Pääkirjoitus: Mikään syy ei oikeuta pitkittämään lasten kärsimystä al-Holin leirillä Syyriassa

Kirkon näkemys ihmisestä on, että hänen arvonsa ei määrity hänen poten­tiaalinsa kautta. Ei siis sen kautta, mitä hänestä ehkä tulee, vaan sen mukaan mitä hän on nyt. Isis-äitien lapset ovat nyt lapsia. On varottava sellaista ennakoivaa moralismia, jossa lapset nähdään tulevaisuuden uhkana.

Näin kirjoitti ortodoksisen kirkon johtaja, Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo toissa viikolla Karjalainen-lehdessä.

Al-Holin leirillä Syyriassa on 33 suomalaista lasta ja 11 äitiä. Yhteensä siellä on 70 000 ihmistä, joista lapsia on 50 000.

Unicefin mukaan leirin humanitaarinen tilanne on kriittinen. Yli 40-asteen kuumuus pahentaa olosuhteita. Leirillä olevat lapset kärsivät muun muassa ripulista.

***

Kotimaa kysyi arkkipiispa Tapio Luomalta hänen kantaansa lasten palauttamiseen. Myös Luoma on sitä mieltä, että lapset ja heidän äitinsä pitäisi saada Suomeen.

Arkkipiispa Tapio Luoma muistuttaa, etteivät lapset ole voineet vaikuttaa vanhempiensa valintoihin. Hän sanoo, että lapsen etu on aina ensisijainen.

Lapsia ja äitejä ei voi erottaa toisistaan. Vaikea kysymys on se, miten äidit saadaan vastuuseen siitä, että he ovat puolisoina lähteneet tukemaan terroristijärjestön toimia.

Lisäksi lehtitietojen mukaan osa Isis-taistelijoiden suomalaisista vaimoista on ollut rekrytoimassa uusia jäseniä terroristijärjestöön. Aikuisen pitää kantaa vastuu valinnoistaan.

***

Monimutkaisesta tilanteesta huolimatta ei ole yhtään sellaista syytä, joka oikeuttaisi pitkittämään lasten kärsimystä. Lapset pitää tuoda takaisin kotiin.

Elämme helteiden sävyttämää uneliasta heinäkuun loppua. Silti voisi olettaa, että vastuullisia tehtäviä hoitavat hengenmiehet – ja naiset sekä muut mielipidevaikuttajat pitäisivät paljon enemmän ääntä lasten palauttamisen puolesta.

Tässä suhteessa on aivan liian hiljaista.

Kuva: Delil Souleiman/ AFP / Lehtikuva

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä

Edellinen artikkeliSairaalapappien virkoja vähennetään – Tilanne on erityisen kriittinen psykiatrisella puolella
Seuraava artikkeliKyrkans Tidning: Ruotsissa yhä useampi haluaisi jakaa tuhkansa kahteen paikkaan

Ei näytettäviä viestejä