Pääkirjoitus: Kynttilämeri haudoilla on perinne, jolla on toivoa säilyä tuleville sukupolville

Hautakynttilät pyhäinpäivänä

"Emme ole ikuisiksi ajoiksi sidottu tähän maanpiiriin, ja sen toisella puolen on enemmän kuin muisto." Näin kauniisti kirjailija J.R.R. Tolkien kuvasi kuolemaa kirjassaan Taru sormusten herrasta.

Maanpiirin tuolla puolen olevaa voi vain kuvitella. Tällä puolen muisto on se, mitä edesmenneestä jää jäljelle. Pyhäinpäivänä se tuntuu erityisen vahvana ja elävänä, kun kuolema ja elämä, kynttilän valo ja talven pimeys kohtaavat toisensa. Tuon- ja tämänpuoleisen raja on silloin ihmismielessä ohuimmillaan.

***

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu vaeltaa pyhäinpäivänä läheisten haudoille sytyttämään kynttilämeri pimeään marraskuun iltaan. Se on hyvä perinne, sillä lapsista hautausmaa on iltahämärissä jännittävä paikka ja kynttilän sytyttäminen konkreettista tekemistä. Hyvällä perinteellä on toivoa säilyä tuleville sukupolville.

Perinteeksi näyttävät myös muodostuvan kirkoissa vietettävät pyhäinpäivän iltajumalanpalvelukset. Niissä luetaan vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimet ja heidän muistolleen sytytetään kynttilä.

Nämä perinteet ovat koruttomia ja koskettavia. Ne osuvat luopumisen ja kaihon tunteisiin ja ihmisen perimmäisiin kysymyksiin. Mitä elämä on, mitä on kuolema? Miten kaipauksen kanssa voi elää?

Pyhäinpäivästä onkin kirkossa tullut vuoden neljänneksi suosituin pyhä heti kiirastorstain jälkeen ja ennen ensimmäistä joulupäivää.

***

Kirkon perustehtävä on tuoda ihmiset sakramenttien, kasteen ja ehtoollisen äärelle. Uskonnon perustehtävä on vastata siihen, miten kuoleman todellisuuden kanssa tullaan toimeen. Siinäkin tehtävässä kirkko onnistuu pyhäinpäivänä oikein hyvin.

Elämän ja kuoleman kysymykset ovat kuitenkin läsnä myös arjessa. Kun tarve niiden pohtimiseen on, kirkkorakennuksen pitäisi olla niin tuttu ja avoin, että sinne voi poiketa olemaan hetken hiljaa ja sytyttämään kynttilän.

Kirkon ollessa kiinni on onneksi aina hautausmaat. Niillä voi kulkea kaihoisasti puiden siimeksessä. Ehkä tätäkin mahdollisuutta kannattaisi pitää esillä enemmän ja muistutella, että hautausmaat ovat myös levon ja hiljaisuuden keitaita.

Pääkirjoitus on julkaistu 31.10. ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

Kuva: Olli Seppälä

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.