Paavi myöntää kirjeessään: Kirkko on epäonnistunut suojaamaan lapsia seksuaaliselta hyväksikäytöltä

Paavi Franciscus myöntää, että katolinen kirkko on epäonnistunut suojelemaan lapsia seksuaaliselta hyväksikäytöltä ja tunnistamaan ongelman laajuuden. Paavi kirjoittaa asiasta maanantaina julkaistussa kirjeessä, joka käsittelee katolisessa kirkossa tapahtunutta laajamittaista lasten seksuaalista hyväksikäyttöä.

Paavin kirje on osoitettu maailman kaikille katolilaisille. Hän aloittaa sen jakeella Ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille: ”Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet.”

Kirjeessä paavi tunnustaa, kuinka katolisessa kirkossa monet alaikäiset ovat kohdanneet kärsimystä pappien harjoittaman seksuaalisen hyväksikäytön takia. Hänen mukaansa katolinen kirkko ”ei välittänyt pienokaisista” vaan ”hylkäsi heidät”.

Paavin mukaan mikään yritys pyytää anteeksi tai hyvittää tehtyjä vääryyksiä ei tule riittämään. Sen sijaan kaikkien katolilaisten on tehtävä kaikkensa, ettei hyväksikäyttöä enää tapahtuisi eikä mitään väärinkäytöksiä peiteltäisi tai niiden annettaisi jatkua.

”Olemme tajunneet, että nämä haavat eivät koskaan katoa ja että ne vaativat meitä voimallisesti tuomitsemaan tällaiset kauheudet ja yhdistämään voimamme kitkeäksemme tämän kuoleman kulttuurin”, hän kirjoittaa.

Kuva: Casa Rosada / Wikimedia Commons CC BY-SA 2.0

Lue myös:

Vatikaani Pennsylvanian hyväksikäyttöraportista: Kauheat rikokset aiheuttavat häpeää ja surua

Raportti: Yli 300 katolista pappia on saattanut hyväksikäyttää yhteensä jopa yli tuhatta lasta Yhdysvalloissa

Katolinen hiippakunta julkaisi kymmenien seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytettyjen nimet USA:ssa

Vatikaanin talouspäällikköä, australialaista kardinaalia epäillään lasten hyväksikäytöstä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliMormonikirkon presidentti: Älkää puhuko uskostamme mormonismina
Seuraava artikkeliBorgå stifts domkapitlets notiser

Ei näytettäviä viestejä