Pääkirjoitus: Jääkiekko on myös politiikkaa

Kuva: Jukka Granström

On naiivia ajatella, että kilpaurheilu olisi irrallaan yhteiskunnallisesta todellisuudesta, Mari Teinilä kirjoittaa Kotimaan pääkirjoituksessa.

Jääkiekon KHL-kauden alkaminen tällä viikolla Valko-Venäjällä sekä ensi vuoden MM-kisojen järjestäminen siellä nostavat kysymyksen urheilukilpailujen järjestämisen oikeutuksesta ihmisoikeuksia polkevassa maassa.

Osa jääkiekon suomalaisista vaikuttajista on puolustanut siellä pelaamista sillä, ettei politiikkaa ja urheilua pidä sotkea keskenään. Ikään kuin urheilu ja politiikka eivät pahasti sotkeutuisi nimenomaan silloin, jos otteluita pelataan Valko-Venäjällä. Diktaattorin ottein maata hallitseva presidentti käyttää hyväkseen jääkiekkoa pönkittääkseen omaa valtaansa.

Valko-Venäjä jakaa urheiluväkeä. Osa huippujääkiekkoilijoista ja lajin tukijoista toivoo, ettei otteluita pelattaisi siellä.

***

Rotuerottelupolitiikkaa harjoittaneeseen Etelä-Afrikkaan kohdistettiin aikanaan boikotteja, jotka koskivat myös urheilua. Etelä-Afrikalta evättiin pääsy olympialaisiin vuosina 1964–1988.

Myös eri valtiot ovat boikotoineet olympialaisia. Lisäksi yksittäiset urheilijat ovat ottaneet kisoissa poliittista kantaa. Vuoden 1968 olympialaisissa kaksi mitalistia nosti palkintojenjaossa kätensä nyrkkitervehdykseen vastustaakseen rotuerottelua Yhdysvalloissa.

On traagista, että eri ihmisryhmien välinen tasa-arvo ei ole Yhdysvalloissa vieläkään toteutunut. Tuoreimpia siihen liittyviä mielenilmauksia ovat yhdysvaltalaisten huippu-jalkapalloilijoiden polvistumiset kansallislaulun aikana. Polvistumalla he ovat ottaneet kantaa maansa rasismia vastaan.

***

Ihmisoikeuksia loukkaavien maiden boikotointi ei ole yksiselitteinen asia. Minkään valtion täydellinen eristäminen muusta maailmasta ei välttämättä edistä kyseisen maan ihmisoikeuksien toteutumista. Eristäminen voi johtaa entistä pahempaan tilanteeseen.

On kuitenkin naiivia ajatella, että kilpaurheilu olisi irrallaan yhteiskunnallisesta todellisuudesta.

Siksi KHL-kauden aloittaminen tai MM-kisojen järjestäminen Valko-Venäjällä on kannanotto ihmisoikeuksia vastaan.

Kirjoittaja on Kotimaan päätoimittaja. Pääkirjoitus on julkaistu 4.9.2020 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

Lue myös:

Luterilainen pappi Valko-Venäjältä: "Kirkonkellot soivat, jotta poliisi ei hakkaisi mielenosoittajia"

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.