Piispa Kalliala kohtaa paavi Franciscuksen Vatikaanissa

Turun piispa Kaarlo Kalliala, kuva kirkon kuvapankista.

Turun piispa Kaarlo Kalliala, piispa Teemu Sippo SCJ sekä metropoliitta Elia seurueineen tapaavat paavi Franciscuksen Pyhän Henrikin päivänä ensi viikon torstaina Vatikaanissa, selviää Kirkon tiedotuskeskuksen tiedotteesta. Tapahtuma on osa kristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa, jota vietetään vuosittain 18.−25.1.

Joka tammikuu yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoista matkustaa kristittyjen ykseyden rukousviikon aikana Roomaan yhdessä katolisen kirkon sekä ortodoksisen kirkon piispan kanssa. Ohjelmaan kuuluvat ekumeeniset jumalanpalvelukset, tutustuminen katolisen kirkon toimintaan ja paavin yksityisvastaanotto. Tämän vuoden vierailu on järjestyksessään 32.

– Entisenä merimiespappina ja diakoniajohtajana minua on viehättänyt paavi Franciscuksen mutkaton tapa hoitaa virkaansa ja kiinnittää huomiotamme niihin ihmisiin, jotka tarvitsevat apua ja tukea, piispa Kalliala sanoo tiedotteessa.

– Hän muistuttaa kaikkia kristittyjä siitä, että Kristus-uskon kuuluu muuttaa sekä itse kunkin elämää että maailmaa armeliaammaksi, elettävämmäksi ja reilummaksi.

Piispat Kaarlo Kalliala ja Teemu Sippo toimittavat Henrikinpäivän ekumeenisen messun Santa Maria Sopra Minervan kappelissa 19. tammikuuta. Messussa laulaa Turun tuomiokirkon kamarikuoro Cappella Cathedralis. Ekumeenista jumalanpalvelusta on vietetty vuodesta 1985 lähtien.

– Nuoruudessani elettiin ekumenian korkeasuhdannetta, mutta sittemmin into on palanut jonkin verran pienemmällä, vaikkakin tasaisella liekillä. Kuten kolmen piispan yhteisestä retkestä näkyy, Suomessa me emme pidä jännitteitä yllä, Kalliala kertoo.

– Reformaation merkkivuonna nousevat esiin erityisesti katolisen kirkon ja luterilaisten kirkkojen suhteet. Yhteinen rukouspalvelus lokakuun lopussa Lundissa osoitti, että halu syvempään yhteyteen on voimakas. Omalta osaltani näen tämänkin vierailun siinä valossa.

Matkan ohjelmaan kuuluvat myös ekumeeninen vesper Rooman saksalaisessa luterilaisessa kirkossa sekä ekumeeniseen vesper Pyhän Birgitan sisarten kirkossa, jossa vesperin toimittamiseen osallistuvat kardinaali Kurt Koch, piispa Teemu Sippo, metropoliitta Elia ja piispa Kaarlo Kalliala.

Nyt ensimmäistä kertaa piispojen ohjelmaan kuuluu myös vierailu Vatikaanin uskontodialogineuvostossa.

– Maailmassa näyttää olevan enemmän kuin kylliksi sellaista kulttuurien kamppailua, jota Samuel P. Huntington vuonna 1996 kuvasi kirjassaan Clash of Civilizations [suom. Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys]. Kun uskonto on kulttuurin ydintä, sillä usein yritetään oikeuttaa valtapyrkimyksiä ja jopa väkivaltaa. Uskontojen välinen kohtaaminen ja keskustelu toimivat tätä vastaan, piispa Kalliala sanoo.

Suomen kirkkojen ekumeeninen delegaatio osallistuu lisäksi Suomen Rooman-instituutin järjestämään kansainväliseen seminaariin Villa Lantessa.

Kuva: Jani Laukkanen / Kirkon kuvapankki.

Lue myös:

Helsinkiläiset piispat tapaavat paavin

Piispa Häkkinen saarnaa Roomassa