NNKY etsii palkittavaksi sukupolvien välisen vuorovaikutuksen edistäjää

Suomen Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys (NNKY) etsii tunnustuspalkintoehdokkaita. Tänä vuonna 10 000 euron arvoinen tunnustuspalkinto luovutetaan taholle, joka on toiminnallaan edesauttanut sukupolvien välistä vuorovaikutusta.

Rahapalkinnon taustalla on vuonna 2002 perustettu Riutulan rahasto, jonka vuosituotolla liitto palkitsee NNKY:n toiminta-ajatuksen mukaisia ja naisten ja tyttöjen hyvinvointia edistäviä toimintoja. Vuotuinen tunnustuspalkinto jaetaan nyt neljännentoista kerran.

Tunnustuspalkinto ei ole apuraha, vaan se on nimensä mukaisesti tunnustus ansiokkaasti toteutuneesta työstä. Huhtikuussa luovutettavan tunnustuspalkinnon saajaa voi ehdottaa 1. huhtikuuta kello 15 mennessä osoitteeseen: Suomen NNKY-liitto ry, Tunnustuspalkinto 2016, Pohjoinen Rautatiekatu 23 B. 00100 Helsinki.

Kuva: Jukka Granström. Espoon tuomiokirkkoseurakunnan rippikoululaiset vierailivat kesällä 2014 paikallisessa vanhainkodissa.

Edellinen artikkeliPetri Laaksonen keräsi Ulkomaanavulle kymppitonnin
Seuraava artikkeliKUA toivoo kirkkoa mukaan uskontojenvälisen solidaarisuustyön rahoittamiseen

Ei näytettäviä viestejä