen evankelis-luterilainen kirkko virallisesti Helsinki Priden tukijaksi – "Kirkko haluaa elää kaikkien lähimmäistemme rinnalla"

Herättäjä-Yhdistys järjestää sateenkaariseurat Pride-viikon päätteeksi Helsingissä

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.