Piispa Kalliala: Tapaamiset kasvokkain tärkeitä kirkkojen väliselle yhteistyölle

Ensi viikolla paavi Franciscuksen luona Vatikaanissa vieraileva piispa Kaarlo Kalliala sanoo, että matka on merkityksellinen ennen kaikkea kirkkojen yhteistyön kannalta.

Yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoista vierailee vuosittain Vatikaanissa yhdessä katolisen ja ortodoksisen kirkon piispojen kanssa. Matka ajoittuu Pyhän Henrikin muistopäivään, jota vietetään 19.1.

– Tässä ei ole kyse pelkästään siitä, että suomalaiset piispat vierailevat paavin luona. Ennen kaikkea me käymme toimittamassa Henrikinpäivän messun yhdessä, Kalliala sanoo.

Santa Maria Sopra Minervan kappelissa toimitettavaa ekumeenista messua on vietetty vuodesta 1985 lähtien. Vierailuun liittyy perinteisesti paavin vastaanotto ja keskustelu uskonopin kongregaation kanssa.

Henkilökohtaiset tapaamiset ovat Kallialan mukaan olennaisia kirkkojen yhteistyön ja ymmärryksen takia.

– Jos tällaisia vierailuja ei olisi, meissä ei syntyisi kokemusta siitä, että olemme yhteisellä asialla. Kirkkojen keskimmäinen yhteinen asia on kristittyjen yhteys, ja siitä seuraava yhteinen työ maailman elämän puolesta.

Kalliala pitää tärkeänä esimerkiksi yhteistyötä uskontodialogin ja rauhantyön parissa. Hänen mukaansa katolinen kirkko on vahva tekijä uskontojen kohtaamisissa. Suomessakin on aktivoiduttu tässä suhteessa.

– Kirkon Ulkomaanapu on vahvasti mukana uskonnollisten johtajien rauhanvälitysverkostossa, ja kirkko on mukana Suomessa USKOT-foorumia. Nämä asiat korostuvat meillä yhä enemmän, ja siksi on hyvä, että olemme yhteyksissä katoliseen kirkkoon.

– Odotan, että tämä on eräänlainen orientoitumiskäynti kummallekin taholle. Luodaan pohjaa yhteistyölle.

Kuva: Pasi Leino

Lue myös:

Piispa Kalliala kohtaa paavi Franciscuksen Vatikaanissa

Piispa Askola lahjoitti paaville suomalaista ikimetsää

Irja Askola: Paavi on brändinsä mittainen

Suomalaisseurueelle Vatikaanissa katolinen ehtoollinen

Edellinen artikkeliLapuan hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Seuraava artikkeliTeemu Laajasalo piispaehdokkuudesta: ”Tietenkin virka kiinnostaa, harkitsen vakavasti”

Ei näytettäviä viestejä