Piispa Häkkinen: Teinonen oli oikeassa

Dogmatiikan professori Seppo A. Teinonen arvosteli aikoinaan Suomen luterilaista kirkkoa itsetyytyväisyydestä ja sisäisestä heikkoudesta. Piispainkokouksen avauspuheessaan tänään 9.9. Lappeenrannassa piispa Seppo Häkkinen totesi, että Teinonen oli arvioissaan oikeassa.

Häkkinen oli rakentanut puheensa kommentoimaan Teinosen vuonna 1984 Teologisessa Aikakauskirjassa kirjoittamaa artikkelia. Teinonen pohti Lutherin syntymän 500-vuotisjuhalan ja Augsburgin tunnustuksen 450-vuotisjuhlan antia.

”Teinosen kirjoitus oli otsikoitu sanoilla Suomen kirkon tie. Hän kysyi kriittisesti, haluaako Suomen kirkko olla yhä kirkko vai suostuuko se denominationalismiin, joka merkitsee pirstoutuvaa ja vähitellen häviävää protestantismia.”, häkkinen kirjoittaa,

Häkkisen mukaan kysymyksen taustalla olivat sekä Teinosen omat arviot että muiden tutkijoiden käsitykset kirkkojen ja uskontojen tulevaisuudesta.

”Niiden mukaan – siis kolme-neljä vuosikymmentä sitten – Eurooppa lakkaa olemasta kristikunnan pääkeskus, ja uusiksi valta-alueiksi muodostuvat Latinalainen Amerikka, Afrikka ja osa Aasiaa. Kristillisyyden pääuomat ovat yhtäältä jatkuvasti voimistuva roomalaiskatolisuus ja toisaalta tuhansiin yhteisöihin pirstoutunut protestantismi. Näiden välillä reformaation aitoa perintöä edustava luterilaisuus menettää yhä selvemmin suhteellista merkitystään. Syynä on sen oma luonne ja sisäinen heikkous.”

Häkkinen toteaa, että Teinosen arvio on osunut oikeaan.

Lue Mikkelin piispa Seppo Häkkisen puhe

Lue Kotimaa Pro:sta Johannes Ijäksen kommentti Internet on luterilainen Häkkisen puheeseen.

Edellinen artikkeliTallinnan Suomalainen seurakunta täyttää 25 vuotta
Seuraava artikkeliKohupostimerkki on liikaa Halpa-Hallille

Ei näytettäviä viestejä