Piispa Jari Jolkkonen: Ehtoollisteologian painotuserot eivät enää erota luterilaisia ja katolilaisia

Jari Jolkkonen

Kuopion hiippakunnan piispan Jari Jolkkosen mukaan luterilaisilla ja katolilaisilla on hyvin laaja yhteinen käsitys ehtoollista koskevista perustotuuksista. Hänen mukaansa myös ehtoolliskäytännöt vastaavat hyvin pitkälle toisiaan.

– Molemmissa on yhä painotuseroja. On kuitenkin vaikea nähdä, mitä niistä voitaisiin enää pitää kirkkoja erottavina. Erottavat tekijät näyttävätkin liittyvän enemmän käsitykseen kirkon virasta, Jolkkonen sanoi.

Jolkkonen puhui keskiviikkona Helsingissä järjestetyssä Kasvavaa yhteyttä -seminaarissa. Seminaarin tarkoituksena oli keskustella vuonna 2017 julkistetusta suomalaisesta luterilais-katolisesta dialogiraportista Communion in Growth, jonka suomennos Kasvavaa yhteyttä valmistui viime vuonna.

Jolkkonen listasi esitelmässään "Kohti ehtoollista koskevien oppituomioiden kumoamista?" muutamia sellaisia kohtia, joissa luterilaisen ja katolisen ehtoolliskäsityksen on perinteisesti ajateltu menevän ristiin ja joiden suhteen on jo tehty ekumeenista teologista työtä.

Jolkkosen mukaan ei pidä kuvitella, että menneisyyden keskinäiset oppituomiot olisivat tänään merkityksettömiä.

– Menneisyyden kieltäminen ei tuo pysyviä hedelmiä. Vastuullinen ja kestävä lähentyminen edellyttää, että kirkon tunnustustekstit, myös niihin liittyvät oppituomiot, otetaan vakavasti.

Kun tämän jälkeen muotoillaan yhdessä yhteiset perustotuudet, keskiajalla lausutut oppituomiot voidaan Jolkkosen mukaan julistaa kohteettomiksi, kuten vuonna 1999 Katolisen kirkon ja Luterilaisen maailmanliiton välillä Saksan Augsburgissa allekirjoitetussa Yhteisessä julistuksessa vanhurskauttamisesta on tehty.

Luterilaisessa tunnustuskirjassa Yksimielisyyden ohjeessa annetaan ehtoollisasioista 21 oppituomiota, joista Jolkkosen mukaan kolme näyttäisi suuntautuvan tuon ajan katoliseen opetukseen ja käytäntöön.

– Ehtoolliserimielisyyksissä luterilaisten päävastustaja 1500-luvulla oli reformoitu, ei katolinen kirkko, Jolkkonen muistutti.

Katolisen reformaation käynnistäneen Trenton kirkolliskokouksen (1545–1563) oppituomioissa puolestaan puolustetaan katolisen kirkon ehtoolliskäsityksiä ja tuomitaan joukko luterilaisten väitteitä.

Transsubstantiaatio ei ole ainoa oikea tapa kuvata uskon salaisuutta ehtoollisessa

Jolkkosen mukaan ehtoollista koskeva opetus aloitetaan muotoilemalla luterilaisten ja katolilaisten positiivinen, yhteinen vakaumus ehtoollisesta. Tällöin voidaan Raamatun, vanhan kirkon tradition ja molempien kirkkojen omien tunnustustekstien pohjalta todeta ainakin kahdeksan yhdistävää opillista vakaumusta.

– Ehtoollinen ei siis ole redusoitavissa vain yhteen merkitykseen, vaan siitä avautuu useita merkityksiä.

Sellaisina Jolkkonen listasi Kristuksen läsnäolon aterian, armon aterian, yhteyden aterian, kiitosaterian, uskon tunnustamisen ja vahvistamisen aterian, muistoaterian, sovittavan uhrin aterian ja esimaun tulevasta ateriasta taivaan juhlailossa.

– Niillä on myös yhteinen keskus, nimittäin reaalipreesenssi [Kristuksen todellinen läsnäolo ehtoollisaineissa]. Ehtoollisen leipä ja viini ovat Kristuksen todellinen ruumis ja veri. Jos tämä kielletään, koko ehtoollinen menettää merkityksensä eikä sitä voida enää sanoa armonvälineeksi, Jolkkonen sanoi.

