Pappi Kari Kuula: Joillekin seurakunnan työntekijöille rippileiri on kohtuuton työtehtävä

Kari Kuula

Rippikoulu on kirkon menestystuote ja lippulaiva. Osa papeista ja kanttoreista kuitenkin heitetään riparille kylmiltään, vailla kokemusta tai koulutusta nuorten kanssa olemisesta. Tästä seuraa ahdistusta ja pelkoa, jota lääkitään rauhoittavilla tai sairauslomalla. Pappi, kirjailija Kari Kuulalla riittää ymmärrystä myös heille.

Yhä noin 77 prosenttia 15-vuotiaista käy Suomessa rippikoulun. Se on tärkeä siirtymäriitti, jota muistellaan vuosikymmentenkin jälkeen. Kavereiden kanssa pidetään hauskaa mutta puhutaan myös vakavia. Parhaimmillaan nuoret etsivät ja löytävät riparilla yhteyttä itseensä, toisiinsa, seurakuntaan ja Jumalaan. Laulu ja nauru raikaavat.

Aina kaikki ei kuitenkaan suju kuin tanssi. Noin vuosi sitten pyysin seurakuntien työntekijöiltä kertomuksia tilanteista, joissa rippileirillä tulee ongelmia. Kuulin hurjia tarinoita, mutta kukaan ei halunnut tulla siteeratuksi jutussa, edes nimettömästi.

Kari Kuulan mukaan aiheen ympärillä vallitsee jonkinlainen viestintävääristymä. Koska jotkut ovat koulutettuja ja kuin luotuja nuorisotyöhön, homma sujuu heiltä. Onnistuneita kokemuksia hehkutetaan. Muut työntekijät alkavat kuvitella, että kaikilla muilla riparit sujuvat tosi kivasti. Niinpä he alkavat kertoa kokemuksistaan kaunisteltua totuutta ja viestintäharha vahvistuu.

– Päätin lupautua haastateltavaksi ja avata ripareilla eteen tulevia ongelmia sekä omien kokemusteni että muilta kuulemani valossa. Rehellinen puhe helpottaa ja rikkoo tabuja.

Kari Kuula kävi aikanaan itse päivärippikoulun ja meni hyvin kokemattomana opettamaan ensimmäiselle rippileirilleen. Vallitsevat tunteet olivat pelko, jännitys, ahdistus ja epävarmuus. Toisaalta apuna olivat vahva itsetunto ja huumorintaju.

– Oikeasti opin sen homman vasta siirryttyäni nuorisopapiksi ja saatuani paljon kokemusta. Myös se auttoi, kun omat lapset kasvoivat rippikouluikään. Kun opin kommunikoimaan omien teinieni kanssa ja asettamaan heille rajoja, taito siirtyi myös rippikoulutyöhön.

– En yritäkään olla nuorten kaveri. Olen aikuinen ohjaaja ja isähahmo. Organisoin nuorille kivaa tekemistä ja kerron heille kristinuskosta. Kyselen kuulumisia ja juttelen niitä näitä. Iloitsen nuorissa pulppuavasta huumorista. Ja on minulla joitakin samoja harrastuksiakin, tietokonepelaaminen ja vähemmän aikuiset leffat.

Joitakuita ripari ei voisi vähempää kiinnostaa

Jotkut nuoret ovat mukana rippikoulussa vain kulttuurisesta pakosta eikä heitä voisi vähempää kiinnostaa. He saattavat tehdä kaikkensa, että muutkaan eivät viihtyisi. Jotkut ovat todella levottomia. Koulussa he pystyvät keskittymään vain erityisen tuen turvin, ja sitä ei ole rippikoulussa tarjolla.

– Koulujen huonontunut työrauha on siirtynyt myös rippikouluihin. Luokkatilanteet ovat meluisia ja täynnä toisten päälle puhumista, Kari Kuula sanoo.

Osa nuorista kamppailee vakavien mielenterveysongelmien kanssa, mutta vanhemmat eivät kerro niistä riparin aikuisille. Ilman mielen ongelmiakin omaan huoneeseen ja omaan rauhaan tottuneille nuorille on haastavaa olla rippileirillä päiväkausia ympäri vuorokauden kuin sillit suolassa. Tilanne voi ottaa hermoon.

– Noin puolet nuorista voi hyvin ja käyttäytyy fiksusti. Neljäsosalla kone käy ylikierroksilla ja heillä on elämässä tavallista isompi taakka kannettavana. He saavat riparilla myös toisen neljänneksen mukaan epäjärjestyksen tielle ja hölmöilyihin, Kari Kuula sanoo.

– Koulussa opettajat ovat ammattilaisia nuorten käsittelyssä. Heillä on paljon enemmän arvovaltaa suhteessa nuoriin kuin seurakuntien työntekijöillä. Leirille tulevat nuoret tietävät, että vaikka he miten örveltäisivät, lahjahanat avautuvat konfirmaatiopäivänä.

Lisähaasteen rippileireille tuovat nykyisin kännykät, joiden turvin moni nuori ottaa omaa aikaa yöllä, katselee nettisarjoja ja pelaa. Aamuhartaudessa ristissä ovat vain silmät. Väsymys lisää levottomuutta. Myös kiusaaminen seuraa usein nuoria rippikouluun.

– On sydäntäsärkevää nähdä poikaporukka, jossa joku saa kuulua joukkoon vain siksi, että suostuu nyrkkeilysäkiksi ja kynnysmatoksi. Tyttöjen kesken kiusaaminen voi olla hienovaraisempaa, Kuula toteaa.

