Pääkirjoitus: Lähetystyössä on oleellisempia asioita kuin se, miten rahat järjestöjen kesken jaetaan

Jussi Rytkösen reportaasi, Katuturasta Namibiasta. Katutura on Windhoekin iso kaupunginosa. Siellä asuu 150 000 ihmistä. Kuvissa kaksi eri luterilaista kirkkoa, Hoosianna ja Toivo Tirronen. Kuvissa myös lähetystyöntekijät SLS Päivi ja Ilkka Repo.

Kirkolliskokous on myöntänyt seitsemälle yhteisölle kirkon lähetysjärjestön aseman. Osa niistä erottautuu herätysliiketaustansa tai kokonsa takia, ja osa on erikoistunut esimerkiksi raamatunkääntämiseen.

Järjestöjensä kautta kirkon tekemä lähetystyö on huomattavan laaja-alaista, mutta samalla sirpaloitunutta.

Nykyisen mallin seurauksena lähetystyötä tehdään kymmenissä eri maissa. Joissakin maissa, kuten Etiopiassa ja Venäjällä, toimii useampi Suomen luterilaisen kirkon lähetysjärjestö.

***

Kirkon lähetysjärjestöt ovat olleet viime vuosina tarkastelun kohteena, koska niillä on erilaisia virkakäsityksiä. Tilanne on erikoinen siinä mielessä, että kaikki kirkon lähetysjärjestöt eivät hyväksy naisia papin virkaan. Näin kirkon omat järjestöt antavat ristiriitaisen viestin kirkon virkakäsityksestä.

Kysymys on ennen kaikkea periaatteellinen, ja se koskee pääasiassa kotimaata. Virkakäsitys on ulkomailla tehtävässä työssä harvoin esillä. Lisäksi todellisuutta on se, että osa lähetysjärjestöjen yhteistyökirkoista ei hyväksy naisia papinvirkaan.

Keskustelu lähetysjärjestöjen virkakäsityksestä on kuitenkin johtanut seurakuntien talousarviotuen osittaiseen uudelleenjakoon.

Kirkon lähetysjärjestöksi hyväksyminen tai tämän aseman lakkauttaminen on kirkolliskokouksen tehtävä. Tämän se tekee piispainkokouksen esityksestä.

Kirkolliskokous on hyväksynyt nyt voimassa olevat periaatteet vuonna 1979. Tällä viikolla piispainkokous on päivittänyt periaatteita.

Asia tuli ajankohtaiseksi, kun Suomen Lähetyslentäjät ry pyrkii kirkon lähetysjärjestöksi. Sitä ennen oli mennyt monta vuotta ennen kuin yksikään yhteisö oli hakenut tätä asemaa.

***

Yksi tapa toteuttaa kirkon lähetystyötä on hyväksyä joukkoon uusia lähetysjärjestöjä. Seurakuntien valinnanvara kasvaa, ja sitä myöten myös lähetysinnostusta voidaan saada kasvatettua.

Kääntöpuolena on se, että näin myös hallintokulut kasvavat ja kotimaahan jää suhteessa yhä isompi osa tuesta.

Lähetysjärjestöjen lukumäärän kasvattamisen sijaan toinen tie voisi olla pyrkiä yhtenäisempään kirkon lähetystyöhön. Sitä voisi hallinnoida esimerkiksi säätiön kautta, kuten Kirkon Ulkomaanapua.

Tämän ääneen sanominen on herkkä asia, sillä eri järjestöillä on omat historialliset perinteensä ja toimintatapansa.

Tulevaisuuden mallia oleellisempaa on kyky ja tahto kuunnella kumppaneita. Pääsääntöisesti jokainen yhteistyökirkko ulkomailla on huomattavasti Suomen kirkkoa köyhempi.

Siksi työn painopisteitä ei pidä määritellä Suomesta käsin käyttämällä taloudellista tukea vallan välineenä.

Pääkirjoitus on julkaistu Kotimaa-lehdessä 8.2.2018.

Kuva: Jussi Rytkönen. Näkymä Windhoekin kaupungissa Namibiassa.

Lue myös:

Lähetyslentäjät haluaa kirkon lähetysjärjestöksi – Lähetysseura nihkeänä

6 kommenttia

  • Sami Tammisalo sanoo:

