Paula Risikko järjesti seurat Seinäjoella – puhujana tuleva arkkipiispa Tapio Luoma

Eduskunnan puhemies Paula Risikko ja Espoon piispa Tapio Luoma Seinäjoella lakeuden ristissä.

Seinäjoen Lakeuden ristin kirkko täyttyi sunnuntai-illansuussa, kun lähes tuhatpäinen joukko seurakuntalaisia läheltä ja kaukaa saapui eduskunnan puhemies Paula Risikon (kok.) perinteisiin kevätseuroihin.

Tämänvuotisten seurojen erikoisuutena oli puhujaksi saatu maaliskuun alussa arkkipiispaksi valittu Espoon piispa Tapio Luoma.

Luoma on seinäjokilaisille ennestään tuttu, sillä hän toimi seurakunnan kirkkoherrana vuosina 2002–2012. Sitä ennen hän työskenteli pappina Peräseinäjoen ja Ilmajoen seurakunnissa.

Puhemies Risikko kertoi seurojen aluksi järjestäneensä miehensä kanssa seurat Seinäjoella jo vajaat 20 kertaa. Taustalla on hänen lapsuutensa ja nuoruutensa Ylihärmän Kosolankylässä, jossa puhemies kertoi kasvaneensa säännöllisesti eri taloissa pidettyjen seurojen voimaannuttavassa yhteisöllisyydessä.

Aikaisemmin nämä kevätseurat on pidetty Seinäjoella joko Risikon kotona tai seurakuntasalissa, mutta tämänkertainen väenpaljous vaati suuremmat tilat.

Seuroissa puheenvuoroja käyttivät johtava kappalainen Liisa Rantala, puhemies Risikko ja piispa Luoma. Niissä toistui teemana rohkeus.

Risikko totesi omalta osaltaan rohkeutta tarvittavan elämässä joka päivä. Milloin enemmän, milloin vähemmän.

Hän toivotteli puheessaan myös onnea arkkipiispaksi valitulle Tapio Luomalle.

– Olet itse jossakin haastattelussa kuvannut kokouksen puheenjohtajan tehtäviä sanoilla: tärkeintä on varjella tilaa, jossa erilaiset näkökannat voivat turvallisesti kohdata toisensa ja jossa säilyy eteenpäin katsova mieli. Olet osoittanut tämän omalla toiminnallasi. Jatka samaa rataa. Ja tämä sama kuvaus sopii hyvin myös eduskunnan puhemiehen tehtävään, Risikko sanoi.

Luoma kiitti omassa puheenvuorossaan monista saamistaan onnitteluista ja siunauksen toivotuksista. Hän muisteli kiitollisuudella myös vuosiaan Seinäjoella.

Ylipäätään Taivaan Isän johdatus on Luoman mukaan merkillinen ja monelle ihmiselle merkityksellinen asia.

– On merkillistä, miten Taivaan Isä johdattaa. Ihminen saa kokemuksen siitä, että elämä ei ole sitä, että kylmä kohtalo vie eteenpäin tai sokea sattuma sanelee, mitä elämä pitää sisällään. Sen sijaan saamme kokea, että hyvä ja rakastava Jumala kulkee rinnalla, raivaa tietä ja antaa joskus mahdollisuuden valita useastakin vaihtoehdosta.

Elämässä tarvitaan rohkeutta. Kirkkoon tullaan Luoman mukaan myös siksi, että sieltä saa voimia.

– Niitä jokainen tarvitsee elämän varrella. Luulen, että sellaista ihmistä ei ole, joka ei joskus joudu voimiensa äärirajoille. Emme voi poimia elämästä vain hyvältä maistuvia makupaloja. Siinä on myös niitä makuja, jotka me mielellään sivuuttaisimme. Mutta juuri tämä kaikki on ihmisen elämää, kaikessa värikkyydessään, kauneudessaan ja lämmössään, Luoma totesi.

Kolehti tilaisuudessa kerättiin vähävaraisille lapsiperheille Seinäjoen seurakunnan diakoniatyön kautta.

Kuva: Jussi Rytkönen

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

8 kommenttia

  • Salme Kaikusalo sanoo:

    ” lähes tuhatpäinen joukko seurakuntalaisia läheltä ja kaukaa” uutinen

    Siis, luinko oikein, lähes tuhatpäinen joukko? Todella hyvä uutinen, noin paljon ihmisiä sanan kuulossa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Tai Risikkoa ja Luomaa katsomassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      Seija olet itsekin kiukutellessasi sanonut lopettavasi kommentoinnin ja kumminkin olet seuraavana päivänä taas jatkanut kommentointia. Nyt olet jo toistanut niin monta kertaa tuota Salmen vastaista viestiä, että voisit jo lopettaa sen.

      Salme on hyvä kirjoittaja ja saanut jopa kirkonopin korkeimman oppituolin kehut. Kiitos Salmelle, että on itsensä uhrannut kommentoimaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Samuel Kettunen sanoo:

      Lisäksi “joku” on aiemmin todennut muistaakseni tällä alustalla : “tallennetaan myöhempää käyttöä varten.” Siis toisten viestejä. Tehdäänkö myös profiilit heistä? Kenen asialla ollaan, setanko.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Turtiainen sanoo:

      Seija Rantanen: “Salmen paastonaika yhä vain lyhenee “.

      Salme – kuten jokainen valistunut kristitty – tietää, että paastonaikana sunnuntai ei ole koskaan paastopäivä. Se on aina ja pysyvästi Herramme ylösnousemuksen päivä. Ja kun Sulhanen on keskuudessamme (messussa), häävieraat eivät paastoa.

      Suosittelen muillekin, jotka pidättyväisyyttä harjoittavat. Ei koskaan sunnuntaisin (http://www.leffatykki.com/elokuva/ei-koskaan-sunnuntaisin/kommentit). :-)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      Nyt on Jounilla huono neuvo. Netistä ja elokuvista kannattaa kyllä paastota joka sunnuntai.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Kangas sanoo:

    Kerrankin rohkaiseva ja positiivinen kirkkouutinen! Hyvä viesti myös niille, jotka pelkäävät kirkon tehtävän ja roolin olevan hukassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Hyvältä näyttää, kun samalla sulattelen Laajasalon esiintymistä “konservatiivien” kokouksessa, josta täälläkin sivustolla on tarjolla hieno video Piispan puhe-blogitekstin yhteydessä. Tuntuu todellakin siltä, että jotain erittäin myönteistä on tapahtunut kirkossamme. Vielä puuttuu vain, että Espoon piispaksi tulee kuvioon sopiva henkilö. Tässähän on ollut selkeät linjavaalit ja uutta versoa alkaa tulla näkyviin. On oikein virkistävää kulla, että piispat puhuvat Taivaan Isän johdatuksesta ja vaikutuksesta käytännöllisellä tavalla, joka voi puhutella ihmisiä. Sekä Luoma että myös Laajasalo olivat myös joulukuisen Turussa pidetyn Kristuspäivän puhujina ja näin siunaamassa tällaistakin “karismaattisuutta”. Kaikki tämä on kyllä ilahduttavaa.

      Ilmoita asiaton kommentti