Palavereihin tarvitaan idiootti

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen haastatteli Helsingin kirjamessuilla yrittäjä Henkka Hyppöstä tämän kirjasta Pelon hinta.

Kirjassa Hyppönen käsittelee aihetta sekä yksilön että yhteisöjen kautta. Mukana on myös haastatteluja ihmisistä, jotka ovat onnistuneet voittamaan pelon. Yksi tapa voittaa pelko on pilkkoa se pieniin osiin, joita on helpompi käsitellä, ja lopulta poistaa koko pelko.

Hän toteaa että kirkossa ja sairaaloissa toimii edelleen hierarkkinen järjestelmä ja pelkojohtaminen. Työyhteisöissä pelkojohtaminen alentaa Hyppösen mukaan tuottavuutta jopa 20 % lisäämällä ahdistusta ja turhautumista. Kun ihmisillä on stressihormonia liikaa veressä, se aiheuttaa sairastumista.

Piispa mainitsi itsekin kohdanneensa pelkojohtamista erilaisissa työyhteisöissä ja nosti kirjasta esille neljä tärkeää asiaa: avoimuus, luottamuksen rakentaminen, turvallisuuden tunne ja siirtyminen debatista dialogiin.

Kun virheiden ja tulosten sijasta keskitytään ihmisiin, heidän hyvinvointiinsa, työ alkaa sujua ”kuin leikki”, ja ihmiset alkavat toimia jopa kykyjensä ylärajoilla, Hyppönen totesi.

Piispa Häkkisen mielestä kirjan riemastuttavin löytö oli Idiootti. Kirjailijan ystävä Marko Kulmala oli todennut, että jokaiseen palaveriin pitäisi palkata idiootti kyselemään tyhmiä. Jokaisen sivistyssanan ja vieraskielisen termin kohdalla idiootti kysyisi mitä se tarkoittaa. Tämä vapauttaa tunnelmaa ja lopettaa turhilla termeillä kikkailun. Piispa kertoi esittäneensä ideaa jo omalla työpaikallaan.

Vaikka Henkka Hyppönen aloittaa kirjansa raamatunlauseella: Alussa oli Sana, hän oli silti eri mieltä piispan kanssa siitä, voiko henkilökohtainen usko auttaa poistamaan pelkoja.

Lue Seitsemän piispaa haastattelijoina Kirjamessuilla

Edellinen artikkeliYmpäristöministeri: Kirkko kantaa paljon näkymätöntä vastuuta
Seuraava artikkeli”Voin olla myös vaarallinen”

Ei näytettäviä viestejä