Pääkirjoitus: Lähivuosina näemme, mihin arkkipiispan keskitiellä johtaminen vie kirkkoa ja ykseyttä

Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma kuvattuna 14.2.2018.

Voittaja ja hopealle jäänyt ovat selvillä. Tapio Luoman ja Björn Vikströmin kannattajien tunteet ovat jo tasoittuneet viikko sitten torstaina käydyn arkkipiispanvaalin jälkeen. Voittajan on toki yhä helppo hymyillä, mutta hopealle jääneen tappio ei enää tunnu yhtä kirvelevältä.

Arkkipiispaksi valittu Tapio Luoma on 22.2. ilmestyneessä Kotimaan haastattelussa omien sanojensa mukaan keskitien kulkija, joka ”vierastaa kaikenlaista ehdottomuutta ja äärimmäisyyttä.”

Lähivuosina näemme, mihin tämä keskitiellä johtaminen vie kirkkoa ja sen ykseyttä. Niin ehdoton omassa keskitiellä pysymisessä ei kannata kuitenkaan olla, ettei siltä voisi tarpeen vaatiessa myös poiketa. Arkkipiispalta tarvitaan myös selkeitä kannanottoja, jotka eivät aina asemoidu keskelle.

Viimeisimmissä arkkipiispanvaaleissa on usein käynyt niin, että uudistamishaluisen jälkeen on valittu säilyttäjä – ja päin vastoin. Tosin uudistaja ja säilyttäjä ovat vain suuntaa antavia määritelmiä. Tuskin kukaan arkkipiispaksi valituista on ollut mustavalkoisesti vain jompaakumpaa.

Äänestäjien heiluriliikemäinen käyttäytyminen vaikutti kuitenkin todennäköisesti taustalla Luoman valintaan, sillä Vikström oli joidenkin mielestä teologisilta painotuksiltaan liian lähellä Kari Mäkistä.

***

Arkkipiispan virka kirkossa lienee vaikeimpia ja yksinäisimpiä. Vastuu on valtava ja lisäksi virkaa hoitava on jatkuvan arvion ja arvostelun kohteena. Arkkipiispa on kuitenkin myös ihminen, joka tarvitsee tukea. Perhepiirillä ja ystävillä on tässä erityinen tehtävä.

Tuen lisäksi on tärkeää, että jokaisella piispalla arkkipiispa mukaan lukien on niitä ihmisiä työyhteisössään, jotka uskaltavat selän takana puhumisen sijaan esittää tarvittaessa suoraa kritiikkiä. Rohkeus puhua suoraan on tärkeä piirre arkkipiispassa, kuten myös kaikissa kirkon työntekijöissä.

Arkkipiispalla ei ole valtaa päättää yksin kirkon suurista uudistuksista. Kannanotoillaan hän luo kuitenkin mielikuvaa kirkosta. Valtakunnallista julkisuuskuvaa on muokannut myös Helsingin piispa. Muiden piispojen merkitys julkisuudessa painottuu lähinnä heidän omiin hiippakuntiinsa.

***

Kirkon uudistumisen ja muutosten kannalta arkkipiispaa vielä oleellisempaa on se, keitä valitaan kirkolliskokousedustajiksi. Siellä tehdään tai jätetään tekemättä kirkkoa koskevat tärkeimmät päätökset.

Marraskuussa käytävät seurakuntavaalit luovat pohjaa seuraavien kirkolliskokousedustajien valintoihin. Nyt jokaisen, joka tahtoo vaikuttaa seurakuntansa ja koko kirkon painotuksiin, on syytä harkita ehdolle asettumista. Vastuuta ja valtaa on jaossa.

Kirjoitus on julkaistu Kotimaa-lehdessä torstaina 8.3.

