Piispa: Esikoislestadiolaisten ehtoollinen on laiton

Mikkelin esikoislestadiolaisten rukoushuone on lauantai-illansuussa (5.12.) täynnä väkeä. Tunnelma on jännittynyt.

Esikoislestadiolaiset eivät varsinaisesti ole toivoneet tilaisuudelle suurta julkisuutta. Valokuvausta ja nauhoitusta ei toivota. Kotimaalla on kuitenkin lupa ottaa valokuvia.

Ennen ehtoollispalvelusta annetaan yleisiä ohjeita. Kerrotaan, että kyseessä on esikoislestadiolaisten tilaisuus. Tämä ei ole evankelis-luterilaisen kirkon toimintaa.

Lisäksi annetaan erilaisia ohjeita ehtoollisen vietosta.

”Hän antoi meille taivasten valtakunnan avaimet”

Saarnan aluksi esikoislestadiolaisten heinolalainen saarnaaja ja lähetysmies Raimo Haimilahti kertoo, miten Suomen esikoislestadiolaiset saivat lokakuussa kirjeen Lapin vanhimmilta.

He ovat eräänlainen esikoislestadiolaisuuden Vatikaani, ylin hengellinen huoneenhallitus.

Kirjeessä Lapin vanhimmat neuvoivat Suomen esikoislestadiolaisia ottamaan sakramentit omaan käyttöön. Raimo Haimilahti siteerasi kirjettä kertoen Lapin vanhimpien ”olevan vakuuttuneita siitä, että neuvomme on Pyhän Hengen ja Raamatun mukainen”.

Luukkaan evankeliumin (22:7–24) perusteella pidetyssä saarnassaan Raimo Haimilahti perusteli kuulijoilleen omien ehtoollisten oikeellisuutta. Esikoislestadiolaisuudessa asiasta on eri mielipiteitä.

Esimerkiksi jakeessa 10 mainittu vesiruukkua kantanut mies, jota Jeesuksen mukaan opetuslasten pitää seurata suureen saliin, tarkoittaa Haimilahden mukaan ”eläviä kristittyjä, joilla on sydämessään Pyhä Henki.”

Tällä viitataan herätysliikkeen kielenkäytössä esikoislestadiolaisten seurakuntaan.

Hän perusteli omaa ehtoollista myös Ilmestyskirjan sanalla: Kristus ”on tehnyt meidät kuninkaiksi ja papeiksi”.

– Hän antoi meille taivasten valtakunnan avaimet. Tämä pappeus on se, jonka hän asetti. Siitä on kyse tänäkin iltana.

Saarnan päätyttyä luetaan apostolinen uskontunnustus. Sen jälkeen avustajat tuovat puhujapöydälle ehtoollisvälineet. Viini on alkoholitonta.

”Sain lopulta kokea, että ahdistus otettiin pois”

Ehtoollisrukousta lukiessaan mikkeliläinen saarna- ja lähetysmies Reino Haimilahti ei tee ristinmerkkiä kalkin eikä leipien ylle. Hän käsittelee ehtoollisvälineitä arvokkaasti ja tottuneen näköisesti. Hetki on pyhä.

Kaikki ehtoollisen jakajat ovat miehiä. Toista sataa ihmistä käy ehtoollisella.

Reino Haimilahti kertoo Kotimaalle, että ehtoollistilaisuutta edeltävinä päivinä hän oli kärsinyt stressistä ja hieman valvonutkin.

– Sain lopulta kokea, että ahdistus otettiin pois. Ehtoollistilaisuuden jälkeen oli ilo sydämessä, että Taivaan Isä antoi tilaisuuden mennä näin hyvin.

Esikoislestadiolaisten ehtoollistilaisuuksiin ovat Haimilahden mukaan tervetulleita periaatteessa kaikki konfirmoidut kirkon jäsenet.

Piispat ovat yhteisesti ja erikseen varoitelleet esikoislestadiolaisia jo aikaisemmin pitäytymään kirkon järjestyksessä.

”Tämä on laiton ehtoollinen”

Martti Lutherin ehtoollisteologiasta väitellyt Kuopion piispa Jari Jolkkonen linjaa, että esikoislestadiolaisten omat ehtoolliset ovat yksiselitteisesti luterilaisen tunnustuksen ja kirkon järjestyksen vastaisia.

Augsburgin tunnustuksessa sanotaan, että Jumala on asettanut kirkkoon pappisviran ja että ilman asianmukaista kutsumista ja vihkimystä kukaan ei saa kirkossa sakramentteja hoitaa, Jolkkonen sanoo.

Hän muistuttaa, että päätös on myös esikoislestadiolaisten omien sääntöjen vastainen: liikkeen toiminnan sanotaan perustuvan Lutherin oppiin.

