Pääkirjoitus: Uskontunnustus ei ole mikään ihmisen päättelykykyä suurempi teksti

Risti pylvään päädyssä Mikkelin tuomiokirkossa

Tuomasmessun 30-vuotisjumalanpalvelus viime sunnuntaina Helsingin Agricolan kirkossa on herättänyt keskustelun uskontunnustuksesta. Hyvä niin, aikuistunut vaihtoehtomessu ei sammaloidu.

Saarnansa lopuksi Olli Valtonen johdatteli seurakunnan uudenlaiseen, väljään tunnustukseen, joka lyhyytensä vuoksi tulkoon siteeratuksi kokonaisuudessaan:

”Minä uskon Jumalaan, Luojaan, joka rakastaa luomaansa maailmaa ja ihmistä. Ja joka haluaa luoduille hyvää niin elämässä kuin kuolemassa. / Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, joka tuli sen kertomaan. / Ja Pyhään Henkeen, joka auttaa meitä raivaamaan erämaasta puutarhan ja luomaan Jumalan valtakunnan maan päälle.”

Kaunis ja ajateltu muotoilu, mutta onko se uskontunnustus lainkaan?

Ei varmaankaan perinteen ja kirkkolain sisältämässä merkityksessä. On helppo huomata, että Valtosen muotoilusta puuttuu esimerkiksi Apostolisen uskontunnustuksen sisältämä liittyminen yhteisöön, pyhään yhteiseen seurakuntaan, pyhien yhteyteen. Myöskään Jeesuksen rooli ja merkitys pelastuksen sisältönä ei tule esille.

***

Viime vuosina kirkollisia tekstejä ja liturgisia sanamuotoja on eri tavoin yritetty sanoittaa uusiksi. Yleensä nämä uudistajat on patistettu ruotuun.

Suomessa ollaan liturgisesti varsin kirjaimellisia ja perinneuskollisia. Siksi on kiinnostavaa kuulla erilaisista merkitysavauksista ja käsitehypyistä, joilla teologisia muotoiluja on yritetty tuoda nykyihmisen kokemusmaailmaan ja tehdä niitä elävämmiksi.

Esimerkiksi Münchenin Thomasmessessa ei käytetä laisinkaan perinteisiä uskontunnustuksia. Myös muissa Saksan Tuomasmessuissa on luotu omat tunnustukset, jotka ovat paljon lyhyempiä kuin vanhat uskontunnustukset eli credot.

***

Suomen evankelis-luterilainen kirkko nojaa kolmeen ekumeeniseen uskontunnustukseen. Ne ovat historiallisessa tilanteessa syntyneitä jumalamäärittelyjä ja kolminaisuuden luonteen kuvauksia. Eivät siis mitään ihmisen ajattelua ja päättelykykyä suurempia tekstejä.

Uskontunnustusten asema on kuitenkin vakiintunut – joskaan ei esimerkiksi vapaissa suunnissa.

Varsinkin apostolinen uskontunnustus on antanut sanat ja hahmon sukupolvien jumalakokemukselle. Katekismuksessa sitä on iskostettu suomalaisten mieliin.

Tässä ajassa voisi olla enemmän kuin hyödyllinen sormiharjoitus itse kullekin laittaa paperille oma uskontunnustuksensa.

Mitä ovat ne asiat, painotukset ja näkökulmat, joita haluaisi korostaa, kun puhutaan Jumalasta. Minkälaiseen Jumalaan uskon?

Uskontunnustus ei ole katoamassa mihinkään. Kirkko ja yksilö tarvitsevat jatkossakin sanoja, joilla ilmaista se usko, johon järki ja sydän voivat tunnustautua.

Pääkirjoitus on julkaistu Kotimaa-lehdessä 12.4.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Pastori Olli Valtonen muotoili uskontunnustuksen uusiksi Tuomasmessun juhlapalveluksessa

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

48 kommenttia

  • Yrjö Sahama sanoo:

