”Osa lomautuksista saattaa olla hätiköityjä” – Tällaisia yt-neuvotteluja seurakunnissa käydään

Koronavirusepidemia on herättänyt seurakunnissakin pelkoa työpaikkojen säilymisestä. Viime viikkoina joissain seurakunnissa onkin jouduttu järjestelemään työtehtäviä uudelleen yt-neuvottelujen kautta. 
Lomautuksiakin on paikoin ollut edessä.

Toistaiseksi yt-neuvottelujen määrä on pysynyt seurakunnissa maltillisella tasolla. Kirkon alat ry:n toiminnanjohtaja Paula Aaltonen kertoo, että etujärjestö teetti pääsiäisen alla yhteistyössä STTK:n kanssa kyselyn luottamusmiehilleen.

– Vastauksista kävi ilmi, että vain noin viidessä prosentissa seurakunnista on käynnistetty sellainen yt-menettely, jonka lopputuloksena saattaa olla lomautuksia. Tilanne kuitenkin elää koko ajan.

Aaltosen mukaan seurakuntia auttaa se, että valtaosalla talous on kunnossa. Seurakuntien rahoitusrakenteesta johtuen niiden taloudessa ei yleensä esiinny äkillisiä notkahduksia.

– Osa ilmoitetuista lomautuksista saattaakin olla hieman hätiköityjä. Ajatellaan, että kun muuallakin yhteiskunnassa lomautetaan työntekijöitä, niin kyllä sitten meilläkin.

Aaltonen arvioi, että yt-neuvotteluista huolimatta ilmapiiri useimmissa seurakunnissa on varsin hyvä.

Kirkon työmarkkinajohtaja Anna Kaarina Piepponen kertoo, että Kirkon työmarkkinalaitos on ohjeistanut seurakuntia työskentelemään poikkeusoloissa uusilla tavoilla ja pitämään lomautukset mahdollisimman vähissä.

– On hyödynnetty uutta teknologiaa sekä tiivistetty yhteistyötä esimerkiksi kuntien ja kolmannen sektorin kanssa. Ymmärtääkseni lomautuksiin onkin seurakunnissa päädytty aivan viimeisenä keinona.

Yksityissektorilla yt-menettelyä on maaliskuussa 2020 muutettu määräajaksi. Esimerkiksi yt-neuvotteluista ilmoittamisaikaa ja neuvottelujen kestoaikaa lyhennettiin. Kyseiset muutokset eivät koske kirkkoa.

Tuusulassa lomautuksia, Laihialla neuvotellaan

Tuusulan seurakunnassa 17.3. alkaneet yhteistoimintaneuvottelut ovat jo päättyneet. Niiden tuloksena ilmoitettiin kahdeksan työntekijän lomautuksesta 3–6 viikon ajaksi. Irtisanomisia ei ole tiedossa.

Neuvottelujen lähtökohtana oli se, että seurakunta ei enää pystynyt työllistämään kaikkia. Tämä näkyi erityisesti tukipalveluissa.

– Kiinteistöt menivät kiinni, ja siivoojille ei ollut siivottavaa. Kun tapahtumat loppuivat, myöskään kaikille emännillemme ei riittänyt töitä, kirkkoherra Ulla Rosenqvist kertoo.

Tuusulan seurakunnassa seurataan tarkkaan tulevaa kehitystä. On mahdollista, että syksyllä lomautetaan koko työyhteisö.

– Se ei sitten koskisi enää heitä, jotka nyt ovat lomautettuina.

Laihian seurakunnassa on meneillään neuvottelut eri työntekijäryhmien kanssa. Epidemian vuoksi monen työtehtävät ovat muuttuneet. Nyt tarkastellaan, miten työt jakautuvat ja onko resurssit suunnattu oikein.

Samassa yhteydessä käydään läpi, onko sellaisia hetkiä, jolloin henkilöillä ei ole työtehtäviä.

– Eräiden työntekijöiden kohdalla voi tulla eteen lomauttaminen lähinnä osa-aikaistamisen muodossa ja lyhyehköksi ajaksi. Ei ole näköpiirissä, että meillä lomautettaisiin ketään kokoaikaisesti, to­teaa vt. kirkkoherra Antti Yli-Opas.

Yli-Oppaan mukaan neuvotteluissa on päästy hyvin eteenpäin. Ihmisillä on valmiutta tehdä töitä eri tavalla. Työalojen rajojakin ylitetään joustavasti.

– Esimerkiksi pääsiäisjumalanpalveluksien videoita meillä tekivät papin ja kanttorin lisäksi työntekijät nuorisotyöstä, lapsityöstä ja diakoniatyöstä.

Ikaalisissa neuvotteluilla ennakoidaan pandemian pitkittymistä

Ikaalisten seurakunnassa aloitettiin huhtikuun alussa yt-prosessi sen vuoksi, että koronaepidemia voi pitkittyä. Epidemian huippu saattaa olla edessä vasta kesäkuulla.

– Jos näin käy, sillä on suuri vaikutus toimintaamme. Toinen syy yt-prosessin käynnistämiseen varhaisessa vaiheessa on, että neuvottelut valmisteluineen vievät aikaa kuukauden verran. Prosessi kannattikin aloittaa ajoissa, kertoo kirkkoherra Juha Aila.

Ikaalisissa neuvotellaan jokaisen työntekijän kanssa lomien ja ylityövapaiden pitämisestä sekä siitä, mitä töitä henkilöstöllä on touko-kesäkuussa.

– Näiden keskusteluiden jälkeen meillä on kuva seurakunnan tilanteesta ja parempaa tietoa myös epidemian etenemisestä. Näin mahdolliset lomautukset voidaan hoitaa harkitusti ja perustellusti.

Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen. Kuvituskuva. Koronavirusepidemia on muuttanut monella tavalla seurakuntien toimintaa. Espoon tuomiokirkon kiirastorstain jumalanpalvelus järjestettiin ilman paikalla olevaa seurakuntaa, mutta se striimattiin ja välitettiin Facebookin kautta.

Lue myös:

Jo yli 20 seurakuntaa ja yhtymää suunnittelee yt-neuvotteluja – Tampereella ennakoidaan lomautuksia

Suomen Lähetysseura lomauttaa 51 ihmistä koronapandemian takia

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKirkko avasi terveyssivustolle Rakkausklinikan
Seuraava artikkeliVantaalla haetaan Suvivirteen uutta säkeistöä – kuuntele kisan koskettavat ehdokkaat

Ei näytettäviä viestejä