Pääkirjoitus: Kirjan kriisi on myös kirkon kriisi

Vuonna 1990 Kotimaassa oli juttu keskustelutilaisuudesta, jossa käsiteltiin kristillistä kirjaa. Jutun otsikko kuului: Kristillinen kirja on uutinen armosta.

Kyseinen otsikko ei suoraan määrittele sitä, mikä on kristillinen kirja, mutta kertoo sen yhden vaikutuksen. Kirja on kristillinen, jos sen lukijaan tekemä vaikutus on kristilliseksi tulkittava valon välähdys tai armon pilkahdus. Lukija kokee saavansa kirjan kertomista asioista tai tarinasta itselleen voimaa, joka auttaa elämään eteenpäin – ja jopa kääntymään Jumalan puoleen.

Edellä hahmotellun kaltainen kristillinen kirja on toki vain yksi kirjallisuuden lajityyppi. Kaikki kristilliset kirjatkaan eivät ole uutisia armosta. Osassa kirjoista julistus on hienovaraista, osassa muistellaan kirkon elämää, pohditaan etiikkaa, visioidaan tulevaa, avataan historiaa, annetaan ohjeita arjen kilvoitteluun tai kerrotaan vahvoja tarinoita.

Kirjallisuus elää murrosaikoja. Kristillinen kirjallisuus ei ole erillinen saareke, vaan osa lukemisen muutosta. Perinteinen painettu kirja tekee tilaa toisenlaiselle lukemiselle, joka tapahtuu yhä useammin älykännykältä tai tablettitietokoneelta. Äänikirjat ovat kokeneet uuden tulemisen.

Hengellisen elämän harjoittamiseen ovat kautta vuosisatojen kuuluneet kirjat: Raamattu, postillat, hartauskirjat ja ennen kaikkea virsi- ja laulukirjat. Kristillinen kirja pitänee pintansa vielä pitkään, mutta varmaa ei sekään ole.

Kristinusko on kirjan uskonto, ja painotuotteilla on ollut tärkeä rooli kirkon eri vaiheissa, varsinkin protestantismissa. Niinpä esimerkiksi Luther tunnetaan kirjoitustensa kautta. Teologiaa tehdään paljolti kirjoittamalla ja saattamalla ajattelun tulokset toisten luettavaksi.

Kirjan ja lukemisen kriisi on jatkossa myös kirkon ja kristinuskon kriisi.

Kuva: Jukka Granström. Kristinuskoa käsittelevien kirjojen hylly Akateemisessa Kirjakaupassa Helsingissä.

Lue myös:

Vuoden kristillinen kirja 2018 -finalistit valittu – katso kuusi ehdokasta

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliAnalyysi: Millaiset tukijat, sellainen ehdokas – tämän kannattajalistat paljastavat Espoon piispaksi pyrkivistä
Seuraava artikkeliKolumni: Pietistinen ilo liikkuu mollissa, koska se kytkeytyy taivaskaipuuseen ja kieltäymyksiin

Ei näytettäviä viestejä