    En tarvitse “omaa” uskontunnustusta. Tunnutautuessani kristityksi teen sen yhtymällä apostoliseen tai Nikean tunnustukseen. Ne ilmaisevat oikean kristillisen uskon niin hyvin kuin se n sanallisesti ilmaistavissa, ja se riittää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Antti Hämäläinen: Mielestäni kirkossa ääneen lausuttu uskontunnustus on tarkoitettu aidoksi tunnustukseksi sillä hetkellä ja sillä paikalla. On oltava edes hengähdyksen verran aikaa tajuta mitä on kulloinkin tunnustamassa. Ei se paljoa pitkitä jumalanpalvelusta. Eikä ole kyse mistään kotitehtävästä!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Juu, tietysti on hyvä jos on aikaa. Ja sitten kotitehtävästä olen eri mieltä. Meillä on paljon oppimista ja ajattelemista ja on hyvä jos kotonamme on “rukouskammio” sitä varten. Kaikki jotka ovat loppuun asti riippuvaisia jostain jumalanpalveluksista ja erilaisista kokouksista mitä hengelliseen elämään tulee jäävät hengellisiksi lapsiksi. Meidät kaikki on tarkoitettu elämään läheisesä yhteydessä Herramme kanssa ja siinä on kyse henkilökohtaisen suhteen rakentamisesta Häneen niin, että kommunikaatio tulee molemminpuoliseksi. Tätä emme opi muualla kuin rukouskammiossa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      “Mielestäni kirkossa ääneen lausuttu uskontunnustus on tarkoitettu aidoksi tunnustukseksi sillä hetkellä ja sillä paikalla.”

      Näin juuri ja erityisesti tämä olisi tärkeää konfirmaatiomessussa. Siinä nuori julkisesti tunnustaa uskonsa kolmiyhteiseen Jumalaan usein läheisimpien ystäviensä ja sukulaistensa läsnä ollessa. Ei sitä tilannetta saisi tuhrata “runojen” pikalausuntaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Kivimäki: “Siinä nuori julkisesti tunnustaa uskonsa kolmiyhteiseen Jumalaan usein läheisimpien ystäviensä ja sukulaistensa läsnä ollessa.”

      Eikä tunnusta, kunhan liikuttelee huuliaan ja odottaa, että pääsisi äkkiä kotiin rippijuhlaansa availemaan sukulaisten lahjoittamia rahakuoria.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Antti: Kodin rukouskammio on tietysti Jeesuksenkin opetuksen mukaan olennainen, ei vaan ulkoisesti vaan sisäisesti meissä. Se ei mielestäni kuitenkaan ole yhteisen uskontunnustuksen vastine tai vaihtoehto. En minä ainakaan rukoykseen yskin hiljentyessäni käy läpi koko uskontunnustusta. Uskon ja olen jumalayhteydessä. Kirkollisella yhteisellä tunnustamisella kukin omalla äänellään on tavoite vahvistaa yhteistä uskoa ja kristittyjen muodostamaa seurakuntaa. Kyllä siihen jokainen vastaa henkilökohtaisen tunnustuksen tasolla yhtyen toisiin sana sanalta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Ymmärrät kuitenkin asian niin, että kun meillä on oma suhde Jumalaan, sekä uskontunnustusten, että opetusten ym. omaksuminen ja lausuminen on luontevampaa. Jos meillä ei ole mitään henkilökohtaista hengellistä elämää, on yhteinen uskon tunnustaminenkin erilaista. Ymmärrän jos sinulle on tärkeää päästä lukemaan uskontunnus rauhassa, minulle käy nopeampikin tahti, vaikka tietysti minäkin valitsisin hitaamman.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Hämäläinen: “Kodin rukouskammio on tietysti Jeesuksenkin opetuksen mukaan olennainen, ei vaan ulkoisesti vaan sisäisesti meissä. ”

      Onkos se rukouskammio semmoinen paikka, johon mennään puhumaan näkymättömälle olennolle, joka on samanaikaisesti läsnä kaikkialla maailmankaikkeudessa ja tietää tarkalleen jo etukäteen mitä sille tullaan siellä rukouskopissa sanomaan?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Päivi. “Kodin rukouskammio on tietysti Jeesuksenkin opetuksen mukaan olennainen, ei vaan ulkoisesti vaan sisäisesti meissä. Se ei mielestäni kuitenkaan ole yhteisen uskontunnustuksen vastine tai vaihtoehto. En minä ainakaan rukoykseen yskin hiljentyessäni käy läpi koko uskontunnustusta”.

