Pääkirjoitus: Maailma muuttuu paremmaksi – katsokaa vaikka Viroa

Tallinna

Suomen ja Viron hallitukset pitivät maanantaina kautta aikain ensimmäisen yhteisen juhlakokouksen Tallinnassa. Kokous kunnioitti molempien maiden itsenäistymistä, josta Virossa on kulunut sata vuotta, Suomessa 101 vuotta. Tuplajuhlaan on totisesti aihetta.

Juhlapuheessaan Viron pääministeri Jüri Ratas sanoi, että nykyisin Suomea ja Viroa erottava 80 kilometriä leveä meri ei ole maita erottava, vaan niitä yhdistävä meri.

Viro on yksi esimerkki siitä, että maailmassa tapahtuu muutoksia hyvään suuntaan. Toisen kerran vuonna 1991 itsenäistynyt Viro on kulkenut aimo demokratiaharppauksin eteenpäin niistä ajoista, kun se oli osa Neuvostoliittoa.

Toisenkin itsenäisyytensä aikana virolaiset ovat onnistuneet säilyttämään rakkautensa kulttuuriin. Se on osoitus siitä, että oman kulttuurin korostaminen ei ole ollut vain tapa säilyttää oma kansallinen identiteetti Neuvostoliiton puristuksessa. Oman kulttuurin arvostaminen Virossa on paljon syvemmällä.

Toiveikkuutta maailman muuttumisesta parempaan suuntaan tuo myös se, että toissa viikolla Etelä-Korean ja Pohjois-Korean johtajat tapasivat maidensa rajalla. Vielä vuosi sitten tämän toteutumista olisi ollut vaikea uskoa. Korean niemimaalla on otettu askelia kohti pysyvää rauhaa. Matkaa on vielä jäljellä.

***

Myönteinen kehitys yhteiskunnissa on usein hitaampaa kuin kielteinen. Siksi hyvää kehitystä on usein vaikeampi hahmottaa, eikä siitä synny niin helposti uutisia.

Viron ja Koreoiden lisäksi maailmasta löytyy muitakin esimerkkejä myönteisestä kehityksestä. Muutoksia hyvään on viisasta opetella näkemään sekä lähellä että kaukana. Myönteisen kehityksen näkeminen kannustaa jatkamaan työtä niiden asioiden puolesta, jotka vielä vaativat muutosta. Niitäkin on paljon.

Maailma muuttuu koko ajan paremmaksi paikaksi esimerkiksi sen suhteen, miten hyvin sairauksia onnistutaan ennaltaehkäisemään ja hoitamaan. Yksi esimerkki on malariaan sairastuneiden ja siihen kuolleiden ihmisten määrän väheneminen.

Toinen toivoa herättävä asia on äitiyskuolleisuuden vähentyminen. Se on puolittunut viimeisen neljännesvuosisadan aikana.

Suunta terveydenhuollossa on monessa suhteessa oikea, mutta työtä pitää vielä tehdä. Mitä köyhempi valtio, sitä suurempi riski äideillä ja kaikilla muilla ihmisillä on kuolla hoidettavissa olevaan sairauteen.

Vauraus maailmassa jakautuu yhä liian epätasaisesti.

Pääkirjoitus on julkaistu Kotimaa-lehdessä 11.5.

Kuva: Pixabay. Näkymä Tallinnaan.

6 kommenttia

  • Jori Mäntysalo sanoo:

    Kiitän. Lisää tätä kaiken synkkyyden keskelle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    “Viro on yksi esimerkki siitä, että maailmassa tapahtuu muutoksia hyvään suuntaan. Toisen kerran vuonna 1991 itsenäistynyt Viro on kulkenut aimo demokratiaharppauksin eteenpäin niistä ajoista, kun se oli osa Neuvostoliittoa.”

    Toivottavasti tulevaisuus on meille kaikille ”Ốiglasem Euroopa-Oikeudenmukaisempi Eurooppa –The More Just Europe” kuten Birgittalaisluostarissa os. Meriväljatee 18, Tallinna, Viro, haaveilimme puheenjohtajamme Monsignore Vello Salon johdolla.

    Viro ei koskaan ole itsenäistynyt toista kertaa. ”Kansainvälisen oikeuden subjektina Viron Tasavalta solmi diplomaattisuhteet suurimpaan osaan maailman maita, ja se hyväksyttiin Kansainliiton jäseneksi. Neuvostoliiton suorittamaa Viron Tasavallan annektointia ei suurin osa maailman maista tunnustanut. Viron Tasavalta säilyi kansainvälisen oikeuden subjektina länsivaltojen tunnustamattomuuspolitiikan tuella, jota seikkaa symboloivat diplomaattiedustustomme.

    Viron Tasavalta säilyi myös Viron Tasavallan kansalaiskunnan oikeudellisena jatkuvuutena. Tähän seikkaan perustuikin Viron Tasavallan palauttaminen entiselleen elokuussa vuonna 1991. Neuvostoliiton johtomiesten aloittaman sotilasvallankaappauksen aikaan Viron siirtymäkauden hallitus kääntyi kansainvälisen yhteisön puoleen ehdottaen diplomaattisuhteiden palauttamista Viron kanssa, toisin sanoen esittäen että se tunnustaisi hallituksen, jonka poliittisena ohjelmana oli siirtyminen aggression kautta edeltäneisiin oikeudellisiin suhteisiin.

