Paavi tapaa Vatikaanissa suomalaisdelegaation Pyhän Henrikin päivänä

Suomalainen ekumeeninen delegaatio vierailee Roomassa Kristittyjen ykseyden rukousviikolla 18.1 – 25.1. Ekumeeninen delegaatio tapaa paavi Franciscuksen yksityisaudienssilla Pyhän Henrikin päivänä 19.1. Piispa ja marttyyri Pyhä Henrik yhdistää Suomen luterilaisia ja katolilaisia.

Luterilaisen kirkon puolesta delegaatiota johtaa Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen. Lisäksi luterilaisen kirkon edustajia ovat lääninrovasti Jaana Marjanen ja kirkkoherra Hannu Koskelainen Kuopiosta sekä kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen ja johtava asiantuntija Tomi Karttunen kirkkohallituksen ulkoasiainosastolta.

Suomen katolilaisia edustavat yleisvikaari, isä Raimo Goyarrola ja Kuopion Pyhän Joosefin seurakunnan kirkkoherra Matthew Azzopardi. Suomen ortodoksista kirkkoa matkalla edustavat Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo ja ylidiakoni Andreas Salminen.

Isä Raimo Goyarrola kertoo katolisen kirkon nettisivuilla aikovansa pyytää paavi Franciscukselta esirukouksia Helsingin katolisen piispan isä Teemu Sipon puolesta. Sippo toipuu parhaillaan joulun aikaan tapahtuneesta vakavasta kaatumisesta ja päävammasta.

Matkan ohjelmaan kuuluu useita ekumeenisia jumalanpalveluksia Rooman kirkoissa. Ohjelmassa on myös seminaari Pyhän Ristin yliopiston edustajien kanssa uudesta Suomen luterilaisten ja katolilaisten tekemästä ekumeenisesta asiakirjasta ”Kasvavaa yhteyttä”. Lisäksi delegaatio käy yhteistyöneuvotteluja katolisen kirkon keskushallinnon edustajien kanssa.

Myös Puijon Kamarikuoro Kuopiosta matkustaa Roomaan, jossa se avustaa jumalanpalveluksissa ja pitää oman konsertin Santa Maria dell’Animan kirkossa.

Kuva: Casa Rosada / Wikimedia Commons

Lue myös:

Professori emerita Aejmelaeus: Ajatus paavin johtamasta kristikunnasta ei ole realistinen tässä maailmassa

Arkistojuttu: Paavi Franciscus ekumeeniselle suomalaisdelegaatiolle: Meidän on vahvistettava Jumala-keskeisyyttä

Arkistojuttu: Suomalainen luterilais-katolinen raportti etsii yksimielisyyttä jäljellä oleviin opillisiin pulmiin

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliPorvoon piispanvaaliin ilmoitettiin määräaikaan mennessä neljä ehdokasta, vaalipaneelit helmikuussa
Seuraava artikkeliSisäilmaongelmat ajoivat seurakunnat Kokemäellä ja Vantaalla väistötiloihin

Ei näytettäviä viestejä