Palestiinalaiskristitty: ”Israelin miehityksen vuoksi Vanhan testamentin lukeminen monille kristityi

Palestiinan Pipliaseuran PR- ja viestintäjohtaja Simon K. Azazian työskentelee organisaatiossa, jonka työkenttä on vaativa.

– Palestiinalaiskristityt elävät tällä hetkellä eräänlaisessa kolmion sisällä. Yksi niistä on Israelin miehitys. Toinen on läpeensä korruptoitunut palestiinalaishallinto. Ja kolmas on ääri-islam, Azazian sanoo.

Raamattuseura tekee kuitenkin työtään, vaikka olosuhteet ovat vaikeat. Vuonna 1993 perustettu järjestö on kasvanut muutamassa vuosikymmenessä 35 palkatun työntekijän ja sadan vapaaehtoisen organisaatioksi.

– Nykyisin miltei kaikki palestiinalaiskirkot Länsirannalla ja Gazassa ovat jäseniämme ja tukevat meidän työtämme, Azazian sanoo.

Perinteisen Raamattujen myymisen ja raamattutiedon levittämisen ohella Palestiinan Pipliaseuralla on yli 30 erilaista ohjelmaa. Yhteistyössä erilaisten muiden kansalaisjärjestöjen kanssa pyritään tukemaan esimerkiksi naisten ja lasten asemaa yhteiskunnassa.

– Olemme esimerkiksi rohkaisseet tyttöjä ja heidän perheitään sallimaan tyttöjen käydä koulunsa loppuun. Varhaisen naimisiin menemisen perinteen vuoksi monet palestiinalaistytöt keskeyttävät edelleen koulunkäyntinsä, Azazian kertoo.

Uskonnollisista ja poliittisista syistä Israelissa toimii kolme raamattuseuraa. Palestiinan Pipliaseura toimii palestiinalaisalueiden ohella Itä-Jerusalemissa. Israelissa sen kumppaneina ovat Israelin Pipliaseura ja arabi-israelilainen Pipliaseura.

Gazan toimipiste räjäytettiin

Palestiinalaisalueilla seuran toimipisteitä on muun muassa Jeninissä, Nablusissa, Ramallahissa, Jerikossa ja Hebronissa.

Gazassa ollut toimipiste täytyi sulkea muutamia vuosia sitten ääri-islamilaisen terrorin vuoksi.

– Hamas räjäytti vuonna 2007 toimipisteemme ja surmasi työntekijämme hänen kristillisen uskonsa vuoksi, Azazian sanoo.

Gazan kristityt ovat tehneet johtopäätöksensä. Vielä muutamia vuosia sitten heitä oli 1 500, nyt enää 700.

– Kristityt eivät voi elää vapaasti ääri-islamilaisen hallinnon alla. Siksi he muuttavat esimerkiksi Länsirannalle ja asuvat siellä sitten luvattomasti.

Israelin miehitys herättää vihaa

Israelin miehitys palestiinalaisalueilla tekee elämästä vaikeaa. Länsi-Jerusalemissa itse asuva Azazian kertoo Israelin turvallisuusmuurin läpi kulkemisen merkitsevän usein tuntien odottamista, vaikka ajomatkat toiselle puolelle olisivat sinänsä lyhyet.

– Miehitys vaikuttaa monella tavalla. On sellainen tunne, että palestiinalaiset asuvat suuressa vankilassa. Me kristityt kärsimme siitä muiden palestiinalaisten tavoin. Vaimoni sukulaisia asuu sinänsä aivan lähellä Betlehemissä, mutta voimme liikkumisen hankaluuden vuoksi tavat heitä vain pari kertaa vuodessa.

Azazian itse on taustaltaan alun perin armenialainen ortodoksi. Hän kertoo nuorten palestiinalaisten olevan turhautuneita ja vihaisia tilanteen vuoksi.

– Siksi monet nuoret radikalisoituvat. Heillä on tunne siitä, että heillä ei ole tulevaisuutta.

