Pappi on mieluisa ammatti myös psykopaatille – "Eihän tuo ole mikään uutinen"

Liperit Sacrumin myymälässä

Iltalehti teki tällä viikolla jutun brittiläisen psykologi-kirjailija Kevin Duttonin kirjasta The Wisdom of Psychopaths: What Saints, Spies, and Serial Killers Can Teach Us About Success ("Psykopaattien viisaus: Mitä pyhimykset, vakoojat ja sarjamurhaajat voivat opettaa meille menestyksestä"). Kirjassa Dutton muun muassa listaa, millaiset työt houkuttavat psykopaatteja. Teos ei sinänsä ole tuore, vaan se on ilmestynyt vuonna 2012.

Listalla on sellaisia ammatteja kuin mediapersoona, toimitusjohtaja, kirurgi, poliisi ja myyntihenkilö. Listan sijalla kahdeksan on pappi.

Suomen kirkon pappisliiton puheenjohtaja Ulla Ruusukallio ei ole yllättynyt Iltalehden jutusta eikä Duttonin listauksesta.

– Eihän tuo ole mikään uutinen, vaan vanha tutkimustieto. Psykopaattien kannalta houkuttelevia ovat ammatit, joissa ihminen voi käyttää henkistä tai fyysistä valtaa toisiin ihmisiin ja joissa toiset ovat omissa käsissä. Papin ammatissa psykopaatti ei puhu vain omalla suullaan, vaan tarvittaessa myös Jumalan suulla ja auktoriteetilla.

Ruusukallio toteaa, että hengellisen vallankäytön paikkana kirkko imee imupaperin tavoin puoleensa niitä, jotka haluavat käyttää tällaista valtaa toisiin.

– Papin roolissa hengellinen vallankäyttö mahdollistuu sitä haluavalle. Onneksi papiksi aikovat joutuvat nykyisin erilaisiin testeihin. Aiemmin heitä ei testattu juuri mitenkään, Ruusukallio sanoo.

Ulla Ruusukallio on työskennellyt kymmenen vuotta sairaalapappina psykiatrisessa sairaassa. Tällä hetkellä hän on seurakuntatyössä Sastamalassa, mutta palaa sairaalapapiksi ensi vuoden alussa.

– En ota psykiatrille kuuluvaa roolia ja ala tehdä diagnooseja. Vielä vähemmän esitän arvioita siitä, kuinka paljon papistossa mahdollisesti on psykopaatteja, Ruusukallio naurahtaa Kotimaa24:n puolileikkisälle kysymykselle.

Kuva: Olli Seppälä

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.