Piispa: Kirkon jumalanpalveluselämä on pirstoutunut

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen on tehnyt piispainkokoukselle aloitteen, jossa toivotaan piispainkokouksen selvittävän erilaisten jumalanpalvelusyhteisöjen merkitystä ja asemaa kirkossa.

Aloitteen mukaan parokiaalisuusperiaate, eli se, että jokainen on oman alueensa seurakunnan jäsen, on edelleen tärkeä. Jumalanpalvelusyhteisöt ovat kuitenkin jo vallitsevaa todellisuutta ja ne voitaisiin kirkon ykseyden varjelemiseksi integroida selkeämmin osaksi seurakuntien jumalanpalveluselämää. Nyt yhteisöjen asema on epämääräinen.

Häkkisen mukaan kirkon jumalanpalveluselämä on pirstoutunut. Ajatus kaikkien yhteisestä jumalanpalveluksesta on valitettavasti jo melkein kadotettu. Kehitys pitäisi kääntää kirkon ykseyden varjelemiseksi.

– Henkilöseurakunta-aloitteet osoittavat, että nykytilanne ei ole tyydyttävä. Aloitteisiin annetut vastaukset ovat nekin jääneet puolitiehen.

Häkkinen olettaa jumalanpalvelusyhteisöjä ylläpitävien järjestöjen suhtautuvan esitykseensä myönteisesti, vaikka ymmärtääkin sen voivan aiheuttaa myös pelkoja valvonnan alle joutumisesta.

Voiko kirkko hyväksyä helmaansa yhteisöjä, joihin naispapeilla ei ole asiaa?

– Meidän ei pidä kirkkona myöskään virkakysymyksessä tyytyä vallitsevaan tilanteeseen. Siksi ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan rakentavia, teologisesti relevantteja ja kestäviä ratkaisuja, Häkkinen sanoo.

Piispainkokous kokoontuu ensi viikolla Porvoossa.

Kuva: Olli Seppälä. Eräät herätysliikkeet järjestävät omia jumalanpalveluksiaan. Kuvassa Sleyn omistama Helsingin Luther-kirkko.

Edellinen artikkeliMikko Salmi: Vanhoillislestadiolaisuus ei salli aikuisuutta
Seuraava artikkeliPiispa vetoaa kehitysyhteistyön määrärahojen puolesta

Ei näytettäviä viestejä