Pappi kieltäytyi hautauksesta – ortodoksisten kirkkojen välinen riita Ukrainassa pulpahti pintaan

Ukrainassa ortodoksien eripuraisuus nousi jälleen julkisuuteen surullisen tapahtumaketjun takia. Zaporižžjalainen humalainen mies teki uudenvuodenaattona itsemurhan hyppäämällä kerrostalosta. Samalla kuoli hänen alleen jäänyt pieni lapsi. Asiasta kertoi uutistoimisto AFP, jota siteeraa muun muassa brittilehti The Guardian.

Lapsen vanhemmat menivät pyytämään hautausta kirkosta, mutta Moskovan patriarkaatin alaisuuteen kuuluva kirkon pappi totesi, että he eivät hautaa lasta, koska hänet on kastettu huijarikirkossa. Tapaus sai vanhemmat suunniltaan. Äiti kertoi hypänneensä papin jalkoihin itkien ja anellen hautausta. Papin mukaan isä löi häntä. Siitä seurasi kärhämä, jonka jälkeen perhe pakotettiin poistumaan kirkosta. He veivät lapsensa haudattavaksi Kiovan patriarkaatin alaiseen kirkkoon.

Zaporižžja on yli 700 000 asukkaan kaupunki, jossa Venäjän ortodoksisella kirkolla on vahva asema. Kuollut lapsi oli kastettu Ukrainan ortodoksiseen kirkkoon. Kirkkojen välinen jako syntyi Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991. Niiden suhteita on tulehduttanut myös Ukrainan sota, jossa on kuollut liki neljän vuoden aikana yli 10 000 ihmistä.

Edellinen artikkeliMikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Seuraava artikkeliSanasota ei laantunut – kirkkoherrat pyysivät anteeksi Loviisan kirkon joulutaidetta

Ei näytettäviä viestejä