Päivi Räsäsen 15 vuotta vanhasta pamfletista tehtiin rikosilmoitus – Ei aiheuta jatkotoimenpiteitä

Päivi Räsänen

Elokuun lopussa (29.8.) kansaedustaja Päivi Räsäsen (kd) vuonna 2004 kirjoittamasta ja Luther-Säätiön tuolloin julkaisemasta pamfletista tehtiin rikosilmoitus. Poliisia pyydettiin selvittämään, ovatko Räsänen ja Luther-säätiö syyllistyneet kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Helsingin poliisin selvityksen mukaan syytä esitutkinnan aloittamiseen ei ole, sillä "Räsäsen pamfletissa on kysymys ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauden valossa sallittujen moraalisten käsitysten ja arvostusten esittämisestä”.

Poliisin selvityksessä myös todetaan, että mikäli "joidenkin Raamatussa esitettyjen näkemysten katsottaisiin sellaisenaan täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, olisi myös Raamatun levittäminen tai saatavilla pitäminen lähtökohtaisesti kiihottamisrikoksena rangaistava".

Päivi Räsänen kertoo lähettämässään tiedotteessa, ettei ollut tietoinen kyseistä rikosilmoituksesta. Julkisuudessa sen sijaan on ollut hänen viimekesäinen twiittinsä ja siitä tehty rikosilmoitus.

Pamflettia koskevasta poliisin päätöksestä on kertonut myös Lähetyshiippakunta verkkosivullaan. Hiippakuntadekaani Juhana Pohjola kirjoittaa, etteivät he olleet etukäteen tietoisia rikosilmoituksesta.

Kuva: Jussi Rytkönen

Lue myös:

"En halua olla uhmakas, mutta..." – Kansanedustaja Päivi Räsäsen Pridea koskevasta Twitter-viestistä esitutkinta

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.