Pääsiäiskirkot tarjoavat lapsille laulua ja toimintaa – ”Kumpihan sieltä pomppaa, Jeesus vai Jumala”

Pääsiäistä edeltävällä hiljaisella viikolla useissa seurakunnissa on ohjelmaa myös lapsille.

Malmin seurakuntaan kuuluvan Pihlajamäen kirkon pappi Sari Hakurin mukaan kirkkoihin saapuu päiväkotien ryhmiä ja koululaisia, mutta myös leikkipuistojen kerhoryhmiä sekä kotihoidossa olevia lapsia vanhempineen.

– Osa näistä pääsiäiskirkoista on enemmän pääsiäisvaelluksen luonteisia, joissa lapset kulkevat oppaan johdolla tutustumassa pääsiäisen ajan Raamatun kertomuksiin. Joissakin pääsiäiskirkoissa kirkkosalissa voi olla jopa useampi sata lasta yhtä aikaa, Hakuri kertoo.

Pienimmät kirkkoon tulijat ovat vasta vuoden tai kahden vanhoja, eivätkä useimmat pysty seuraamaan kertomusta silloin, kun istuvat suuressa joukossa.

– Silti pyrkimyksenä on, että pienimillekin jäisi lämmin ja iloinen muisto kirkossakäynnistä.

Lasten pääsiäiskirkossa laulettavat laulut ovat usein samoja vuodesta toiseen, jotta ne tulevat jollain tavalla tutuksi sekä lapsille että heidän hoitajilleen.

– Päiväkodeissa kun ei nykyään yleensä enää lauleta hengellisiä lauluja, Hakuri sanoo.

Hakurin mielestä olisi hienoa, jos lapsi oppisi yhdistämään pääsiäisen koristeet, kuten ruohon, tiput ja puput Jeesuksen tuomaan uuteen elämään ja pääsiäisaamun ihmeeseen.

– Silloin pääsiäisen sanoma siirtyy lapsen arkeen sielläkin, missä ei ole vahvempia kristillisiä symboleja.

”Kumpihan sieltä pomppaa, Jeesus vai Jumala”

Myös Raahen seurakunnassa huomioidaan lapset järjestämällä lasten pääsiäiskirkkoja. Raahen seurakunnan pastori Riitta Valtokari kertoo, että kokemus on lapsille tärkeintä.

– Pienille lapsille pääsiäisessä on tärkeää kokemus siitä, että pääsiäinen ja kirkko kuuluvat yhteen. Sanoman ydinasia ”hauta on tyhjä, Jeesus elää” on keskeisintä ainesta myös lapsille.

Valtokarin mukaan lapsille suunnattu ohjelma pitää miettiä tarkasti.

– Lapsille tulee olla nähtävää, laulua, musiikkia, liikettä ja tapahtumia. Hyvin tehty ohjelma lumoaa lapset seuraamaan ja elämään mukana. Pitkiä puheosuuksia tulee yleensä välttää tilanteissa, missä kirkossa on kymmeniä tai satoja lapsia.

Lasten suusta pääsee välillä hauskojakin kommentteja keskellä pääsiäiskirkon tapahtumia.

– Tämän vuoden lasten pääsiäiskirkkojen paras kommentti tuli penkissä istuneen lapsen suusta. Lastenohjaajalla oli kädessään iso pääsiäismuna, jonka avulla hän halusi painaa mieleensä pääsiäisen salaisuuden. Ohjaaja avasi hitaasti ja hämmästellen munan, jolloin lapsi oli todennut, että ”kumpihan sieltä pomppaa, Jeesus vai Jumala”.

Kuva: Olli Seppälä

Edellinen artikkeliAmanda Pesonen, 3, pohtii pääsiäistä: ”Saako taivaaseen ottaa ilmapallot, servetit ja Legot?”
Seuraava artikkeliPaavi Franciscus jyrähti järjestäytyneelle rikollisuudelle: ”Mafiakristityissä ei ole mitään kristittyä”

Ei näytettäviä viestejä