    ” Virkakäsitys on ulkomailla tehtävässä työssä harvoin esillä.” – Olen toista mieltä. Valtaosa kristikunnasta on perinteisen virkakannan kannattajia. On tärkeää, että lähetystyötä voidaan tehdä laajan kirkkojoukon kanssa lähetyskentillä. Lähetystyötä ei tule käyttää virkateologian ristiretkenä. Myös sitä tosiasiaa on kunnioitettava, että kaikkialla maailmassa ei ajatella Suomen evankelis-luterilaisen kirkon valtavirran tavalla. Toisaalta pitää luottaa siihen, että ulkomainen yhteistyötaho osaa valita kumppaninsa. Jos tiettyä virkakantaa kannatava lähetysjärjestö saa kutsun tukemaan paikallisen yhteistyökirkon tai -tahon työtä, niin silloin lähetysjärjestö on osoittanut olemassaolonsa tarpeen. Jokaisella suomalaisella lähetysjärjestöllä – olipa sitten konservatiivinen tai vähemmän konservatiivinen, olisi työtä enemmän, kuin resursseja löytyy. On väärin sulkea portteja evankeliumilta kotimaisella kirkkopolitiikalla. Suomen Luterilaista Evankeliumiyhdistystä, Kylväjää jne. ja miksi ei myös Suomen Lähetyslentäjät ry:tä tarvitaan lähetyskentillä. Jokainen virallisista lähetysjärjestöistämme sekä samaan asemaan pyrkivä Suomen Lähetyslentäjät ry ovat tehneet ansiokasta työtä lähetyskentillä. Ja toivon, että tekevät jatkossakin. Ilman, että tietyn järjestön teologiaa karastavat tahot alkavat kampittaa lähetystyötä tiettyjen järjestöjen kohdalla.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Olen niin samaa mieltä Tammisalon kanssa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Olen puolestani niin eri mieltä. Luterilaiset ja roomalaiskatoliset ovat hyvinkin tehneet yhteistyötä kristikunnan äärialueilla huolimatta eri virkakäsityksistään. Samoin kotimaassa naisten oikeudesta papin virkaan kinastelevat järjstöt ovat voineet työskennellä ongelmitta rinta rinnan vaikkapa Etiopiassa. Siellä, missä evankeliumi ja lähimmäisenrakkaus ovat ainoita merkitseviä asioita saa kirkkopolitiikka jäädä omaan arvoonsa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Luinkohan huolimattomasti Tammisalon kommentin, mutta ymmärsin hänen juuri tarkoittavan, että lähetyskentillä ei tehdä kirkkopolitiikkaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Sami Tammisalo on ymmärtääkseni toista mieltä lainaamansa lauseen kanssa: ”Virkakäsitys on ulkomailla tehtävässä työssä harvoin esillä.” Se tarkoittaa minun ymmärtääkseni, että virkakäsitys on hänen käsittääkseen ulkomailla tehtävässä työssä esillä usein. Mitä tulee Tammisalon esille tuomiin ajatuksiin, niihin on helppo yhtyä. Lähetystyötä ei tule käyttää ‘virkateologian ristiretkenä’ ihan riippumatta siitä, millaista kantaa ajaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Janne Ropponen sanoo:

    JOTTA KRISTILLINEN LÄHIMMÄISEN RAKKAUS, APU, ILO JA TOIVO TAVOITTAISIVAT NIISTÄ OSATTOMAT

    Mari Teinilä nostaa pääkirjoituksessaan esiin tärkeän kysymyksen: mikä lähetystyössä on tärkeintä? Suomen Lähetyslentäjien mielestä tärkeintä on kristilliseen uskoon ja Jeesuksen antamaan lähetyskäskyyn perustuen huolehtia yhä paremmin ja laajemmin siitä, että lähimmäisen rakkaus, apu, ilo ja toivo tavoittaisivat niistä osattomat. Tämä täytyy kuitenkin tehdä resurssit tarkasti hyödyntäen, yhteistyökumppaneita kuunnellen ja pyrkien erityisesti lisäämään innostusta lähetystyöhön. Pääkirjoituksen ajatus, että tämä tapahtuisi järjestöjen määrää vähentämällä, on kuitenkin vanhanaikainen ja tehoton.

    KIRKON LÄHETYSTYÖN UUDISTAMINEN ONNISTUU LUOMALLA EDELLYTYKSET TERVEELLE JA REHDILLE LÄHETYSKILPAILULLE

    Reilussa kilpailuhengessä ja olympialaisten innoittamana me Suomen Lähetyslentäjät kysymme, miten kansainvälinen diakonia ja lähetystyö voisivat mennä eteenpäin nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin? Tarkemmin vastauksia löytyy osoitteessa http://www.maf.fi/lahetyskilpailu, missä voi myös tutustua, miten arkkipiispaehdokkaat Tapio Luoma ja Björn Vikström pohtivat lähetystyön uudistamista ja arkkipiispan tehtävää.

    TIIVISTELMÄ:

    1) Suomen Lähetyslentäjät haluavat lisätä lähetystyön vaikuttavuutta ja tehokkuutta.

    2) Enemmän järjestöjä tarkoittaa enemmän varoja perille varsinaiseen työhön. Perustelu on yksinkertainen: terve ja rehti kilpailu johtaa kustannussäästöihin.

    3) Suomen Lähetyslentäjät tehostavat lähetystyötä monella tasolla.

    4) Yksinkertainen lähetysmalli on toimivin.

    5) Lähetyslentäjien koko työn idea on tehostaa ja mahdollistaa kansainvälistä diakoniaa ja lähetystyötä.

    Lue lisää ja osallistu keskusteluun osoitteessa http://www.maf.fi/lahetyskilpailu.

    LISÄÄNTYVÄÄ LÄHETYSINTOA KAIKILLE TOIVOEN

    Janne Ropponen, toiminnanjohtaja, kauppatieteen tohtori, liikennelentäjä

    Suomen Lähetyslentäjät ry

    Ilmoita asiaton kommentti