Reaalipreesenssi siis yhdistää luterilaisia ja katolilaisia, mutta ongelmaksi tulee jo Martti Lutherin arvostelema katolinen transsubstantiaatio-oppi. Siinäkään varsinainen erimielisyys ei Jolkkosen mukaan koskenut Kristuksen läsnäoloa ehtoollisaineissa vaan ehtoollisleivän läsnäolon tapaa.

– Tunnustuskirjat pitävät tarpeettomana käsitystä, että leipä "annihiloituu" eli menettää olemuksensa. Juuri tätä oppituomio koskee.

Ylipäätään termeissä on Jolkkosen mukaan oltava tarkka: Trenton konsiili kuvasi transsubstantiaatio-termillä ehtoollisen uskon salaisuutta eli reaalipreesenssiä.

– Trenton mukaan transsubstantiaatio on "mitä soveliain" termi kuvaamaan tätä uskon salaisuutta. Siinä ei sanota, että se on ainoa oikea tai ainoa mahdollinen. Latinankielinen ilmaus edellyttää loogisesti, että on olemassa myös muita hyväksyttäviä ilmauksia samalle uskon salaisuudelle, Jolkkonen muistutti.

Jolkkosen mielestä on niin, että koska vakaumus Kristuksen läsnäolosta pyhitetyssä ehtoollisaineissa yhdistää, voidaan sallia erot salaisuutta kuvaavissa termeissä, jolloin erot terminologiassa eivät ole syy kirkkojen jakaantumiselle.

Ehtoollinen ei tule täydentämään Golgatan uhria

Edellistä haastavampi ehtoollisteologinen ongelma on Jolkkosen mielestä käsitys siitä, millä tavalla Kristuksen sovittava kuolema Golgatan ristillä ja meidän ehtoollisemme kuuluvat yhteen ja mikä ero niillä on.

– Luterilaisten haasteena on, miten tämä yhteys muotoillaan positiivisesti. Toisaalta ne eivät voi olla sama asia, muuten Kristuksen sovittava kuoleman ainutlaatuisuus menettää merkityksensä. Katolilaisten haasteena on, miten Golgatan ja messun ero muotoillaan riittävän selvästi.

Kasvavaa yhteyttä -dokumentissa on vanhat oppituomiot tässäkin asiassa Jolkkosen mukaan pyritty sovittamaan muotoilemalla jälleen positiivisesti se, mistä ollaan yksimielisiä.

Kirkot ovat dokumentissa yhtä mieltä siitä, että Kristuksen sovittava kuolema on ainutkertainen ja riittävä ja siten se sulkee pois kuvitelmat siitä, että ehtoollinen tulisi Golgatan rinnalle toistamaan tai täydentämään Kristuksen sovittavaa kuolemaa.

– Katolilaisille puolestaan on tärkeää dokumentin toteamus, että Golgata ja eukaristia kuuluvat yhteen, sillä ehtoollisessa Kristus on läsnä nimenomaan uhrattuna Herrana, Jolkkonen sanoi.

Jolkkonen käsitteli esitelmässään myös eräitä ehtoolliskäytäntöihin liittyviä ekumeenisia kysymyksiä. Kasvavaa yhteyttä -dokumentissa mainitaan useita kahden kirkon messupraksista yhdistäviä asioita.

Ehtoolliskäytäntöjen ekumeenisista ongelmakohdista Jolkkonen mainitsi muun muassa katolisen papin mahdollisuuden pitää yksityinen messu omaksi hartaudeksi. Luterilaiset ovat arvostelleet tätä reformaatiosta lähtien.

– Molemmat kirkot panevat etusijalle seurakuntalaisten läsnä ollessa toimitetun messun, mutta katolisessa kirkossa papin yksin toimittama messu on mahdollinen tietyin edellytyksin.

Luterilaisten taas pitäisi tehdä parannusta ajoittain välinpitämättömän tavan kohdella ehtoollisella ylijääneitä, pyhitettyjä ehtoollisaineita.

– Jälkikäsittelyasiassa katolinen osapuoli on haastaja ja hyvin perustein, Jari Jolkkonen sanoi.

Kuva: Jussi Rytkönen

Lue myös:

Paavi Franciscus ekumeeniselle suomalaisdelegaatiolle: Meidän on vahvistettava Jumala-keskeisyyttä

Kolumni: Tulevaisuudessa luterilaisia saattaa jakaa erilleen paavi

Suomalainen luterilais-katolinen raportti etsii yksimielisyyttä jäljellä oleviin opillisiin pulmiin

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.