      No en kyllä minäkään useimmiten käy läpi koko uskonunnuststa. . Opiskelein aikoinaan teologiaa ja nämä tulivat silloin tutuksi. Isä, Poika ja Pyhä Henki eli kolminaisuus on minulle rakkaimmassa muodossa tässä:”.. kuinka paljon enemmän on Kristuksen veri, hänen joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa”, Hebr 9:14. Isä, Poika ja Pyhä Henki yhdessä vaikuttavat syntiemme sovituksen. Kun ajattelen tätä, kolminaisuus aukea minulle ilmestyksenomaisesti ja käytännöllisesti ja myös usko kolmiyhteiseen Jumalaan on selviö.

      Kuitenkin, koska tämä on ilmestystietoa, ejattelen, että ellemme miellä esim. kolminaisutta muuten kuin “ulkolukuna” emme välttämättä ollenkaan käsitä sitä. Itse minulle ilmestykset aukeavat parhaiten suraan Raamatun Sanasta. Tässä me ihmiset olemme erilaisia, minulla tämä johtuu ekegeetikon kutsumuksesta. Dogmatiikka ei ole minun laji, enkä ole siinä kovin hyvä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    ”Kristillisessä kirkossa on vanhastaan ajateltu, että uskon säännön ja rukouksen säännön tulee olla sopusoinnussa keskenään. Uskon sääntö ilmaisee kirkon opillisen käsityksen jostakin asiasta. Rukouksen sääntö puolestaan kertoo, kuinka tämä käsitys ilmenee kirkon liturgiassa ja hengellisessä elämässä. Oppi ja rukous kulkee siis käsikädessä. Kirkko uskoo niin kuin se rukoilee. Liturgia on erottamaton osa kirkon opin muodostusta. Tällainen uskon ja rukouksen sääntö vaikuttaa myös seurakuntalaisiin. …Uskon ja rukouksen säännön yhteenkuuluvuus merkitsee sitä, ettei ole yhdentekevää, kuinka ehtoollista vietetään.” ( piispa Simo Peura, teesejä ehtoollisesta, s.25-26).

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

      Sanat “uskon sääntö” ja “rukouksen sääntö” lienevät kirkon teologisen opin sanastoa. Ikävä kyllä ne saattavat vieroksuttaa tavallisia uskovia ihmisiä. Ymmärrän kyllä idean, mutta sääntö sanana on jotenkin vieras uskon vapaaehtoisuuteen ja vapauteenkin nähden.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Silloin kun olemme Kristuksessa, olemme vapaita. Meidän ei ole silloin vaikea istua messussa. Jos emme ole Kristuksessa, messukin voi olla joskus vähän pakkopullaa. Itse viihdyn messussa erinomaisesti, samoin kuin vapaamuotoisessa herätyskokouksessakin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Hämäläinen: “Silloin kun olemme Kristuksessa, olemme vapaita.”

      Mitäs vapautta se semmoinen on, jossa joku henkiolento, jota pitää käydä sunnuntaisin kirkoissa palvelemassa, koko ajan kyttää ja kontrolloi mitä olet tekemässä. Lisäksi tuolta olennolta pitää jatkuvasti rukoilemalla ruinata anteeksiantoa teoille joihin itsellä ei ole osaa eikä arpaa. Eikä tässä vielä kaikki. Kaiken lisäksi tämä näkymätön olento vaatii uskomaan itseensä ja rakastamaan itseään kiristämällä. Ellet usko ja rakasta, niin joudut kuoltuasi kitumaan iankaikkisesti Helvetti-nimisessä paikassa. Että semmoista vapautta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pietari Kuittinen sanoo:

      “Mitäs vapautta se semmoinen on, jossa joku henkiolento, jota pitää käydä sunnuntaisin kirkoissa palvelemassa,” kimmo wallentin.

      Woi, woi, kun pittää pullikoida vastaan…

      Vain yksi huomautus: Hän palvelee joka Sunnuntainakin messussa. Ei meiän palveluksesta ole kysymys :)

      Mutta eihän se kaikille kelepaa!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Kuittinen: “Woi, woi, kun pittää pullikoida vastaan…”

      Nyt ei ollut kysymys wastaan pullikoimisesta, waan wapaudesta.