Palestiinalaismuslimien keskuudessa liikkuu huhu siitä, että Israel muka aikoisi rakentaa Jerusalemin Temppelivuorelle kolmannen temppelin. Muslimeille ajatus olisi kauhistus. Puukotuksia ja muita väkivaltaisuuksia on seurannut.

– Tämä asia myös jakaa palestiinalaisia, sillä toisin kuin ensimmäisessä intifadassa 90-luvulla, kristityt eivät nyt tue tätä ”veitsi-intifadaa”.

Vuoden 2001 jälkeen länsimaiset armeijat ovat iskeneet Lähi-idässä ja Afganistanissa. Azazianin mukaan moni muslimi kokee siksi, että nyt islamin kimppuun hyökätään.

– Raamattuseurassa me yritämme tasoitella uskontojen välistä tilannetta ja korjata mahdollisia vahinkoja.

”Moni palestiinalaiskristitty on hylännyt Vanhan testamentin”

Raamattu yhdistää myös Lähi-idän kristittyjä ja juutalaisia. Poliittinen tilanne on vaikea. Mutta miten palestiinalaiskristityt suhtautuvat juutalaisuuteen uskontona?

– Se on hyvä kysymys. Jeesus oli tietysti juutalainen. Mutta Israelin miehitys on johtanut siihen, että moni nuori palestiinalaiskristitty on hylännyt Vanhan testamentin. He eivät siis halua lukea sitä, Azazian sanoo.

Nuoret palestiinalaiset saattavat Azazianin mukaan kysyä, miten Jumala olisi sallinut juutalaisille luvatun maan, kun Israel nyt työntää heitä siltä maalta pois?

– Ainakin luterilainen ja anglikaaninen kirkko ovat opetuksessaan korostaneet sitä, että Vanhaa testamenttia on ymmärrettävä oikein. Pitäisi pystyä erottamaan juutalainen uskonto ja Israelin valtio.

Länsi-Jerusalemin juutalaisessa osassa asuva Azazian kertoo, että monet israelilaiset rabbit suhtautuvat palestiinalaisiin myönteisesti ja keskustelevat mielellään arabikristittyjen ja muslimien uskonnollisten johtajien kanssa.

Azazianilla on paljon israelilaisia tuttuja. Hän kertoo kokeneensa torjuntaa muuttaessaan muutamia vuosia sitten juutalaiselle asuinalueelle, mutta nykyisin suhteet naapureihin ovat ystävälliset.

Isis herättää kristityissä pelkoa

Koko Lähi-idässä kristittyjen tilanne on tällä hetkellä vaikea. Azazian toteaa, että Irakin–Syyrian alueella monien kristittyjen pahin pelko on jo toteutunut.

– Isiksen tekojen seurauksena monet kristityt ovat jo maksaneet korkeimman mahdollisen hinnan, tai heidät on karkotettu vanhoilta asuinsijoiltaan. Nyt kristityt ovat Lähi-idässä peloissaan. Mutta Isis vainoaa myös muslimeja, Azazian kertoo.

Ihmisten suuri enemmistö tahtoo vain elää rauhassa, mutta kristittyjen ja muslimien suhteet ovat Lähi-idässä nyt jännittyneet.

Lähi-idästä Eurooppaan suuntautuva pakolaiskriisi on Azazianin mukaan kaikessa murheellisuudessaan myös mahdollisuus ja tilaisuus Euroopan kirkoille.

– Teillä on nyt suuri tehtävä rakastaa pakolaista ja myös ojentaa kätenne Lähi-itään, Simon K. Azazian sanoo.

Suomessa vieraileva Simon K. Azazian on mukana viikonvaihteessa Hyvinkäällä pidettävässä Näe minut -raamattutapahtumassa. Suomen Pipliaseuran ja Hyvinkään seurakuntien yhteistyössä järjestämän ekumeenisen tapahtuman teemana on tänä vuonna Lähi-itä.

Kuva: Jukka Granström. Simon K. Azazian on Suomen Pipliaseuran vieraana.

Edellinen artikkeliSeurakuntien työntekijöistä vapaaehtoisten valmentajia
Seuraava artikkeliKirkonmäellä kahvakuulataan Ulkomaanavun hyväksi

Ei näytettäviä viestejä