Perussuomalaisten Kimmo Kivelä: "Kirkosta eroamiselle ei ole koskaan hyviä perusteita"

Perussuomalaisten kansanedustaja Kimmo Kivelä eduskunnan täysistunnossa Helsingissä, 2. maaliskuuta 2017. Eduskunnan lähetekeskustelussa puitiin tänään kansalaisaloitetta eutanasian laillistamiseksi. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Kirkon työntekijöiden mielenilmaukset ja aktiivisuus kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden puolustajina sai Ilta-Sanomien päätoimittajan Ulla Appelsinin ärähtämään maanantaina. Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen erosi kirkosta Facebook paukkuen.

Kirkon työntekijöiden toiminta on myös poikinut kanteluja ja kiihdyttänyt kirkosta eroamista yleisesti.

Perussuomalaisten kansanedustaja, pappi Kimmo Kivelä ei ole kuullut, että hänen puolueensa jäsenten piirissä viriäisi suoranaista kirkkokapinaa. Syvää tyytymättömyyttä joidenkin kirkon työntekijöiden kannanottoihin hän sen sijaan on havainnut.

Ärtymystä herättää Kivelän mukaan kokemus siitä, että jotkut kirkon ääntä voimakkaasti käyttävät kieltäytyvät kokonaan puhumasta maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista.

Kivelä ei ajattele, että kaikelle esivallalle tulisi aina olla lojaali.

– Vanha viisaus sanoo, että yhteiskuntakin voi saatanallistua.

Kivelän mukaan Suomi on kuitenkin laillinen oikeusvaltio, jossa yhteiskunnan lakeja tulee kunnioittaa.

– Jotkut haluavat nyt Suomen kirkossa elää Saksan tunnustuskirkon hengessä vedoten siihen, että sen edustajat asettuivat aikanaan Hitlerin hirmuhallintoa vastaan. Elämme kuitenkin toisenlaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa, eikä rinnastus ole kohtuullinen. Näen tämän toiminnan taustalla romantisoitua ajattelua ja sädekehän rakentelua.

"Äänekkäät vähemmistöt ottavat julkisuuden haltuun"

Kivelä kertoo saaneensa suojelupoliisia valvovan perustuslakivaliokunnan jäsenenä paljon tietoa, jonka kanssa hän ei voi tulla julkisuuteen. Hänen mukaansa myös virkavastuulla toimivat Maahanmuuttoviraston työntekijät saavat tietoa, jota tavallisilla kansalaisilla tai kirkon työntekijöillä ei ole.

– Tunnepohjaisesti voidaan nostaa esiin hyvin rajuja väitteitä, joiden totuuspohja ei ole varma. Asioista enemmän tietävät virkamiehet eivät sen sijaan voi niitä kumota, koska heitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Tämä tekee kommunikaatiosta julkisuudessa haastavaa.

Aihepiiri herättää Kimmo Kivelän mukaan nyt niin voimakkaita tunteita, että erityisesti sosiaalisessa mediassa ihmiset ovat puolella jos toisellakin kuin aivonsa narikkaan heittäneitä. Reagointi tapahtuu toista kuulematta.

Kivelä kertoo keskustelleensa turvapaikanhakijoihin liittyvistä kysymyksistä paljon kirkon työntekijöiden kanssa. Hän sanoo tulleensa siihen tulokseen, että valtaosa papeista luottaa julkisen vallan toimintaan ja Maahanmuuttoviraston virkamiehiin.

– Pienet äänekkäät vähemmistöt ottavat kuitenkin julkisuuden haltuun niin tässä kuin muissakin asioissa.

"Kirkko on enemmän kuin sen työntekijät"

Kivelän mukaan kirkko on tehnyt vuosikymmenet "valtavan hyvää työtä" pakolaisten parissa. Kivelä toteaa, että kirkko on auttanut ja tukenut heidän integroitumistaan suomalaiseen yhteiskuntaan 1970-luvulta alkaen, kun ensimmäiset Chilen pakolaiset saapuivat.

– Kirkko on puolustanut pakolaisten ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia, kuten sen kuuluukin, ja tehnyt hyvää diakonista työtä. Mutta on pelottavaa, jos kirkon työntekijät ryhtyvät antamaan katteettomia lupauksia turvapaikan järjestymisestä ihmisille, joiden kohdalla virallinen päätös on toinen.

Kivelän mukaan ketään ei saa jättää kuolemaan kaduille, mutta kirkkoturvan varaan ei voi pitkäjänteisesti rakentaa kenenkään elämää. Kyse on aina tilapäisestä hätäavusta.

Kivelä toivoo, että kirkon ja valtion suhteet säilyisivät Suomessa hyvinä.

– Diakonisesta näkökulmasta kirkko on hyvin lähellä kolmatta sektoria, mutta en näe hyvänä kehitystä, jossa kirkon ja valtion suhde etääntyisi. Suhteessa on nyt juuri sopivasti kriittistä solidaarisuutta ja jännitettä.

Kivelältä ei heru ymmärrystä heille, jotka eroavat kirkosta maahanmuuttokysymysten vuoksi.

– Kirkosta eroaminen on aina surullinen asia, eikä sille ole koskaan hyviä perusteita. Kirkko on enemmän kuin sen erehtyväiset ja vajavaiset työntekijät.

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Lue myös:

Kirkon työntekijöiden näkyvä osallistuminen mielenosoituksiin lisäsi kirkosta eroamista

Kommentti: Paperittomat ja pakkopalautukset lyövät kiilaa kirkon ja valtion väliin

Pastori Marjaana Toiviaisesta 23 kantelua tuomiokapituliin

Helsingin piispa Askola ja 21 kirkkoherraa jyrähtävät kannanotossaan: "Vihapuhe on syntiä"

Turvapaikanhakijoiden pakkopalautus synnytti mielenosoituksen – paikalla useita pappeja