Oulun profetia romaanin aiheena

Hauru Hanna205Hanna Haurun keskiviikkona ilmestyneen Paperinarujumala-pienoisromaaniin (Like) aiheena. Liike tunnetaan myös heinoslaisuutena, perustajiensa Laila ja Aune Heinosen mukaan.

Hauru korostaa, että hänen kirjansa on fiktiota, vaikka tapahtumat päivämääriä myöten noudattelevat historiallisen heinoslaisuuden vaiheita. Päähenkilöiden sukunimi on Heinonen, mutta heidän etunimensä on romaanissa muutettu Lainaksi ja Lianaksi.

Hauru kertoo kiinnostuneensa kotikaupungissaan Oulussa tapahtuneesta hengellisestä liikehdinnästä nähtyään televisiossa vuonna 2007 Annika Nykäsen ohjaama dokumentin Maailmanloppu alkaa Oulusta.

– Ajattelin, että onpa täällä joskus tapahtunut tuollaistakin, että ei täällä aina ole ollut tylsää. Jollain tapaa heinoslaisuus vaikutti myös absurdilta.

Hauru kertoo jo kouluaikana Haukiputaalla törmänneensä uskonnollisiin ryhmiin.

– Koulussa oli paljon vanhoillislestadiolaisten perheiden lapsia. Ihmettelin, kun he eivät saaneet leikkiä kanssani, sillä vanhempani eivät kuuluneet kirkkoon.

Hauru sanoo kirjoittaneensa Paperinarujumalan ymmärtääkseen lahkolaisuutta.

– Pakko tunnustaa, että en itse siltikään ymmärrä. Toivottavasti romaani kuitenkin auttaa lukijaa ymmärtämään.

Oulun profetia sai alkunsa vuonna 1960, kun Aune Heinonen kertoi saaneensa Jumalalta viestin, jonka sisältö oli, että ellei Suomen kansa tee parannusta, sen käy kuten Baltian maitten. Ulkopoliittiset tunnelmat ja noottikriisi 1961 loivat Heinosen sisarien puheille kaikupohjaa. 1980-luvulla Heinoset muuttivat Turun lähelle Kaarinaan ja liike alkoi vaikuttaa nimellä Suomen esirukoilijakansan esirukoilijat ry.