Piispa Laajasalo kirkolliskokouksen avajaismessussa: ”Jos emme ole yhtä, silloin maailma ei usko”

Kristittyjen yhteys ei ole ensisijaisesti sosiaalinen vaan teologinen kysymys, Helsingin piispa Teemu Laajasalo saarnasi kirkolliskokouksen avajaismessussa.

Kirkolliskokous kokoontuu kevätistuntoonsa tällä viikolla Turun kristillisellä opistolla. Istuntoviikon aloittava messu järjestettiin Turun Maarian kirkossa maanantaiaamuna.

Teemu Laajasalo puhui saarnassaan kristittyjen yhteydestä, johon on pyrittävä siitä yksinkertaisesta syystä, että Jeesus edellyttää sitä jäähyväisrukouksessaan (Joh. 17:18–23):

”Päivän evankeliumissa meille ei sanota, että olisi hyvä, että me olisimme täydellisesti yhtä. Päivän evankeliumissa meille ei sanota, että meidän kannattaisi olla täydellisesti yhtä. Päivän evankeliumissa Jeesus sanoo, että ’niin tulee heidänkin olla yhtä’. Siis tulee olla”, Laajasalo painotti.

”Ja pelissä on vielä maailman usko: ’jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.’”

Laajasalon mukaan ajatuksen voi tulkita myös niin, että ”jos me emme ole yhtä, silloin maailma ei usko”. Yhteys ole vain käytännöllinen sosiaalinen velvollisuus, vaan yhteydessä on kyse siitä, mitä itse Jumala on, piispa saarnasi ja toisti suosikki-iskulauseensa:

”Ei siis riitä, että kirkko pyrkii pysymään Sanassa ja pysymään ajassa – kirkon tulee pyrkiä pysymään myös kasassa.”

Laajasalo totesi, että kirkolliskokouksessakin on keskusteltu kunnioittavasta puhetavasta ja etsitty yhteyttä luovia työskentelytapoja. Ensisijaisesti yhteydessä ei piispan mukaan ole kuitenkaan kysymys taidoista, tahdonvoimasta tai pitkämielisyydestä.

”Kysymys on siitä, onko Jeesus meissä. Tätä meidän kaikkien on joka päivä kysyttävä itseltämme”, Laajasalo kehotti ja muistutti, ettei Jeesus ole konservatiivien, liberaalien tai minkään kirkkokunnan yksityisomaisuutta.

”Meidän toivomme on siinä, että Kristus on syössyt vallasta tämän maailman ruhtinaan, erilleen heittäjän ja yhteyden vastustajan. Siksi on niin tärkeää, että kaikista erimielisyyksistä, kipuiluista ja kivuista huolimatta me uskomme yhä pyhäin yhteyteen. Me emme lakkaa tavoittelemasta yhteyttä, koska Jumala itse on yhteyden Jumala.”

Saarnan voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Kuva: Pasi Leino. Kirkolliskokouksen avajaismessun toimittajat kokoontuivat ristikulkueeseen.

Lue myös:

Arkkipiispa Mäkinen kirkolliskokouksessa: Elämän suurimpia kysymyksiä ei ratkaista äänestämällä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliSateenkaariparien vihkimiseen valmiit papit lähtivät tapaamaan kirkolliskokouksen edustajia
Seuraava artikkeliArkkipiispa Mäkinen kirkolliskokouksessa: Elämän suurimpia kysymyksiä ei ratkaista äänestämällä

Ei näytettäviä viestejä