Paluumuuttaja

Pitkän poliittisen uran Euroopassa tehnyt Olli Rehn palaa nyt kotimaan politiikkaan. Pian tiedämme, onko hän maamme tuleva ulkoministeri. 
Kouvolan Kirkkopäivillä Rehn keskustelee ystävänsä Eero Huovisen kanssa politiikasta, elämästä ja uskosta. Edellisen laman aikana 1990-luvulla keskustelu Huovisen kanssa piti Rehnin kirkon jäsenenä.

Helsinkiläisen hotellin kahvilaan saapuu maanantaina aamupäivällä kiireisen, mutta melko virkeän oloinen mies. Viikonloppuna hallitusneuvotteluissa on ollut ilmeisesti pieni hetki aikaa hengähtää, vaikka töitä paiskitaan 24/7-hengessä.

Olli Rehn toteaa pahoitellen, että aikaa haastatteluun on tunnin sijaan parisenkymmentä minuuttia. Valtioneuvoston juhlahuoneisto eli Smolna odottaa pikimmiten takaisin.

Siellä ovat kuumimmillaan hallitusneuvottelut puhemies, hallitustunnustelija Juha Sipilän prosessikaavion mukaisesti. Rehnillä on niissä tärkeä rooli. Pitkäaikaisena komissaarina hän on ollut jo mukana linjaamassa EU-asioita. Nyt hän istuu talousryhmässä. Kyse on Suomen julkisen talouden saattamisesta takaisin mallilleen. Hallitusohjelman pitäisi olla valmis ensi viikolla.

Heti vaalituloksen selvittyä, ennen varsinaista EU-työryhmää, Rehn kävi Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin kanssa ”duunarin työpäivän” eli kahdeksan ja puolen tunnin alustavat keskustelut EU-politiikasta sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Jo tuossa ryhmässä saatiin Rehnin mukaan aikaan melko hyvät ja realistiset linjaukset. Niiden pohjalta voitiin lähteä synnyttämään toimivaa hallitusta.

Kahvilassa tuplaespresson tilaava Rehn kertoo siirtyneensä takaisin kotimaan politiikkaan Suomen tilanteen vaikeuden vuoksi. Rehn myös toteaa korrektin koreografian mukaisesti Sipilän pyytäneen häntä ehdolle eduskuntavaaleihin ja mukaan joukkueeseen.

– Isänmaan kannalta on tärkeä toimia Suomen tasavallan tehtävässä, jotta saadaan Suomi kondikseen.

On puhuttu, että Rehnistä olisi tulossa ulkoministeri. Joko tuo kannattaa kirjoittaa muutaman päivän päästä ilmestyvään Kotimaahan?

– Ei kannata kirjoittaa. Nyt tehdään hallitusohjelmaa ja rakennetaan vahvaa joukkuehenkeä. Päätökset valtioneuvoston jäsenistä tulevat aikanaan, Rehn vastaa.

Rehn on tehnyt poliittisen uran, joka hakee Suomessa vertaistaan. Kansanedustajaksi hän nousi vuonna 1991. Neljän vuoden päästä kutsui europarlamentti, josta hän kuitenkin putosi vaaleissa 1996. Tämän jälkeen hänellä oli aikaa muun muassa väitellä filosofian tohtoriksi Oxfordin yliopistossa. Euroopan unioni oli suuntana jälleen vuonna 1998, jolloin Rehn ryhtyi komissaari Erkki Liikasen kabinettipäälliköksi. Myöhemmin vuonna 2004 hän siirtyi muutamaksi kuukaudeksi Liikasen tilalle komissaariksi Romano Prodin komissioon.

Tämän jälkeen Rehn sai EU:n kehityksen ja poliittisen näkyvyyden kannalta keskeisiksi osoittautuneet salkut niin José Manuel Barroson ensimmäisessä kuin toisessakin komissiossa. Ensin Rehn vastasi EU:n laajentumisasioista ja sitten talous- ja raha-asioista. Barroson toisen komission aikana Rehnistä tuli myös komission varapuheenjohtaja.