– Lisäksi sikäli kun tiedän, esikoislestadiolaiset eivät kyenneet tekemään asiassa yhteistä päätöstä sääntöjensä mukaisesti. Ehkä tiedettiin, että yksimielisyyttä ei tultaisi saavuttamaan, Jolkkonen toteaa.

Jolkkosen mielestä oikeaa hengellisyyttä voidaan arvioida seurausten perusteella.

– Jeesuksen mukaan hyvä puu tunnetaan hedelmistään. Pyhä Henki herättää iloa, rauhaa ja yhteyttä. Tämä toiminta on herättänyt herätysliikkeessä epäsopua, hajaannusta ja huonoa omaatuntoa.

Onko tällainen ehtoollinen oikea ehtoollinen? Saadaanko siinä synnit anteeksi?

– Tämä on laiton ehtoollinen. On myös epävarmaa, onko se pätevä ja vaikuttava. Ei pitäisi lainkaan toimia tavalla, jossa ihmiset pannaan tällaiseen epävarmuuteen, Jolkkonen jyrähtää.

Hän toteaa myös, että vertailua esimerkiksi Inkerin kirkon mummojen Neuvostoliitossa pitämiin puolisalaisiin ehtoollisiin ei nyt voida tehdä.

– Siellä elettiin ateistisessa diktatuurissa, jossa kaikki papit oli surmattu. Esikoiset ovat itsekin tyytyväisinä myöntäneet, että he ovat tähän saakka voineet hyvin toimia kirkossa.

Jolkkonen aikoo pyytää Esikoislestadiolaiset ry:n puheenjohtajan Seppo Karhun Kuopion tuomiokapitulin istuntoon kuultavaksi.

– Tulemme myös pyytämään paikallisyhdistyksiltä selvityksiä tästä toiminnasta. Sen jälkeen arvioidaan, mitä seuraamuksia tällä on esimerkiksi rippikoulun pitoa koskeville luville. Seuraukset herätysliikkeen ja kirkon suhteille voivat jatkoa ajatellen olla vakavat. Toisaalta sopuratkaisuihin on hyvät mahdollisuudet, jos maallikkoehtoollisista luovutaan.

”Vaikutelma on, että liikettä ohjataan nyt muualta”

Hollolalainen it-ammattilainen Tapani Ihalainen kuuluu ehtoollispäätöstä arvostelleisiin esikoislestadiolaisiin. Hän ylläpitää sakramenttikiistaa valottavaa sivustoa sakramentit.fi. Hän on ollut epävirallisen esikoislestadiolaisen ilmestymisensä lopettaneen Ruukku-lehden päätoimittaja.

Ihalainen korostaa, että esikoislestadiolaisten omia sääntöjä ja kirkkojärjestystä on rikottu.

– Omista ehtoollisista ei ole vuosikokouksen tai saarnaajien kokousten, tai edes asiaa pohtineen työryhmän päätöstä. On vain hallituksen päätös. Vaikutelma on, että liikettä ohjataan nyt muualta.

Tämä tarkoittaa Lapin vanhimpia.

Ihalaisen mukaan maallikkojohtoisen esikoislestadiolaisuuden kristinopin opetus on ollut pitkään heikkoa.

– Opetus seurakunnasta ja sakramenteista on kirjavaa. Yleensä ehtoollisesta on liikkeessä opetettu oikein. Kun sakramentit nyt on otettu omiin käsiin, huoleni on, mikä on ehtoollisen asema opetuksessa tulevaisuudessa? Onko se edelleen syntien anteeksi antamisen ateria, vai jääkö se ainoastaan muistoateriaksi?

Vuosikokous kokoontuu juhannuksena Lahdessa, mutta Ihalainen ei usko liikkeen opposition pystyvän kääntämään Ruotsin Lapista nyt ohjattua kehitystä.

– Maan pitäisi järistä, että tästä enää entiseen palattaisiin. Liike hajoaa joko rapautumalla – ihmisiä lähtee muihin hengellisiin liikkeisiin – tai näkyvämpi hajoaminen, jos oppositioon jääneille sananpalvelijoille ei jää tilaa evankeliumin julistamiselle, Tapani Ihalainen sanoo.

Artkkeli julkaistu Kotimaa-lehdessä 10.11.

Kuvat: Risto Hämäläinen

Lue myös:

Tuomiorovasti esikoislestadiolaisten toimista: Olen murheellinen

Herätysliiketutkija: Esikoislestadiolaisten irtiotto on historiallinen

Edellinen artikkeliVatikaanin uusi linjaus: juutalaisia ei pidä käännyttää
Seuraava artikkeliKuopion hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä

Ei näytettäviä viestejä