      Kuittinen: “Vain yksi huomautus: Hän palvelee joka Sunnuntainakin messussa. Ei meiän palveluksesta ole kysymys :)”

      Et pysy nyt ihan koko totuudessa tai sitten et ymmärrä, että kristinuskon mukaisessa jumalanpalveluksessa (messussa) kokoonnutaan yhtä lailla palvelemaan Jumalaa kuin olemaan Jumalan palveltavina. Näin kerrotaan ainakin ev.lut.kirkon sivuilla.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Käsitän uskon tunnustuksen tapahtumaksi, jossa joku kysyy: oletko uskossa ja toinen vastaa: olen. Miten messussa lausuttu tunnustus sopii tähän kuvaan? siinähän ei kukaan ole kysymässä uskoasi, eikä sitä voi siinä edes kenellekään muulle olla tunnustamassa. Sitä , että osaa ulkoa lausua tunnustuksen, ei voi pitää uskona. Joten uskontunnustus on siinä jokseenkin vain teoreettisella pohjalla. Teoria tietysti voi ohjata käytäntöä, mutta ei ole sama asia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka, kyllä tunnustuksen voi tehdä ihan ilman kysymistäkin. Kyllä esim. rikollinen, joka on tullut tekonsa suhteen omantunnontuskiin voi mennä poliisille tunnustamaan syyllisyytensä vaikkei häntä edes olisi epäilty siitä. Saati sitten kysytty.

      Suomisanakirja määrittelee “tunnustaa”(verbi) näin:

      1. Myöntää oikeaksi, todeksi, päteväksi, lailliseksi. Esimerkiksi: Nyt valehtelet, tunnusta pois! Tunnustaa rikoksensa. Tunnusti erehtyneensä. Tunnustaa jonkun oikeus johonkin. Tunnusti voimattomuutensa.

      2. hyväksyä, myöntää, vahvistaa. Esimerkiksi: Tunnustaa lapsi (omakseen) myöntää olevansa lapsen isä. Tunnustaa [= hyväksyä maksettavaksi, akseptoida] vekseli. Suomi tunnusti Viron itsenäisyyden.

      3. pitää arvossa, antaa arvoa tai tunnustusta, arvostaa, kiittää. Esimerkiksi: Tunnettu ja tunnustettu taiteilija.

      4. ilmaista, kertoa jotakin hyvin tärkeää. Esimerkiksi: Tunnustaa syntinsä. Tunnustaa jollekulle rakkautensa kertoa jollekulle olevansa häneen rakastunut.

      5. ilmaista uskonsa, vakaumuksensa tai muu sellainen, tai muuta sellaista

      6. olla tai ilmaista olevansa jonkin kannattaja. Esimerkiksi: Tunnustakaamme yhteinen kristillinen uskomme. Tunnustaa kristinuskoa, buddhismia. Jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Jumalan edessä Uusi testamentti (1992). 6. korttipelit Esimerkiksi: Tunnustaa maata, väriä lyödä vaadittua maata, väriä. Kuvakielessä, kuvallisesti, kielikuva: Esimerkiksi: Tunnustaa väriä ilmaista avoimesti kantansa.

      “Tunnustuksen” (substantiivi) se määrittelee näin:

      Se mitä joku tai jokin tunnustaa. Esimerkiksi: Erehdyksen tunnustus. Teki täydellisen tunnustuksen. Kiristää tunnustus joltakulta. Kirjallinen tunnustus. Valtion itsenäisyyden tunnustus. Synnintunnustus. Erikoismerkitys uskontunnustus. Esimerkiksi: Augsburgin tunnustus.

      Tunnustuksen kysyminen ei ole missään merkityksessä tunnustuksen ehtona.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Minäkin sain tunnustaa tänään uskoni. Sitä tosin pyysi henkilö, muiden puolesta. Niiden muiden halukkuudesta kuulla en tiedä. Me uskovat olemme monesti sanoneet kovia sanoja ja monen sydämen ovet ovat menneet lujasti kiinni. Joten halukkuutta ei ehkä kovasti aina ole. Silti me uskovat vaan jatkamme uskomme ja evankeliumin tunnustamista. Kun emme voi koskaan tietää, jospa jonkun sydämen ovi onkin raollaan. Voi jopa olla auki ja silloin Vapahtajakin voi astua siitä sisään. En tiedä mitään hienompaa asiaa, kuin se että joku ottaa Vapahtajan vastaan omaan elämäänsä.

    Ilmoita asiaton kommentti