Jos syvällä eurooppalaisessa poliittisissa piireissä oleva Rehn nousee ulkoministeriksi, kansainväliset yhteydet ovat valmiiksi kunnossa. Nyt hän kuitenkin käy Suomessa paikallisten euroskeptikkojen eli perussuomalaisten kanssa hallitusneuvotteluja. Rehn hymyilee, kun häneltä kysyy, miten hän selvittää kuviota eurooppalaisille kavereilleen.

– Kyllä he ovat kiinnostuneita siitä, millä tavalla perussuomalaisten kanssa kyetään muodostamaan yhteinen hallitus. Olen pyytänyt ystäviäni arvioimaan tulevan hallitusohjelman, hän kuittaa.

Vuoden 2014 eurovaaleissa Rehn pääsi läpi europarlamenttiin keskustalaisista suurimmalla äänipotilla. Hänet valittiin ensimmäisenä suomalaisena europarlamentin varapuhemieheksi. Viime huhtikuun eduskuntavaaleissa Rehn nousi Helsingin vaalipiiristä kansanedustajaksi ja hänen tilalleen Brysseliin on jo siirtynyt Hannu Takkula.

Kovassa nosteessa olleen keskustan odotettiin saavan Helsingissä kaksi tai kolme kansanedustajanpaikkaa, mutta vain Rehn läpäisi seulan. Helsinki tuntuu puolueelle liki saavuttamattomalta. Rehnin mielestä tulos on kuitenkin hyvä, koska keskusta lisäsi äänimääräänsä kahdella kolmanneksella.

Juha Sipilän mukaan hallitusneuvotteluissa puhutaan usean miljardin euron sopeuttamistarpeesta. Julkisen talouden osuus on neljä miljardia. Päälle tulevat rakenteelliset uudistukset kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi.

Leikkauslistoja 1990-luvulla Esko Ahon hallitukselle suunnitellut silloinen valtiovarainministeriön apulaisosastopäällikkö Raimo Sailas antoi hiljattain haastattelun Ilta-Sanomille. Eläkkeellä oleva valtiosihteeri muistutti, että taloutta tervehdytettäessä jotkut kärsivät aina. Talousryhmässä istuvalta Rehniltä on jo etukäteen hyvä tiedustella, ketkä kärsivät nyt.

– Jos päätökset tehdään oikeudenmukaisesti, luotan, että suomalaiset ymmärtävät niiden välttämättömyyden. Ratkaisut pitää tehdä niin, että ne koskettavat oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti eri väestöryhmiä.

Yksityiskohdista Rehn ei voi puhua, mutta hän mainitsee muun muassa palkkamaltin ja tulonsiirroista leikkaamisen. Säästöjä haetaan myös niin sosiaali- ja terveyspalveluista kuin koulutuksesta. Myös yhteiskuntasopimuksen laatiminen työmarkkinajärjestöjen kanssa on yhä ajankohtainen eikä suinkaan kuopattu asia.

Iso syy Olli Rehnin haastatteluun on kirjattuna myös Kouvolan Kirkkopäivien ohjelmaan. Tulevana lauantaina Rehn keskustelee emerituspiispa Eero Huovisen kanssa ”elämästä, politiikasta ja uskosta”. Mikä noista on helpoin aihe?

– Ehkä on eniten tullut politiikasta julkisuudessa puhuttua, Rehn naurahtaa.

– Mielelläni Eeron kanssa käyn elämän ja uskon kysymyksiä läpi. Hän on sellainen teologinen neuvonantajani, hän jatkaa.

Puhutaanko siis kaveruudesta?

– Uskallan näin sanoa. On pidetty yhteyksiä vuosien ja vuosikymmenten varrella. On käyty yhdessä muun muassa Vatikaanissa. Kun olin laajentumiskomissaarina, pohjustimme tiettyjä Länsi-Balkanin asioita. Vatikaani on hyvin informoitu siitä, mitä siellä tapahtuu, Rehn muistelee.

