Papeilta ja teologeilta adressi sisäministeriölle – puolustavat kristityksi kääntyneitä

Pappien ja teologien keskuudessa on kiertänyt adressi, jossa kerättiin nimiä kristityksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden tueksi. Nimien keruu on päättynyt ja adressi on määrä antaa sisäministeriölle ja Maahanmuuttovirastolle, kertoo kirkkoherra Kaisa Huhtala Porin Teljän seurakunnasta.

Hänen mukaansa adressi on kaksisyinen. Ensinnäkin allekirjoittaneet painottavat sitä, että turvapaikanhakijan kääntymisen ja vakaumuksen arvioiminen ei ole yksinkertaista.

– Papin ammattitaitoon pitäisi pystyä luottamaan. Me adressin allekirjoittaneet ajattelemme, että jos pappi antaa rippikoulun jälkeen kasteen, se on harkittu asia ja se pitäisi ottaa huomioon, Huhtala kertoo.

Toiseksi adressissa vedotaan siihen, että kristityksi kääntyneillä on hätä.

– Heitä uhkaillaan ja painostetaan heidän entisessä kotimaassaan. He ovat saaneet jopa useita kymmeniä selkeitä uhkauksia.

Huhtala huomauttaa, etteivät papit pyri vastustamaan esivaltaa vaan tuomaan keskusteluun myös turvapaikkaa hakeneiden näkökulman.

– Pyrimme nostamaan tapaamiemme ihmisten tarpeet esille ja vaikuttamaan siihen, että keskustelussa nähtäisiin myös yksittäisen ihmisen pelko ja hätä.

Adressissa on lähes 500 papin ja teologin allekirjoitusta. Heidän joukossaan on myös muiden kirkkokuntien edustajia. Huhtalan mukaan tieto adressista on levinnyt suusta suuhun, sähköpostitse ja Facebookin suljetuilla keskustelupalstoilla.

Adressi aiotaan antaa 20. syyskuuta sisäministeri Paula Risikolle ja Maahanmuuttoviraston ylijohtajalle Jaana Vuoriolle.

Adressista uutisoi ensimmäisenä
Yle
.

Kuva: Matti Pirhonen. Kuva Evitskogin vastaanottokeskuksesta marraskuulta 2016.

Lue myös:

Kommentti: Paperittomat ja pakkopalautukset lyövät kiilaa kirkon ja valtion väliin

Poliisi kävi paperittomien luona porilaisen kirkon tiloissa – ”Tilanne on tullut hankalammaksi”

Edellinen artikkeliMika KT Pajunen: On tärkeää, että puhumme uskosta ja Jumalasta julkisessa tilassa
Seuraava artikkeliSelvitys: Kirkko ei luovu avioliitto-opetuksestaan, mutta sateenkaaripareja saa vihkiä

Ei näytettäviä viestejä