    Näin ollen tunnustamattomuuspolitiikka merkitsee Viron, Latvian ja Liettuan pysyvän oikeudellisen jatkuvuuden periaatteen vahvistavaa kansainvälistä sinettiä. Irtisanoutuminen siitä olisi voinut heikentää meidän itsenäisyyttämme.” (Lennart Meri/ Paasikivi-seura 13.8.2001)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pakko laittaa jotakin kysymysmerkillä merkiten. Jos jokaisella Viron eli eestin kansalaisella on hyvä olla, niin edistys on aitoa? Kuitenkaan muutama lasipalatsi Tallinnassa ei sitä takaa? Maassa on ilmeisesti vieläkin väkeä, joilta puuttuu kansalaisuus vallan. Neuvostoliiton passi on argeologinen löytö ja Eesti ei antanut kansalaisuutta viron kieltä taitamattomalle väelle. Kun maassa oli ihan venäläistynyt kaupunki eli Narva, niin kurjistumisen vaara on olemassa, jos asutaan maassa ikäänkuin laittomasti.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Lauri Lahtinen :”Maassa on ilmeisesti vieläkin väkeä, joilta puuttuu kansalaisuus vallan. Neuvostoliiton passi on argeologinen löytö ja Eesti ei antanut kansalaisuutta viron kieltä taitamattomalle väelle.”

      Kysymyksessä on ilmeisesti raja-epäselvyyksistä alkunsa saanut ongelma. ”Venäjä ja Viro solmivat rajasopimuksen 17. helmikuuta 2014. Sen avulla pyrittiin estämään rajaloukkaukset ja laittomat rajanylitykset. Kumpikaan maa ei kuitenkaan ole ratifioinut sitä. Syyskuussa 2015 Viro aloitti 110 kilometrin pituisen raja-aidan rakentamisen Venäjän vastaiselle rajalleen.” (Wikipedia)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Lauri Lahtinen,

      Viron ja Venäjän rajakiistoihin on kuulunut huvittaviakin tarinoita, joista yksi oli ns. Pronssipatsas-kiista.

      Kainuun Sanomien pitkäaikainen toimittaja Eero Marttinen on kirjoittanut kirjan voimistelulegenda Heikki Savolaisesta. Savolainen oli jatkosodassa ollut rykmentin komentoteltassa hoitamassa haavoittunutta Seesjärven rannalla, noin sata kilometriä Nurmeksen kohdalta nykyrajasta itään, kun yllättäen telttaan oli tuotu linjojen yli suomalaisten luokse juossut yliloikkari, joka puhui vähän suomea. Savolainen oli tunnistanut loikkarin Tallinnan kiistellyn Pronssisotilaan malliksi nimetyksi painin kaksinkertaiseksi olympiavoittaja Kristjan Palusaluksi (1908-1987).Sodan jälkeen Palusalu luovutettiin Neuvostoliittoon ja edessä oli Siperian reissu. Karkotuksesta Palusalu vapautui vasta Nikita Hruštšovin kaudella. (HS Ulkomaat 1.5.2007)

      Moskovalaistoimittaja Valeri Mitenjov kirjoitti Etelä-Suomen Sanomien numerossa 115/2007 seuranneensa venäläisten reaktioita pronssipatsaskiistan tiimoilta, kun Venäjän ylähuoneen puhemies Mironov oli ehdottanut Viron ja Venäjän diplomaattisuhteiden katkaisua patsaskiistan vuoksi, ja Moskovan kaiku –radioasema oli kysynyt kuuntelijoiden mielipidettä asiasta. Radioasemalle oli soittanut tunnissa 2 000 kuulijaa, ja heistä 67% oli vastustanut Mironovin tekemää ehdotusta.

      Mitenjov uskoi, että kuuntelijoiden reaktioihin oli vaikuttanut Moskovan lähellä pari viikkoa aiemmin Himkin kaupungissa sattunut tapaus, jossa kaupungin viranomaiset olivat päättäneet siirtää kolmen viime sodissa menehtyneen sankarivainajan jäännökset heille pystytetyn muistomerkin juurelta rauhallisempaan paikkaan.

      Hauta oli avattu ja vainajien jäännökset pantu pussiin ja viety pois. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt minne. Kaupunginjohtajan lehdistölle antaman lausunnon mukaan hänkään ei tiennyt missä jäännökset tuolloin olivat. Myös ruumishuoneella oltiin tietämättömiä asiasta.

      Joku radiokuuntelijoista oli sanonut, ettei heillä hänen mielestään ole minkäänlaista moraalista oikeutta tuomita virolaisia, jotka halusivat hoitaa siirron sivistyneesti ja kunnioituksella kaatuneita sotilaita kohtaan. – Me sen sijaan avasimme kuin barbaarit veljeshaudan raivaustraktorilla ja lisäksi hukkasimme jäännökset. (ESS 115/2007, Valeri Mitenjov: Venäjällä hävisivät sankarivainajat)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kun Eesti oli Neuvostotasavalta, niin sen raja oli ikäänkuin Narvajoen mukainen. Kuitenkin itsenäisellä Eestillä oli aiemmin noin 9 kilometrin kaistale joen itäpuolelta. Kun N-liiton aikana kuljettiin siellä Länsi-inkerissä vaikkapa Kurkulan niemellä, niin voi käydä yöpymässä Narvan hotellissa. Nyt siinä on ihan oikea raja ja eesti palautti itsenäisyyden neuvostotasavallan rajoilla ei siis alkuperäisten rajojen koko alueen mukaan. Syntyneen rajakiistan takia ihan entisille paikoille ei enää pääse, näin olen käsittänyt.

    Ilmoita asiaton kommentti