Monissa Euroopan maissa uskonnon vaikutus politiikkaan on vahva. Vuoropuhelu katolisen kirkon tai Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin kanssa on ollut komissaari Rehnille tärkeää ja näissä asioissa piispa Huovisen asiantuntemus on ollut käytössä.

– Kun EU:n ja Turkin jäsenyysneuvottelut olivat ajankohtaisia, kysymys uskonnonvapaudesta oli vahvasti esillä. Etenkin Länsi-Balkanilla ja Turkissa hengellisen ja maallisen regimentin välinen ero on veteen piirretty viiva toisin kuin luterilaisessa Pohjolassa.

Toisaalta Suomessakin on viime aikoina puhuttu uskonnon paluusta politiikkaan. Kansanedustajien vakaumukset kiinnostavat. Rehnin mukaan Suomi on moniuskontoistunut ja -arvoistunut viiveellä verrattuna muuhun Eurooppaan.

– Helsingissäkin on paljon alakulttuureja, etnisiä ryhmiä ja kulttuuritaustoja. Ne ovat rikastaneet yhteiskuntaa, mutta toisaalta tehneet siitä vaikeammin hahmotettavaa. Yhtenäiskulttuuri ei ole murenemassa, mutta se on muuttanut muotoaan merkittävästi, mikä luo myös kirkon viestinnälle paineita.

Kirkollinen tapa viestiä on tuottanut takavuosina harmaita hiuksia Rehnille. Kun Kotimaa-lehden silloinen päätoimittaja Tapani Ruokanen oli jo vuonna 1993 kritisoinut Ahon hallitusta närää herättäen, Kirkko ja kaupunki -lehti iski toden teolla pääkirjoituksessaan huhtikuussa 1994. Päätoimittaja Seppo Simola arvosteli keskustalaista politiikan tekoa ja neuvotteluja kansallisesta maataloustuesta. Simola puhui näytelmästä nimeltä ”Kaikkien iltalypsyjen äiti” ja kirjoitti muun muassa, että masentavinta Suomea ovat ”tuppukylät”, joiden yllä leijuu ”aneemisuuden ja ankeuden henki”.

Tätä ei moni keskustalainen sulattanut, ei myöskään Ahon poliittisena erityisavustajana vuosina 1992–1993 toiminut Rehn, joka oli erota kirkosta.

– Siinä hyvin vaikean EU-jäsenyysprosessin aikana, kansanäänestyksen alla, aika alatyylisesti leimattiin maaseudun ihmisten elämänmuotoa. Ilmoitin, että sellainen kirkko ei voi olla minun kirkkoni. Tuskaa ei kannata lisätä heittämällä lokaa päälle kirkon taholta. Maaseudun ihmisten nettotulot laskivat EU-jäsenyyden ensimmäisinä vuosina voimakkaasti, Rehn sanoo tapahtumia kerraten.

Pian pääkirjoituksen ja siitä syntyneen kohun jälkeen Rehnin puhelin pirisi. Langan päässä oli Eero Huovinen.

– Sovimme tapaamisen. Totesimme, ettei Kirkko ja kaupungin kirjoitus vastannut kirkon ja Helsingin hiippakunnan kantaa. Pystyin jatkamaan kirkon jäsenenä. Se oli ensimmäinen perusteellisempi keskustelu Eeron kanssa.

Seuraavana vuonna Olli Rehn avioitui kihlattunsa, tulevan vaimonsa Merja Rehnin kanssa Helsingin Temppeliaukion kirkossa. Hän kysyi piispa Huovista vihkipapiksi.

– Hän pitikin oikein eurooppalaisen saarnan vihkiäisissä, Rehn kertoo ja toteaa, että tänä vuonna on 20-vuotishääpäivä.

