Pariskunta on poiminut ympäristöä pilaamasta jo miljoona tupakantumppia – "Tästä tahtimme vain paranee"

Hyvinkääläinen eläkeläispariskunta Ilkka ja Kaija Erkkilä saavutti viime viikolla merkkipaalun, jota tuskinpa aivan heti rikotaan. He ovat vapaaehtoistyönä noukkineet ympäristöä pilaamasta peräti miljoona tupakantumppia. Siinä sivussa tarmokas parivaljakko on kerännyt 3100 muovikassillista roskaa ja paljon muutakin ylimääräistä pois luontoa saastuttamasta.

Erkkilöiden huima urakka alkoi vuonna 2011, kun he muuttivat Uudeltamaalta Tampereelle.

– Asuntomme oli uudella alueella keskustan tuntumassa. Siinä vierellä kulkee vilkas pääväylä. Huomasimme, että kaistojen välissä oleva viheralue oli todella roskainen. Näkymä keittiömme ikkunasta siihen suuntaan ei ollut kaunis, Kaija sanoo.

Ilkka Erkkilän mitta täyttyi ensin. Hän nappasi mukaansa pari pussia ja lähti puhdistamaan viheraluetta. Roskia kertyi jälleen, ja Ilkka keräsi niitä yhä uudelleen.

Puoliso liittyi mukaan ja samalla ”keräystulos” tuplaantui.

– Kun lähdimme asioille keskikaupungille, niin otimme vanhat hanskat ja pusseja mukaan ja keräsimme roskia. Niiden lisäksi noukimme pois myös tupakantumpit, Kaija Erkkilä jatkaa.

Erkkilät brändäsivät itsensä varsin nopeasti ”Roskasakiksi”. Otettiin myös tavaksi kirjata kerätyt roskat ja tumpit niin sanotun lokikirjan sivulle. Pariskunta havaitsi, että tarkka tilastointi lisää työn vakuuttavuutta.

Tampereelta Erkkilät muuttivat Hämeenlinnaan ja sieltä edelleen Hyvinkäälle. Roskien sekä tumppien keräämisen lisäksi Roskasakki on siellä laajentanutkin toimenkuvaansa.

– Puhdistamme erilaisia julkisia kylttejä ja yritysten mainostauluja. Joskus teemme iskuja myös salakaatopaikoille. Niistä voi löytyä melkein mitä tahansa myrkkyjä jäteöljyistä ja vuotavista auton akuista lähtien.

Koronakevät katkaisi hyvän kehityksen

Roskasakki on huomannut, että yhdeksän vuoden aikana roskaamiseen liittyvät asenteet ovat kehittyneet parempaan suuntaan. Ilkka miettii, että ilmastonmuutoskeskustelukin lienee vaikuttanut siihen, että ympäristön tila huolettaa yhä useampia.

– Miljoonannen tumpin kävimme 14.7. poimimassa Tampereella, josta roskamatkamme syksyllä 2011 alkoi. Oli rohkaisevaa huomata, että sielläkin yleisilme on siistiytynyt selvästi.

Erkkilät iloitsevat siitäkin, että asenteet heidän projektiaan kohtaan ovat nykyisin positiiviset.

– Etenkin alkuaikoina ilkeiltiin ja tarkoitusperiämme epäiltiin. Nyt sitä ei enää tapahdu, Kaija hymyilee.

Koronakevät on kuitenkin tuonut hyvälle kehitykselle takapakkia. Törky on vähän siellä sun täällä lisääntynyt. Kaikkein pahimpiin näkyihin törmää puistoissa ja pikaruokapaikkojen läheisyydessä.

– Pandemian aikana ihmiset ovat hakeneet paljon noutoruokaa. Syömisen jälkeen roskat heitetään tyynesti maahan, vaikka roskis olisi muutaman metrin päässä, Kaija Erkkilä ihmettelee.

Vaikuttaminen pitää aloittaa jo lapsista

Ilkka ja Kaija myöntävät, että valtava urakka ei millään olisi ollut mahdollinen ilman ”apua ylhäältä”.

– Ilman muuta näen tämän myös hengellisenä palvelutehtävänä. Puhdistamalla ympäristömme toteutamme Raamatun kehotusta maan viljelemiseen ja varjelemiseen, Kaija miettii.

Roskasakilla on jäljellä monia unelmia tehtäväänsä liittyen. Yksi niistä on se, että koko Suomi voisi olla savuton vuoteen 2030 mennessä.

– Jos tupakoitsijat saadaan pois roskaajien joukosta, niin roskien kokonaismäärä romahtaa kymmenesosaan nykyisestä, Ilkka arvioi.

Viiden lapsenlapsen isovanhempina Erkkilät haaveilevat myös siitä, että tulevat sukupolvet suhtautuisivat ympäristöön viisaammin.

– Jo varhaiskasvatuksesta lähtien lapsille pitäisi kertoa näistä asioista. Mekin olemme jonkin verran kierrelleet kouluissa puhumassa roskaamisen typeryydestä.

Hyvinkääläispariskunta ei suunnittele eläköitymistä projektistaan. Päättäväinen toiminta puhtaamman maailman puolesta jatkuu niin kauan kuin voimia riittää. Ilkka Erkkilä uskoo, että kerääjien tahti tästä vain paranee.

– Allekirjoitamme täysin Albert Schweitzerin tunnetut sanat: "Esimerkillisyys ei ole paras tapa vaikuttaa muihin, se on ainoa tapa."

Kuva: Antti Rintala

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.