Kuva: Jukka Granström

Lue myös:

Tuleva arkkipiispa Tapio Luoma: Erilaisuus ei ole uhka vaan se, ettemme tule toimeen sen kanssa

27 kommenttia

  • Erkki O Auranen sanoo:

    Toivottavasti saamme kirkkojärjestystä arvostavan kirkon. Rohkeasti kirkkokuria noudattavan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Nyt olen veli kovasti eri mieltä. Sementoiva ja säilyttävä perinteiden kyllästämä kirkkojärjestys on nyt vihonviimeinen asia, jota pitäisi pitää ohjenuorana. Valitettavasti artikkelissa ei kertaakaan sanottu maagista sanaa, “KEHITTÄMINEN”. Sen puutteessa kirkkomme ontuu lähes avuttomana, nahistuvana, elinvoimansa ja yhteiskunnallisen arvostusasemansa lähes menettäneenä kohti marginaalia. Varmaan on ihan hyvä, että arkkipiispa on keskitien kulkija kunhan ei ole hidas tai löperö hissukka. Vaikka demokratian pitää toimia, tulisi kirkon ykköshenkilön silti olla aktiivinen arvojohtaja, toimija, uudistaja ja aloitteentekijä. Pelkästä hymistelevästä lausujasta tai pönottävästä juhlakalusta ei ole paljon iloa niille, jotka toivovat kirkon johtajilta kipeästi kaivattua uudistamista. Seurakunnat, ja kirkko niiden tukena voisivat parhaimmillaan olla paikallisesti voimakas ja aktiivinen, lähes kaiken kansan henkinen, hengellinen ja sosiaalinen yhdistäjä, tukija ja kasvun paikka. Nykymenossa valitettavasti perinteet ovat tärkeämpiä kuin toimivuus ja kirkkolaki- ja järjestys ovat tärkeämpiä kuin yhteisöllisyys, mikä on sekä synti että häpeä. Näissä oloissa kirkolla ei ole mitään mahdollisuuksia täyttää Jeesuksen antamaa tehtävää edes välttävästi edes paikallistasolla, muista maista puhumattakaan. Pakanuus leviää nopeasti ja seurakunnissa nuoria tai työikäisiä ei juuri näy. Nyt kun uskonnon opetus on kouluissa hylätty, seurakuntien pitäisi ottaa se tehtävä hoitaakseen, mutta fiksusti ja työikäisiä ja nuoria vetävästi, perusasioista silti tinkimättä. Tässä vaiheessa Luoma tarvitsee paljon tukea ja rohkaisuja, mutta ei mitään onnitteluja. Niiden aika tulee joskus, jos tullakseen, jos hän pystyy omalla panoksellaan käynnistämään tuloksia tuottavia toimia kirkon uudistamiseksi ja elävöittämiseksi. Jos näitä ei ala kohtuullisessa ajassa syntyä, hänen pitäisi viivyttelemättä vetää johtopäätökset ja astua syrjään ja jos ei sitä itse ymmärrä tehdä, toimielinten tulisi saada se aikaiseksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Hämäläinen sanoo:

    Nyt kun uusi arkkipiispa on valittu aivan selkeällä äänten enemmistöllä eiköhän ole viisainta antaa hänen itse profiloida itsensä ja luoda oma linjansa ja toimintatapansa. Hänet valittiin keskitien kulkijana ja nykyisessä tilanteessa se on oikein hyvä. Wikström olisi todennäköisesti keikauttanut “kirkkolaivaa” likaa “vasemmalla”.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vaalin ratkaisee ilmeisesti oikein valittu strategia. Vaalin jälkeen strategian arvo on nolla. Arkkipiispa menee työpisteeseen, joka välttämättä ei ole häntä valinnut tehtävään. Nyt se läheisin vaikuttava kohderyhmä on eri. Toki uusi arkkipiispa saa muotoilla esikuntansa ilmeisesti mieleisekseen. Nyt astuvat kuvaan realiteetit, joista vain aavisteltiin vaalitaistelun aikana ja esitettiin skenarioita, miten toimin jos valinta osuu. Joku merkitys on myös hävinneiden häviämisellä, koska aluksi kaikilla olivat omat tukijoukkonsa, osalla vain vähän isommat. Ehkä olosuhteet ja oma agenda antaa jonkinasteisen symbioosin, jolla mennään seuraavat vuodet. Jumalan siunausta saamme toivoa ja toivottaa uudelle viranhaltijalle. Sillä terve kirkko tervehdyttää koko yhteiskuntaa!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pentti Korhonen sanoo:

      Minulla on se kokemus tuosta tiellä liikkumisesta, että tarvittaessa on hyvä väistyä sivummalle ja antaa tietä ohittajalle. Samoin vastaantulijaa on hyvä väistää pois keskitieltä, ettei tule kolaria. Siis joustavuutta liikenteeseen, myös kirkkotiellä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Turtiainen sanoo:

    K24: “Kirkon uudistumisen ja muutosten kannalta arkkipiispaa vielä oleellisempaa on se, keitä valitaan kirkolliskokousedustajiksi. Siellä tehdään tai jätetään tekemättä kirkkoa koskevat tärkeimmät päätökset.”

    Asia on juuri näin. Liian moni (jopa kirkolliskokousedustaja) haluaisi siitä huolimatta kulkea oikotietä ja tehdä ratkaisuja, joissa kirkolliskokous ei ole tehnyt uutta päätöstä.

    Kirkolliskokousvaalit ovat kirkkomme tärkeimmät vaalit myös tulevaisuudessa. Niihin todellakin varaudutaan seuraavissa seurakuntavaaleissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Oliko se noin viikko sitten kun arkkipiispa Luoma oli Tvssä haastateltavana. Oli ilo kuunnella selkeäsanaista ja selkeäajatuksista piispaa, jolta vastaukset tulivat nopeasti nieleskelemättä. Hän puhui sisältä käsin, ei ulkokohtaisesti. Sisältä uskosta käsin ja sisältä kirkon tuntemisesta ja siitä vastuuta kantamisesta käsin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Miikka Ruokanen sanoo:

      Salme Kaikukallio on oikeassa. Tapio Luoma on selkeä ajatuksiltaan ja ilmaisultaan. Hän on väitellyt systemaattisessa teologiassa, erityisesti opintutkimuksessa eli dogmatiikassa. Hän tuntee kirkon uskon, kantaa siitä vastuuta ja osaa ilmaista tämän uskon selkeästi ja kiinnostavasti. Hän kykenee luomaan dialogia kirkon uskon ja nykyajan ajatusvirtausten välille. Viimeksi Suomen arkkipiispana oli opin tutkija 88 vuotta sitten – eli oli jo aikakin! Kaiken totuuden, viisauden ja taidon Pyhän Hengen johdatusta ja inspiraatiota Tapiolle anoen. M.R.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Ruokanen: “Salme Kaikukallio on oikeassa.”

      Kuka ihmeen Kaikukallio?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Kimmo: No etkös ole huomannut: Salmehan vastaa kuin kaiku kaikkiin konservatiivisiin mielenilmauksiin tällä palstalla (vaikka oikeana kristittynä toisaalta hön on kylläkin nettipaastolla). Että ota näistä konsuista nyt sitten selvää. Puhuvat yhtä ja tekevät toista. 😉

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Kirkkoamme uhkaa jakaantuminen. Koska eri kysymyksissä jakolinja kulkee eri kohdassa kirkkoa, on paljon niitä, allekirjoittanut mukaanlukien, jotka toivovat, että voisimme oppia sellaiseen kirkkokäsitykseen, jossa sallitaan erimielisyydet esim. etiikkaa tai kirkkojärjestystä koskevissa kysymyksissä niin kauan kuin voidaan yhdessä lausua uskontunnustus ja Isä meidän-rukous sekä käydä yhdessä samaan ehtoollispöytään. Tähän luotan uuden arkkipiispamme pyrkivän, ja toivon, että me riitelijät voisimme tukea häntä hänen pyrkimyksissään säilyttää Suomen ev. lut. kirkko yhtenä kirkkona näiden kuohujen läpi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouko Halttunen sanoo:

    Keskitienkulkijan pitää olla myös tiennäyttäjä, muuten ontuu molemmilla jaloilla.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouko Halttunen sanoo:

      tai pitäsikö sanoa …muuten hoipertelee tiellä kuin juopunut.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Jouko Halttunen. Tilanteessa missä meidän kirkkomme on juuri keskitien mies on paras johtajaksi. Vanha sanontakin kuuluu, että viisaat miehet pitävät kirkkoa pystyssä, mutta “hullut” vievät sitä eteenpäin. Kyllä tässä kaiken sortin” hulluja” on joka puolella ihan riittämiin, että kaikki linjat ovat edustettuina. Ajattelepa, minkä sotkun Björn Wikström olisi voinut aikaansaada pelkästään yksipuolisella sanomallaan avioliitosta?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouko Halttunen sanoo:

      Antti, tarkoitin juuri sitä, pitää olla johtaja. Keskitiekulkijat päätyvät valitettavasti usein “laumasieluksi” eli pyrkivät miellyttämään kaikkia jolloin toiminta alkaa vaikuttaa hoipertelulta kulloinkin suurinta ääntä pitävien mukana. Johtajalle ei sovi yleismalkainen maininta “keskitienkulkija” , johtajalla tulee olla oma näky siitä mihin tie vie ja johtaa, kerrottava se selkeästi ja johtaa sitten siihen päämäärään.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Hämäläinen: “Vanha sanontakin kuuluu, että viisaat miehet pitävät kirkkoa pystyssä”

      Eivätkä pidä. Kirkkoa pitävät pystyssä jäsenet. Ilman heidän maksamiaan jäsenmaksuja kirkko olisi mennyt kanttuvei jo aikoja sitten. Ilman jäseniä ei olisi piispoja tai arkkipiispojakaan ökypalkkoineen ja piispaloineen.

      Minkälainen muuten on viisas mies? Rummukaisen veljeksille asia ei tunnetusti ainakaan ollut päivänselvä. https://www.youtube.com/watch?v=v8Qsn_PAtdY

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Hämäläinen: ” Kyllä tässä kaiken sortin” hulluja” on joka puolella ihan riittämiin, että kaikki linjat ovat edustettuina. Ajattelepa, minkä sotkun Björn Wikström olisi voinut aikaansaada…”

      Yritätkö väittää, että Björn Wikström on jonkun sortin hullu?

      Aika raskas ja loukkaava väite, näin ihan julkisesti esitettäväksi. Turha sanoa, ettet ole niin väittänyt. Konteksti kertoo kaiken.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Hämäläinen sanoo:

    Wallentin. Jostain syystä ei nolota yhtään vaikka sanoin noin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Hämäläinen, kannattaa varoa mitä kirjoittaa, ettei saa kunnianloukkaussyytettä. Tämä vain ihan opiksi ja ojennukseksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Wallentin.”Hämäläinen, kannattaa varoa mitä kirjoittaa, ettei saa kunnianloukkaussyytettä”. Höpö löpö.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Hämäläinen: “Höpö löpö.”

      Taitaa olla ihan luonnollinen asia, että kristityt kutsuvat piispojaan hulluksi.

      Ilmeisesti varsin kristillinen ominaisuus?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Wallin.”Taitaa olla ihan luonnollinen asia, että kristityt kutsuvat piispojaan hulluksi”. Lue koko konteksi, missä käytin sanaa hullu, siis vanhaa humoristista sanontaa siteeratessani: “Viisaat pitävät kirkkoa pystyssä, ja hullut vievät sitä eteenpäin”. Tämän vitsin kuulin nuorena joltain teologian opettajaltani. Kyllä näet liikaa ja turhaa vaivaa minun kaatamisekseni. Toisaalta jos sinulla ei ole muuta tekemistä niin en pahastu. Tyhmyyksien puhuminen on ihmiselle luontaista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Kuka on Wallin? En ole tavannut täällä ketään sen nimistä.