Kirkko on ollut mukana Olli Rehnin elämässä lapsuudesta saakka. Hänen äitinsä, kansanedustaja Vuokko Rehn oli Mikkelin kirkkovaltuustossa puheenjohtajana.

– Kävin normaalit riparit ja muut Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa, Olli Rehn sanoo.

Hän on aiemmin julkisuudessa kertonut, miten Jeesuksen Vuorisaarna tuli hänelle tärkeäksi, kun hänen sisarensa kuoli noin parikymppisenä auto-onnettomuudessa. Vuorisaarnan sanat askarruttivat siskon hautakiven ääressä.

Vuorisaarnan sanoma oikeudenmukaisuudesta on yhä Rehnille tärkeä.

– Kun siskon haudalla käyn, ja kävin enemmän varsinkin heti kuolemaa seuranneina vuosina, mietin näitä kysymyksiä. Päätin, että yhteiskunnallisessa toiminnassani koetan työskennellä oikeudenmukaisuuden hyväksi, Rehn sanoo.

Mikkelissä pidetään kesäisin Päämaja-symposium. Vuonna 2008 aloitettu tapahtuma on Rehnin ja päätoimittaja Tapio Honkamaan ideoima ja siellä kuullaan arvovieraiden pitämänä Mannerheim-luento. Vuonna 2017 Rehn aikoo pitää sen itse.

Puheesta tulee välitilinpäätös Suomen itsenäisyyden 100 vuodesta ja reformaation 500 vuodesta. Lisäksi samana vuonna Mannerheimin syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta.

– Aika paljon tavaraa yhteen luentoon, Rehn toteaa ja alkaa käydä läpi eurooppalaista aatehistoriaa kirkkojen laajan roolin huomioiden.

– On mielenkiintoista pohtia luterilaisen uskonpuhdistuksen merkitystä suomalaisen yhteiskunnan perusarvoihin, joihin lasken oikeusvaltion, kansanvallan sekä luotettavan ja toimivan yhteiskunnan.

Rehn muistuttaa, ettei sosiologi Max Weber (1864–1920) viitannut teoksessaan Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki luterilaisuuteen vaan kalvinismiin. Äärimmäinen työmoraali liitetään usein väärin perustein luterilaisuuteen.

– Ruotsi ja Suomi olivat 1800-luvulla köyhiä maita. Ei protestanttinen etiikka ollut niin dominoiva kuin Länsi-Euroopan kalvinistisissa maissa, Rehn toteaa.

Hän alkaa pohtia, miten Suomi olisi kehittynyt, jos täällä olisi vallinnut kalvinistinen säntillinen elämäntapa ja predestinaatio-oppi, jonka mukaan osa ihmisistä on ennalta määrätty pelastukseen ja osa kadotukseen. Esimerkiksi herätysjohtajat Lars Levi Laestadius ja Paavo Ruotsalainen joutuivatkin Rehnin mukaan kalvinistisiin maihin verrattuna tekemään ison urakan kansan sivistämisessä ja hengellisessä työssä.

– Kalvinismin ja luterilaisuuden aatteellis-hengellinen ero on armokäsityksessä. Luterilainen käsitys on armeliaampi ja vähemmän vaativa, Rehn lisää ja muistuttaa, että Laestadius ja Ruotsalainen tosin yrittivät tuoda siihen vaativuutta.

Rehn käy läpi kirkkohistoriaa siinä määrin innostuneesti, että haastatteluaikaa on vierähtänyt jo miltei kolme varttia. Hän ilmoittaa, että yhdelle kysymyksellä olisi vielä aikaa. Kreikasta ei ole vielä erikseen juteltu, joten mistä rahat Kreikalle? Luvassa on tuttu kompromissivastaus. Suomen vastuita ei kasvateta, mutta lisäapua voidaan tarvittaessa ohjata jo olemassa olevan Euroopan vakausmekanismin (EVM) kautta.

– En ole päivittäin seurannut Kreikkaa Smolnassa. Nyt on tärkeämpi ratkoa Suomen ongelmia.