Pääkirjoitus: Sauli Niinistö näytti esimerkkiä

Kuva: Jukka Granström

Valko-Venäjän tapahtumat sekä Yhdysvaltain lähestyvät presidentinvaalit ovat hallinneet ulkomaiden uutisotsikoita viikkojen ajan.

Edellä mainituissa maissa presidenttiyttä hoidetaan tavoilla, jotka eivät ansaitse kansalaistensa saati ulkomaailman luottamusta.

Tässäkin suhteessa Suomi elää monia muita maita valoisammassa todellisuudessa.

Suomalaiseen demokratiaan liittyvät hyvät puolet ovat korostuneet Valko-Venäjän tapahtumien yhteydessä. Toimivan demokratian lisäksi Suomessa on kansalaisten laajaa luottamusta nauttiva presidentti. Se ei ole aina itsestään selvää edes demokratiassa.

Luottamuksen saavuttamisessa yksi tekijä on vaikeistakin asioista naapurin kanssa puhuminen, myös itseään huomattavasti suuremman naapurin kanssa. Presidenttien säännöllinen puheyhteys on ollut keskeinen osa Suomen ja Venäjän suhteita.

***

Sauli Niinistö osoitti viime viikolla rohkeutta nostaa näissä keskusteluissa esille myös vaikeita asioita.

Venäjän johtava oppositiopoliititikko Aleksei Navalnyi oli saanut kotimaan lennolla koomaan johtaneen sairauskohtauksen. Kohtausta epäillään myrkytyksen aiheuttamaksi.

Sairauskohtausta seuraavana päivänä presidentti Sauli Niinistö kysyi puhelinkeskustelussa presidentti Vladimir Putinilta mahdollisuutta siirtää Aleksei Navalnyi siperialaisesta Omskin kaupungissa sijaitsevasta sairaalasta berliiniläiseen sairaalaan.

Tasavallan presidentti ei ollut ainoa taho, joka esitti Aleksei Navalnyin siirtoa Saksaan. Siksi ei ole tiedossa, miten suuri vaikutus juuri tällä pyynnöllä on ollut siihen, että Navalnyi pääsi Berliiniin.

***

Presidentti Niinistön aktiivisuudella suhteessa presidentti Putiniin on joka tapauksessa suuri periaatteellinen merkitys. Kysymyksellään Sauli Niinistö puolusti ihmistä ja demokratiaa.

Tästä hän on saanut kiitosta muun muassa Aleksei Navalnyin tukijoukoilta sekä ulkoministeri Pekka Haavistolta. Haavisto sanoi suurlähettiläille pitämässään puheessa, että presidentin teko oli hyvin hieno.

Kirjoittaja on Kotimaan päätoimittaja. Pääkirjoitus on julkaistu 28.8. ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.