Piispa Jolkkonen pidätti Konneveden kirkkoherran väliaikaisesti virantoimituksesta

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen päätti viime torstaina 2.11. pidättää Konneveden seurakunnan kirkkoherran Olavi Virtasen väliaikaisesti virantoimituksesta. Väliaikainen virantoimituksesta pidättäminen tuli voimaan heti. Se on voimassa siihen asti, kun tuomiokapituli on tehnyt asiasta päätöksen, kuitenkin enintään neljän viikon ajan.

Kapituli käsittelee asiaa ensi viikon torstaina 16.11.

Syinä väliaikaiseen virantoimituksesta pidättämiseen ovat Jolkkosen mukaan kirkkoherran virkavelvollisuuksien rikkominen, siitä seurannut sekava tilanne seurakunnassa ja kirkkoneuvoston tekemä aloite viraltapanosta. Kirkkoherra Virtanen on palkannut vt. talouspäällikön vastoin Konneveden seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntöä, jonka mukaan päätös asiasta kuuluu kirkkoneuvostolle. Palkatessaan vt. talouspäällikön kirkkoherra Virtanen on ylittänyt toimivaltansa ja toiminut virkavelvollisuuksiensa vastaisesti.

Vt. talouspäälliköksi kutsuttu henkilö on aloittanut toimintansa seurakunnassa ennen kuin kirkkoneuvostolla on ollut mahdollisuutta käyttää siirto-oikeuttaan kirkkoherran viranhaltijapäätökseen.

Tuomikapitulin tiedotteessa sanotaan, että tilanteen sekavuutta seurakunnassa lisää se, että vt. talouspäälliköksi kutsuttu ihminen on irtisanonut kirkkoneuvoston palkkaaman määräaikaisen seurakuntasihteerin ja palkannut tämän tilalle kirkkoherran vaimon. Kirkkoneuvoston ohjesäännössä ei ole siirretty viranhaltijoille toimivaltaa erottaa työntekijöitä. Lisäksi talouspäällikölle ei ole ohjesäännössä siirretty toimivaltaa palkata kirkkoherranviraston työntekijöitä.

Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoherran tulee valvoa kirkkoneuvoston päätösten noudattamista ja laillisuutta seurakunnan hallinnossa ja taloudenhoidossa.

Kirkkoherra Virtanen on vuoden kuluessa saanut piispalta kaksi kirjallista varoitusta ja yhden huomautuksen. Lisäksi kirkkoherra Virtanen on saanut tuomiokapitulilta hallintolain mukaisen huomautuksen.

Virantoimituksesta pidättäminen ei koske Virtasen pidättämistä pappisvirasta.

Kuva: Konneveden seurakunta

Lue myös:

Riita seurakuntasihteeristä koettelee Konneveden seurakuntaa

Edellinen artikkeliSeurakuntavaaleja ei enää järjestetä isänpäivänä – ensi vuonna vaalipäivä on 18.11.
Seuraava artikkeliLiki sata vuotta kateissa ollut merkittävä saarna löytyi – lue, mitä Bror Hannes Päivänsalo saarnasi

Ei näytettäviä viestejä