Pako sairauslomalle aiheuttaa ongelmia työyhteisössä

Koska rippikoulut ovat niin suosittuja ja niitä järjestetään paljon, rippileireille joutuvat myös lukuisat sellaiset seurakuntien työntekijät, jotka ovat nuorten kanssa tekemisissä vain sen viikon vuodessa.

– Joillekuille se on todella rankka ja vastenmielinen työtehtävä. Papit ottavat mukaansa unilääkkeet ja rauhoittavat lääkkeet ja menevät leirille, koska on pakko. Kyse ei ole työntekijän huonoudesta vaan siitä, että asetelma on kohtuuton, Kuula sanoo.

– On hurjaa, että yhteen seurakunnan vaativimmista työtehtävistä lähetetään joka vuosi iso joukko ihmisiä, jotka eivät ole nuorten kanssa olemisen ammattilaisia.

Kuulan mukaan jotkut ratkaisevat ongelman pakenemalla sairauslomalle aina juuri ennen leirin alkua. Toisille esimies on joutunut antamaan täyden vapautuksen rippikouluista, koska he ovat käyttäytyneet riparilaisia tai työtovereitaan kohtaan rippileirillä niin huonosti.

Molemmissa tapauksissa tilanne on työyhteisön kannalta ongelmallinen. Viime hetken sairauslomalainen pakottaa muut etsimään äkkiratkaisun työvoimapulaan. Vapautus puolestaan koetaan yleensä epäreiluksi.

– Työnjohdollisesti olisi tärkeää, että rippikoulun ohjaamisen vaativuus tunnistetaan ja tunnustetaan työnjaossa. Nuorten näkökulmasta olisi puolestaan optimaalista, että rippikoulua pitäisivät ne, jotka ovat työstä motivoituneita ja haluavat siinä kehittyä.

Kari Kuulan mukaan myös kirkon koulutuksissa olisi kehittämisen varaa.

– Niihin on kiva paeta töitä. Mutta niissä pitäisi opetella paljon enemmän konkreettisia työssä tarvittavia taitoja, kuten esimerkiksi toimivan rippikouluoppitunnin pitämistä.

Riparilla elämä on kristinoppia tärkeämpää

Kari Kuula ajattelee, että rippikoulun tavoitteet eivät ole ensi sijassa tiedollisia. Tärkeintä on, että nuorille tulisi hyvä kokemus seurakunnasta ja sen työntekijöistä.

Kuulan mielestä on mahdotonta, että 15-vuotias voisi sisäistää sellaisia teologisia vastauksia uskonkysymyksiin, jotka kantaisivat häntä vielä 50-vuotiaanakin.

– Mutta jos nuori saa kivan kokemuksen seurakunnasta ja huomaa, että työntekijät uskovat tähän hommaan, hän herkistyy tulkitsemaan myöhemmin elämässään myönteisesti sen, mitä kuulee kristinuskosta.

Rippikoulun sisällöt voi Kuulan mukaan tiivistää kolmeen koriin. Yhdessä on uskonymmärrys, toisessa rukous ja hartauselämä ja kolmannessa elämä kristittynä. Pääpainon täytyy olla viimeisessä: nuorten elämässä ja heidän mielenkiinnonkohteissaan.

Kuulan mukaan riparilaisia koskettavat eniten ihan samat asiat kuin tunnustuksettomien protuleirien nuoria: itsetuntemuksen, sosiaalisten taitojen ja mielenterveystaitojen harjoittelu sekä eettisten kysymysten ja omien arvojen pohdinta.

– Riparilla noita asioita toki työstetään sitten myös hartauselämän avulla ja peilataan kristinoppiin. Mutta keskiössä ovat nuoret ja heidän kysymyksensä.

Kuulan kokemuksen mukaan nuoret esittivät vielä parikymmentä vuotta sitten rippileireillä hyvinkin syviä hengellisiä kysymyksiä, kun heille annettiin mahdollisuus tehdä se nimettömästi ja kirjallisesti. Nuoria kiinnosti, pääsevätkö kaikki taivaaseen, tiesikö Jeesus kuolevansa tai mitä saatanasta pitäisi ajatella.

– Nyt on tapahtunut jonkinlainen kulttuurinmuutos. Ikään kuin nuorilla olisi ateistiset tehdasasetukset. Aiemmin riparilaisten lähtökohta oli, että kaipa Jumala on, vaikka minun on häneen vaikea uskoa. Nyt moni nuori lähtee siitä, että Jumalaa ei ole.

Kari Kuula lähtee siitä, että Kristus asuu jokaisessa rippikoulunuoressa kuten kaikissa luoduissaan. Hän ihailee nuorten suvaitsevaisuutta ja potentiaalia.

– Monesta levottomasta rippikoululaisesta on kasvanut hyvä äiti tai isä ja arvostettu työyhteisönsä jäsen.

Juttu on julkaistu alun perin 2. toukokuuta ilmestyneessä Kotimaa Pro -liitteessä.

Kuva: Esko Jämsä / Kirkko ja kaupunki

Lue myös:

Jari Pulkkinen: Nuorten antama kiitettävä arvosana rippikoululle on melkoinen saavutus

Uudistuvan rippikoulun tavoitteena on herättää nuoressa halu kuulua Kristuksen kirkkoon

Tällainen on rippileirin loppukertaus nykyään – ohjaajat kertovat, mitä toivovat nuorten muistavan

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.