      ” Kyllä tässä kaiken sortin” hulluja” on joka puolella ihan riittämiin, että kaikki linjat ovat edustettuina. Ajattelepa, minkä sotkun Björn Wikström olisi voinut aikaansaada pelkästään yksipuolisella sanomallaan avioliitosta?”

      Tuolla teksillä ei ole mitään kontekstuaalisuutta “humoristisen” sanontasi kanssa. Se antaa suoraan ymmärtää, että pidät Vikströmiä jonkin sortin hulluna, joka olisi – jos olisi tullut valituksi arkkipiispaksi – aikaansaanut sotkun pelkästään yksipuolisella sanomallaan avioliitosta.

      Vikström kirjoittaa nimensä muuten ihan tavallisella (yksinkertaisella) V-kirjaimella.

      Hämäläinen: “Tyhmyyksien puhuminen on ihmiselle luontaista.”

      Totta. Myös kristityille, jotka katsovat asiakseen luonnehtia kirkkonsa johtajia. Tosin vielä on jäänyt epäselväksi onko tässä tapauksessa kyse viisaudesta vai tyhmyydestä. Riippuu tietysti näkökulmasta. Rohkea väite joka tapauksessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Hämäläinen sanoo:

    Wallin.” Lue koko konteksi, missä käytin sanaa hullu, siis vanhaa humoristista sanontaa siteeratessani: “Viisaat pitävät kirkkoa pystyssä, ja hullut vievät sitä eteenpäin”. Tämän vitsin kuulin nuorena joltain teologian opettajaltani”. Eikö mene jakeluun? Tyhmyyksien puhumisella tässä tapauksessa tarkoitan sinua.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Herra Hämäläinen. Jos minua tarkoitit, niin minun on todettava, että toisten ihmisten nimellä kikkailu on mielestäni varsin halpahintaista käytöstä. Nimeni ei edelleenkään ole Wallin, enkä edelleenkään tunne ketään Wallinia. En ole myöskään täällä sen nimisen henkilön todennut koskaan kirjoittavan.

      Hämäläinen: “Tämän vitsin kuulin nuorena joltain teologian opettajaltani”. Eikö mene jakeluun? ”

      Ei mene. Tuolla “vitsillä” ei ole minkään sorttista kontekstuaalista yhteyttä piispa Vikströmiä koskevaan kommenttiisi. Tuon vitsin mukaan hullut vievät kirkkoa eteenpäin. Itse toteat kuitenkin: ”Kyllä tässä kaiken sortin” hulluja” on joka puolella ihan riittämiin, että kaikki linjat ovat edustettuina. Ajattelepa, minkä sotkun Björn Wikström olisi voinut aikaansaada pelkästään yksipuolisella sanomallaan avioliitosta?” Ihmettelen, että voit sanoa noin, koska omien sanojesi mukaan et lainkaan edes tunne Vikströmiä.

      Esität Vikströmin – siinä tapauksessa, että hänet olisi valittu arkkipiispaksi – saavan avioliittokäsityksillään aikaan sotkun, joka olisi perin negatiivinen asia. Vai tarkoitatko, että aikaansaammalla suuren sotkun, kirkkoa viedään hullun johdolla eteenpäin?

      Hämäläinen: ”Tyhmyyksien puhumisella tässä tapauksessa tarkoitan sinua.”

      Tuo lauseesi pätee minunkin mielestäni juuri noin kuin sen kirjoitit. Minäpä kirjoitan sen uudelleen. Tyhmyyksien puhumisella tässä tapauksessa tarkoitan sinua. Eli toisin sanoen: Kiitos samoin. Tai: niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa.

      Käytät toistuvasti ilmaisua “Hpö löpö” kun kommentoit mielipiteitäni. Höpö löpö ei kuitenkaan ole mikään taikasana tai mantra, joka mitätöisi piispa Vikströmiä koskevan kommenttisi.

      Ilmoita asiaton kommentti