Pappi menetti puheoikeutensa vanhoillislestadiolaisten seuroissa

ALARANTAJOHANNES205Johannes Alaranta on menettänyt puheoikeutensa vanhoillislestadiolaisissa seuroissa Salon seudun rauhanyhdistyksessä. Päätöksen asiasta teki Alarannan mukaan yhdistyksen johtokunta. Alaranta uskoo päätöksen tarkoittavan sitä, ettei hän ole tervetullut puhumaan muidenkaan vanhoillislestadiolaisten rauhanyhdistysten seuroihin.

– Kielto tarkoittaa sitä, että nimeni pyyhkäistään yli Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen  (SRK) puhujaluettelosta, hän arvioi.

Alaranta sanoo tietävänsä joitakin muitakin vastaavankaltaisia tapauksia viime vuosilta, joissa henkilön toimivaltuuksia rauhanyhdistyksissä ja liikkeessä on rajoitettu.

– Jos puhut yksityisesti, siitä ei ole haittaa, mutta jos sanot jotain julkisesti, mylly lähtee pyörimään. Samaan aikaan SRK:n johtohenkilöt ovat todenneet, että kriittisyys ei ole pahasta ja saa olla avoin. Mutta jos keskustelee ja on avoin, seuraa hyllytys, Alaranta sanoo.

Hän kertoo yrittäneensä saada tarkkaa tietoa puhujaoikeuksien epäämisen syistä henkilöltä, joka välitti hänelle tiedon paikallisen rauhanyhdistyksen johtokunnan päätöksestä.

– Muuta syytä en ole saanut kuin blogini ja sen sisällöt.

Pappien vaitiolovelvollisuudesta väitöskirjaa tekevä Alaranta epäilee itse, että Salon seudun rauhanyhdistyksen päätöksen taustalla voisivat olla ainakin hänen vanhoillislestadiolaisesta rippikäsityksestä esittämät kriittiset kantansa ja tähän liittyen se, että hän on esittänyt SRK:ta kohtaan julkista kritiikkiä muun muassa siitä, miten liikkeessä on käsitelty sen piirissä ilmenneitä lasten hyväksikäyttötapauksia.

Toinen arvio yhdistyksen päätöksen syistä liittyy seurakuntaoppiin, koska Alaranta piirtää julkisesti rajaa liikkeessä totuttua leveämmälle.

– Käsitykseni on se, että vakaumuksellisia kristittyjä on rauhanyhdistyksissä, mutta niitä on muuallakin. Jumalan valtakunnan raja kulkee sydämestä sydämeen. Olen kokenut kristittyjen yhteyttä monien muidenkin kuin vanhoillislestadiolaisten kanssa.

Kotimaa24 koetti keskiviikkona tuloksetta tavoittaa puhelimella Salon seudun rauhanyhdistyksen puheenjohtajaa.

Alaranta kertoi puhujaoikeuden menettämisestä myös blogissaan

Johannes Alarannalta oli jo aiemmin evätty puhe Tampereella hänen nettikirjoittelunsa vuoksi. Lue asiaa käsittelevä uutinen täältä


Alaranta: Valtaosa vanhoillislestadiolaisista keskitien kulkijoita

Johannes Alarannan näkemyksen mukaan vanhoillislestadiolainen liike on polarisoitunut siten, että liikkeessä on hyvin vanhoillinen ja tiukka siipi. Toisaalta on muun muassa nuoria teologeja sisällään pitävä uudistusmielinen porukka, johon Alaranta itse lukeutuu. Kummatkin ryhmittymät ovat Alarannan mukaan pieniä, vaikkakin hän uskoo ”uudistusporukan” olevan isompi kuin moni tietää tai uskoo.

Liikkeen valtaosa on ”keskitien kulkijoita”. He haluavat olla liikkeen toiminnassa mukana ja käydä seuroissa eivätkä he halua ottaa kiistakysymyksissä kantaa suuntaan tai toiseen.

– Oma toiveeni on se, että liikkeen piirissä vähitellen alettaisiin luottaa ihmisten omiin tuntoihin. Kun sanaa saarnataan, tulee halu itse kilvoitella kristittynä sen sijaan että kytätään kaverin uskoa, kun omassa uskossakin on tarpeeksi miettimistä, Alaranta sanoo.

Edellinen artikkeliMikä hallituspohja olisi kirkon kannalta paras?
Seuraava artikkeliKirkon kanta sijaissynnytykseen pysynee kielteisenä

Ei näytettäviä viestejä